lauantai 29. maaliskuuta 2008

Työmatkoilla ostettua

Toissa viikolla kävin työmatkalla Tikkurilassa ja tutkin etukäteen olisiko siellä jotain mielenkiintoista neulojalle. Netin mukaan siellä on Neulestudio Villis ja ehdinkin palaverin jälkeen käydä pistäytymässä siellä. Kauppa oli pieni, mutta lankavalikoima oli mielenkiintoinen. Aikani kaupassa pyörittyäni lähdin pois ja mukaani oli tarttunut seuraavia lankoja:

100 g Red Heart Sport Socks
194 g Pirtin kehräämön liukuvärjättyä lankaa

Sukkalangasta haluan nähdä, millaista pintaa siitä tulee yhdistettynä johonkin kivaan sukkamalliin. Pirtin kehräämön langasta tulee Revontuli-huivi, todennäköisesti tämän saa lahjaksi joku kiva henkilö tämän vuoden aikana.


Tällä viikolla olin sitten työmatkalla Helsingissä. Tein tutkimusmatkan Hobboks-kauppaan, mikä on nimensä mukaisesti harrastekirjojen kauppa ja ihanasti auki seitsemään illalla. Järki oli lähteä. Pelkästään neulekirjoja oli kolme hyllyllistä. Virkkauskirjoja en tällä kertaa edes katsonutkaan.

Selailin kirjoja pitkään ja lopulta mukaani lähti Interweave-kustantamon lehdissä julkaistuista malleista koottu Favorite Socks -kirja. Mitä enemmän olen kirjaa katsellut, sitä enemmän olen siihen rakastunut. Kirjan lehdet ovat kierreselässä, mallit ovat ihania ja langoista on hyvät kuvaukset, vieläpä kirjan lopussa on esitelty englantilaiset neuletermit kuvien kanssa. Ihan kaikkia sukkia en tästä tule neulomaan, monia kuitenkin.

Tein nämä molemmat työmatkat junalla. Ensimmäisen matkan menomatkalla sain neulottua loppuun Chevalier-lapaset, paluumatkalla aloitin Pomatomus-sukat. Neuloin ensimmäisen Pomatomus-sukan valmiiksi pääsiäisenä. Toisen Pomatomus-sukan aloitin Helsingin matkan menomatkalla, varren sain valmiiksi paluumatkalla. Tavoitteena on saada sukka valmiiksi vielä maaliskuun puolella. Sitä ennen pitäisi kuitenkin vielä ommella viimeiset saumat Samos-jakusta.

On työmatkoista siis jotain ilojakin aikaisen heräämisen ja pitkän päivän lisäksi.

perjantai 28. maaliskuuta 2008

Kas näin heiluu kassi

Tällaisen kassin sain aikaiseksi SNY:n minulle lähettämistä langoista ja sangoista. Heti kun näin nämä langat, tiesin nähneeni langoille sopivan ohjeen. Ohjeen etsimiseen meni aikaa, kassi oli ovelasti piiloutuneena Novitan lehdessä sivulle, missä pääasiana oli virkattu jakku. No onneksi ohje kuitenkin löytyi. Tämä oli siitä hauska malli, että ekan kerran sitä katsottuani en ymmärtänyt oliko se neulottu vai virkattu. Virkattuhan se oli.



Lanka: Novita Cocos
Malli: malli 36 Novita Kevät 2008 -lehdestä
Virkkuukoukku: Bambu 5mm
Langan menekki 170 g

Ohjeen mukaan lankaa tarvittiin 200 grammaa, minulla oli 150 grammaa. Prismasta löysin alekorista vielä yhden samanvärisen kerän. Ihan ohjeen kokoista en tästä väkisin tehnyt, minun rottinkisankani olivat jonkun verran pienemmät kuin mallina olleessa kassissa. Jätin muutaman sivuista ylhäältä saumoja auki muutaman sentin, saan helpommin kaiveltua tavarat kassista.

Olen miettinyt, pitäisikö tätä vielä tuunata kangasvuorilla. Kassi on sen verran napakka, että taidan jättää laittamatta.

lauantai 22. maaliskuuta 2008

Revontulia

Tässä ensimmäinen Revontuli-huivini. Sain tämän neulottua reilu viikko sitten. Pitkänä perjantaina pingotin tämän ja tänään lankalauantaina otin pois pinteestä.



Lanka: Pirtin kehräämön liukuvärjätty kampavilla
Puikot: 7mm
Ohje: AnneM:n Revontuli-huivi Ullaneuleen sivuilta
Langan menekki: 254g


Vaikka helppo, tämäkin ohje oli todella koukuttava. Aina halusi neuloa vielä yhden kerroksen, joko lisäysten vuoksi tai sen vuoksi, että näkisi miten väri alkaa vaihtua. Liukuvärjätyille langoille tämä ohje on suorastaan nerokas. Näitäkin tulen tekemään lisää, ostin jo lankaakin seuraavaan.

Chevalier-lapaset

Nämä Tikrun blogin Chevalier-lapaset aloitin viikko sitten perjantaina. Minulla oli kaikki neuleprojektit valmiina ja jotain piti saada nopeasti käsiin kun katsoin miehen kanssa digiboksiin nauhoitettua Rimakauhua ja rakkautta -sarjan jaksoa. Tämä ohje sattui olemaan yläkerran käsityölaatikossa päällimmäisenä, kipaisin nopeasti hakemaan alakerrasta puikot ja langan ja aloin tikutella samalla kun katselimme englantilaista laatusarjaa.

Lanka vanha pilkullinen Novita Seitsemän Veljestä
Puikot 4mm bambu
Langan menekki 84g
Ohje: Chevalier Tikrun blogista


Tein tämän kireällä käsialla, enkä jättänyt kerroksia pois. Tämä on vähän pitempien sormien ihmiselle kuin minulle, seuraavat teen jättämällä pois kerroksia ranteesta ja sormien kohdalta. Nämä oli tosi hauskat neulottavat ja kuten edellisestä lauseesta huomaa, aion tehdä näitä useammatkin. Ja lopputulos on todella kaunis.
Sain lapaset tehtyä lähes kokonaan viikonloppuna jolloin ne aloitin. Ja viime viikolla olin työmatkalla junalla, sain neulottua lapaset loppuun.

maanantai 17. maaliskuuta 2008

Huivilankaa

Minulla on kiireinen toimintaviikko meneillään organisoimani kirpparimyynnin merkeissä, joten tässä vain pikainen päivitys.

Ilmoittauduin viime vuoden puolella mukaan Secret of Bad Nauheim -huivimysteeriin. Jokunen viikko sitten julkaistiin mallikappaleen ohje ja minullekin tuli kiire tilata jostain sopivaa huivilankaa, meillä paikkakunnalla kun huivilankaa on niukasti saatavilla eikä ole ollut asiaa parempien lanka-apajien äärelle. Shoppasin sitten Ketunpäältä Malabrigon Lace -lankaa, mikä on 100% ohutta merinovillaa, 50 grammassa lankaa löytyy 420 metriä.



Väri oli poltettu oranssi, minun yksinkertaisessa värien luokittelussani tämä on punaruskeaa. On kyllä aivan ihana väri. Kuvassa yksi vyyhti on jo kerittynä ja loput vyyhdit vielä piukeina pötköinä. Ihan uskomaton metrimäärä lankaa tuohon pieneen vyyhtiin menee.

Pitkänä perjantaina julkaistaan Bad Nauheimin salaisuuden ensimmäinen vihje, sitä ennen pitäisi vielä ehtiä neulomaan mallitilkku. Langan menekiksi kerrottiin 200g lankaa, missä 50 g on 870 m. Tilasin varmuuden vuoksi 250g, kun tämä on vähän paksumpaa lankaa kuin ohjeessa käytetty.

Lauantaina ostin myös vielä yhden kerän lisää Novitan Cocosta Snyyn ostaman lisäksi, saan sitten vähän reilumman kesäkassin. Eli tähänkin postaukseen tuli 300g ostettua lankaa.

Pääsiäisenä ehdin sitten kirjoittelemaan ja kertomaan tarkemmin meneillään olevista ja valmistuneista töistä.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2008

Vaiheessa

Tässä kuva puuvillasekoitelangasta neulomani jakun hihojen pingotuksesta. Jakun taka- ja etukappaleet oli pingotettu aikaisemmin, koska kaikki kappaleet eivät mahdu samaan aikaan tähän pingotusalustalleni.

Tämän pingotusalustakin on palvellut monessa. Kun aikanaan rakentamamme talo valmistui, piti meidän kalustaa aiemman kahden huoneen sijaan viisi huonetta. Rahat oli aika vähissä, joten piti sitten soveltaa ja kehittää kivaa edullisesti. Takkahuoneeseen saimme vanhan nahkasohvan anopilta, kuluneet sohvatyynyt heitimme pois ja leikkautin tilalle paksusta vaahtomuovista palan mittojen mukaan. Palan päällystin tuolla kuvassa näkyvällä kankaalla kuten myös muun sohvan rungon.

Kun sitten myöhemmin ostimme takkahuoneeseen varavuoteeksi sopivan sohvan, siirrettiin sohvalla ollut patja puutarhaan lepo-lassen pehmusteeksi. Kesäisin patja on edelleen pehmusteena ja muina aikoina se on minun satunnainen neuleiden pingotusalustani. Nyt kangas alkaa jo reikiintyä, pitää kai tehdä uudelleen päällystys.



Neulejakkuun piti neuloa kaulus, sen sain eilen valmiiksi. Vetoketjukin on ostettuna ja se pitäisi kiinnittää ompelemalla sekä neuloa vielä vetoketjun alle lista. Ja vielä saumojen ompelut...Voi olla, että tässä nyt kestää. Ensi viikko on nimittäin toimintaviikko, Pojalla on synttärit ja olen organisoimassa yhden seuran kirpparimyyntiä. Mutta kyllä se joskus valmistuu.

Olenpa jotain taas aloittanutkin, nimittäin Revontuli-huivin. Tämä on nyt uusi takkahuoneen työni, helpohko työ missä ei tarvitse kovin paljon ohjetta kuikuilla, pistetään menemään vaan.



Lankana on Pirtin Kehräämön liukuvärjätty lanka, vyötteen mukaan neulotaan puikoilla 3-4mm. Kokeilin ensin 5,5mm puikkoja, seuraavaksi 6,5mm ja lopulta päädyin 7mm puikkoihin. Vaikka minulla onkin kireä käsiala, olin yllättynyt tuosta noin suurten puikkojen tarpeesta. Jos minä neuloisin tätä lankaa kolmosen puikoilla, olisi tuloksena täyttä peltiä.

Koski-sukat valmiiksi

Sain River Rapids -sukat valmiiksi torstaina ja kuvasin ne ulkona päivän valossa perjantaina. Eilen yritin lisätä juttua tänne, mutta Blogger oli haluton yhteistyöhön.
Lanka: Zitron Trekkin Hand Art, väri tundra
Puikot: 3mm bambusukkapuikot
Langan menekki: 68g

Nämä ovat melko helpot neulottavat, tuloksena kuitenkin joustava ja melko näyttävä sukka. Näitä voi vaikka tehdä lisää muissakin väreissä, näissä sukissa minulla oli Salaiselta Neuleystävältä helmikuun paketissa saamani lanka. Lankaa jäi 32 grammaa, siitä saa varmaan vielä sneakerit tai lyhyet kämmekkäät.

keskiviikko 5. maaliskuuta 2008

SNY muisti jälleen

Kun tulin töistä kotiin, keittiön pöydällä odotti ihana yllätys. Joku oli hakenut postin, ja minulle oli pehmeä paketti, missä oli Salaisen Neuleystävä -emon osoite lähettäjänä. Maltoin hädin tuskin ottaa vaatteet pois ennen kuin syöksyin paketin kimppuun.



Paketista paljastui tulppaanikortti Naisten Päivän merkeissä, suloiset rottinkisangat ja kolme kerää Novitan Cocos-lankaa kassia varten. Pyörittelin noita sankoja pitkän aikaa, ne aivan ihanat.

Saan näistä tarpeista itselleni pikkukassin kevääksi ja kesäksi. Olen monet kerrat katsellut, millaisen kassin itselleni neuloisin/virkkaisin, mutten ole osannut päättää ja niin on jäänyt tekemättä. Muistan nähneeni kivan Cocoksesta tehdyn pikkukassin ohjeen ihan lähiaikoina, taisi olla viime vuotisissa Moda-lehdissä, niitä joku ilta selailin. Pitää ottaa uusintakierros noihin lehtiin. Suuret kiitokset Salaiselle Neuleystävälleni, paketti oli ihana. Sukat lähettämästäsi langasta ovat edenneet toisen sukan jalkaterään, saan blogiin viimeistään viikonloppuna.

maanantai 3. maaliskuuta 2008

River Rapids Socks

Surffailin lauantaina netissä ja yritin etsiä sopivaa mallia SNY:n minulle lähettämälle langalle. Koska Jaywalker-kokeiluni Austermann Stepin kanssa ei oikein onnistunut, en halunnut valita sen kaltaista mallia. Lopulta päädyin Ravelrya tutkiessania River Rapids Socks -sukkiin.



Kuvasta ei nyt vielä kovin paljon näe tuota mallikuviota, mutta se on loivasti aaltoilevaa. Sain eilen illalla myöhemmin valmiiksi ensimmäisen sukan, pari on valmis todennäköisesti ennen viikonloppua. Pitää ottaa sitten kuvat sukista jaloissa ja tehdä lopullinen arvio siitä, miten tämä lanka sopi malliin. Lanka on ihanan väristä ja minusta suunnilleen samanlaista neulottavaa kuin Austermannin Step eli miellyttävää neuloa.

Takkahuoneen huivi valmiiksi

Neulon yleensä olohuoneessa illalla telkkaria katsellessani. Joskus yläkerran iso telkkari on varattuna nuorison tai miehen DVD:n katsomiseen ja silloin neulon takkahuoneessa alakerrassa. Alakerrassa minulla on yleensä joku yksinkertainen työ, minkä tekemiseen ei tarvita niin paljon ohjeita, kyniä tai muuta rekvisiittaa.


Sain lauantaina virkattua pari viimeistä riviä tähän yksinkertaiseen kolmiohuiviin ja sunnuntaiaamuna laitoin hapsut. Tämä oli jotain kartiolla olevaa mohairsekoitelankaa, menekki tähän huiviin oli 140 grammaa. Huivi oli virkattu 3,5 mm koukulla.

Ja nyt sitten miettimään sopivaa seuraavaa työtä takkahuoneeseen. Olisikohan se Revontuli-huivi ostamastani Pirtin Kehräämön villalangasta riittävän yksinkertainen?

Lankaholisti

Lauantaiaamuna neuloin kiivaasti loppuun Salaiselle Neuleystävälleni tarkoitettua pikkujuttua ja lanka loppui harmittavasti kesken. Oli pakko lähteä lankakauppaan ostamaan lisää lankaa. Kun pyörin lankakaupassa, tarttui tarvitsemani 50g kerän lisäksi seuraavaa:




Eli 50 gramman sijaan mukaan tarttui 762 grammaa lankoja. 312 grammaa Pirtin Kehräämön liukuvärjättyä villaa Revontulta varten. Harmaa Lett-Lopi on yhdistettäväksi Noron jäänteiden kanssa, kanervan väriselle Lett-Lopille ei ole selitystä. Vihreä ToppUll vaan oli niin ihanan vihreää ja sille piti olla tuo tummanharmaa kaveri.

Sinne meni kaikki ajattelemani hyvät periaatteet lankojen ostosta. Selvästikin pystyn vastustamaan lankojen ostamista kunhan en vain eksy lankakauppaan. Jos lankakaupan ovi on aukaistu, olen heikoilla. No nyt pitää laittaa puikot heilumaan tiuhaan tahtiin, että maaliskuussa minulla olisi enemmän valmistuneita töitä kuin ostettuja lankoja.

lauantai 1. maaliskuuta 2008

Helmikuun saldo

Helmikuu meni hamsteroinnin merkeissä, tässä luvut:

  • Lankaa ostin 0 g
  • Sain lankaa 100 g
  • Purin lankaa 322 g
  • Töitä valmistunut 1392 g
  • Lankavaraston muutos -970 g

Valmistuneista töistä ensimmäiset Noro-lapaset oli aloitettu ennen helmikuuta eli Lankahamstereiden merkeissä langan kulutukseni oli 1336 grammaa.

Vuoden alusta tilanne on seuraava:

  • Lankaa ostettu 1950 g
  • Lankaa saatu 100g
  • Lankaa purettu 322 g
  • Töitä valmistunut 2194 g
  • Lankavaraston muutos + 178 g

Ihan mukavalta näyttää, aion nyt käyttää aktiivisemmin vanhaa lankavarastoa ja monta työtä onkin mielessä. Ajattelin myös kehittää itselleni jonkun säännön uuden langan ostamisesta, esimerkiksi että voin ostaa lankaa kun olen tehnyt tietyn määrän töitä tai olen kuluttanut tietyn määrän lankaa.

Kesken on tällä hetkellä:

  • Neulejakku Novitan Samoksesta, kappaleiden mittoihin venytys, yhdistäminen, kauluksen neulominen ja vetoketjun ompelu ovat tekemättä. Vetoketju pitäisi käydä ostamassakin.
  • Pitsibolero Novitan Bambusta. Tekemättä ovat kappaleiden mittoihin venytys ja yhdistäminen sekä napin ompelu, kunhan on ensin ostettukin.
  • Takkahuoneen TV-työ, virkattu kolmiohuivi jostain vanhasta mohairsekoitelangasta.
  • Jotain Salaiselle Neuleystävälle

Aiemmin aloitetut olivat lepäämässä Lankahamsteri-kuukauden aikana, nyt aion lopetella ne kunhan olen saanut tuon SNY:n työn valmiiksi. Tein sitä vielä eilisiltaan klo yhteentoista saakka, mutta sitten luovutin kun langan loppuminen alkoi näyttää todennäköiseltä ja työn valmistuminen epätodennäköiseltä. Sen verran paljon oli vielä kesken. Pitää nyt katsoa kuinka pitkälle lanka riittää ja mennä sitten ostamaan lisää lankaa tarvittaessa.