lauantai 1. marraskuuta 2008

Lokakuun loppukiri

Vaikka minulla olikin tavallista pidempi blogihiljaisuus lokakuun puolen välin jälkeen, puikot kuitenkin heiluivat kuten aina ennenkin. Nyt on sitten joululahjakausikin saatu alkuun, ensimmäisenä siskonpojalle neulomani peitto.

Malli: AnneM:n Hämispeitto
Puikot: 4,5mm bambusukkikset, 4,5mm 80cm metallipyörö, 4,5mm KnitPicks irtopäät ja 150cm kaapeli
Lanka: Novita 7 veljestä
Menekki: 650 g


Alkutilanteessa minulla oli vajaat kerät Novitan räikeän punaista ja mustaa 7v-lankaa, näin ohjeen Ravelryssa ja keksin miten päästä eroon reilusta 200 grammasta lankaa. Tietysti piti ostaa ensin 450 grammaa lisää. Punainen riitti, kun vaihdoin mustaan reunukseen kun viimeiseltä punaiselta kerrokselta oli neulomatta noin parisataa silmukkaa eli vajaa kolmasosa kerroksesta. Mustaa jouduin ostamaan yhden kerän lisää, oli vielä useampi kerros neulomatta. Tämä on kuitenkin menossa lahjaksi, enkä halunnut korvata tuota loppua jollain muulla mustalla langalla.



Ohje on mukaelma Revontuli-huivista, eli yhteensä tässä neulotaan ikään kuin kaksi Revontulihuivia yläreunat vastakkain samaan aikaan. Alun lisäyskerroksilla minulla oli tullut jossain kohtaa pari ylimääräistä silmukkaa, mutta kaventelin ne pois tasaisesti viimeisellä kerroksella ennen säännölliseen kuvioon siirtymistä. Alun jälkeen tämä olikin mitä mainioin TV-neule, riittävän yksinkertainen.

Pääsin koeneulomaan salaiselta neuleystävältäni saamani KnitPicksin irtopäät ja pitkän 150cm kaapelin ja hyväksi havaitsin. Viimeisillä kerroksilla silmukat olivat kaapelillakin tiukassa, vaikka kaapeli oli pitkä.



Ohjeessa varoiteltiin, että päättelyä ei saa tehdä liian löysästi. Minun pitäisi oikeastaan jättää tuollaiset varoitukset huomioimatta, kireällä käsialalla kun neulon. Päättelyni ei ole liian löysä, ehkä suorastaan päin vastoin. Reunasta tuli nätti kun pyöräytin peiton pesukoneen käsinpesuohjelmalla ja pingotin peiton. Vähän aikaa piti tuumata miten saisin peiton pingotettua. Päädyin vanhaan isoon mattoon, minkä vein kodinhoitohuoneen lattialle ja neulasin peiton maton päälle.

Lopputulos on upea, toisen peiton vielä neulon siskontytölle. Mietinnässä on vielä malli, olisiko se samalla Hämispeiton mallilla vai ihan pyöreä. Ja värejä pitää myös miettiä. Neulon siihen asti näitä pienempiä juttuja.

Sain tilaustyön, tilaaja haluaa antaa lapsenlapsilleen sukat. Yhdet 23cm tyttöväreissä, 23cm poikaväreissä, 22cm poikaväreissä ja 19cm poikaväreissä. Yritin ehdotella ohuita sukkalankoja tai edes Novitan Nallea, mutta tilaaja halusi langat 7v-langasta. No tuleepahan valmista nopeasti.



Malli: perinteinen ranskalaisella kantapäällä
Puikot: 3,5mm bambu
Lanka: Novita 7v jättiraita
Menekki: 80g


Langan purin Tytölle neulomastani paidasta, mikä osoittautui liian lyhyeksi. Muutama vuosi sitten paidat oli vielä lyhyitä ja nyt näyttää taas pitkät paidat olevan tulossa muotiin niin kuin kauhealla 80-luvullakin. Kastelin langat purkamisen jälkeen ja olivat ihan uuden oloisia. Sukat menivät vielä Sukkasatoon.

Malli: Kuvio Novitan lukijoiden extramalleista, sukan malli perinteinen ranskalaisella kantapäällä
Puikot: 3,5mm
Lanka: Novita 7v
Menekki: 84g


Nämäkin sukat menivät Sukkasatoon. Kuvassa keltainen näyttää paljon täyteläisemmältä kuin luonnossa. Luonnossa se on kelmeänkirkas. Ostin langan muutama vuosi sitten kun Tyttö halusi itselleen musta-valko-oranssit kirjoneulelapaset. Minulla oli mustaa ja valkoista 7v-lankaa, oranssia piti vielä saada. 7v-langassa ei silloin ollut oranssia vaihtoehtoa, joten ostin keltaista. Kun myöhemmin pääsin käymään muualla oikeassa lankakaupassa, löysin oranssia Sisua mikä kaksinkertaisena olikin riittävän lähellä 7v:n paksuutta. Sen jälkeen tuo keltainen on pyörinyt lankakaapissa ja kauhistuttanut minua joka kerran sen nähdessäni. Miksei keltainen voi olla tummempi ja vähemmän räikeä?


Ja sitten vielä tämän pitkän pötkön lopuksi kuukausikatsaus
Lokakuu:

  • Ostin lankaa: 1650 g
  • Sain lankaa: 200 g
  • Töitä valmistunut: 1068 g
  • Myin lankaa: 768 g
  • Lankavaraston muutos: +14 g

Vuoden alusta:
  • Lankaa ostettu: 13548 g
  • Lankaa saatu: 1150 g
  • Lankaa purettu: 614 g
  • Töitä valmistunut: 11360 g
  • Lankaa lahjoitettu: 370 g
  • Lankaa myyty: 768 g
  • Lankavaraston muutos: +2814 g

1 kommentti:

kio kirjoitti...

hauska peitto, näyttää kolmiulotteiselta jopa. Sain omat lankani little knitsista onneksi ilman tulleja, vähän säikähdin kun ei tipahtanut suoraan postilaatikkoon vaan piti hakea postista. Ja tällä kertaa ostin merino brightsini vasta sun esimerkin jälkeen (kun näin ne sun blogissa) :)