Näytetään tekstit, joissa on tunniste Huivit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Huivit. Näytä kaikki tekstit

tiistai 6. joulukuuta 2011

Kyjy-huiveja

Neuloin aikaisemmin jo yhden Stripe Study Shawlin ja siinä olleet kauneusvirheet jäi sen verran ärsyttämään, että piti tehdä toinen versio tarkasti ohjetta noudattaen. Lisäksi halusin käyttää aikaisemmasta huivista jääneet Mayan jämät yhdessä huiviin. Aikaisemmasta huivista jäi vähän vaaleansinistä ja keskisinistä, lisäksi minulla oli petroolia ja mustaa Mayaa. Maya on ihanaa, enimmäkseen alpakkaa ja vähän villaa.


P1010019
Malli: Stripe Study Shawl (Ravelry link)
Puikot: 4mm
Lanka: Novita Maya
Menekki: 255g

Minun käytössäni oleva kamera ei pysty toistamaan petroolia väriä ainakaan aurinkoisella kelillä. Raidoista erottuu hyvin keskisinisellä oleva kolmanneksi ulommainen raita, sisältä päin neljäs raita on vaaleansininen ja muut petrooleja. Yritä kuvitella. Kaunis tämä on kuitenkin, vaikka jämälangoista onkin neulottu. Petrooli lanka oli enimmäkseen yhdestä tekeleestä purettua.


P1010013

Tässä vielä toinen kuva samasta huivista. Huivi on niin kolmiulotteisen oloinen, että melkein alkaa huimata. Mainio ja helppo TV- tai matkaneule. Teen varmaan vielä ainakin yhden, Wollmeisen jämiä olen suunnitellut käyttäväni.


P1010041
Puikot: 3,5mm
Lanka: Wollmeise Sockenwolle 80/20 Twin
Menekki: 252 g

Elokuun alussa oli Stephen Westin Mysteerihuivikalistelu ja osallistuin siihen, koska olen joitain Stephen Westin huiveja neulonut ja kovasti tykännyt. Valitsin tähän vihjeiden mukaan Wollmeisen väreistä Feldmausin, WD Petit Poison Nr 5 Darkin ja WD Ruby Thursdayn. Kuvissa tuo Ruby Thursday on ihan liian kirkas, se on luonnossa syvän punainen. Tässä on oikeastaan aika kuninkaalliset värit kun tämän näkee livenä.


P1010043

Huivi lähti viime viikolla uudelle omistajalle meidän paikalliseen Joulupuu-keräykseemme. Laitoin keräykseen viisi pakettia isoille, melkein aikuisille lapsille. Pienille lapsille lahjoittaja löytyy helposti, mutta näille aikuistuville nuorille löytyy vähemmän ymmärrystä. Paketteihin päätyi käytännöllisiä kotitalouden esineitä, jotain itsetehtyä ja jotain muuta kivaa. Toivottavasti paketit osuvat kohdalleen.

Marraskuussa ei kovin paljon valmistunut, neljä patalappua. Puikot ovat kyllä heiluneet kovasti ja nyt kaksi jakkua on nappeja vaille valmiita. Näyttää vähän siltä, että Kyjyt ei taida ihan valmistua, mutta onneksi se ei ole niin vaarallista. Tehdään kun ehditään. Lankaa lähti kuitenkin talosta 989 g, kanssaneuloja Ravelrysta halusi saada itselleen muiden hyljeksimiä lankoja. Minulta löytyi noita viime vuosituhannen lankoja ja laitoin menemään. Toivottavasti en kuitenkaan saa syytteitä ongelmajätteen dumppaamisesta, annoin langoista hyvät kuvaukset ennen lähettämistä.

Marraskuu:

  • Töitä valmistui: 94 g
  • Lahjoitin lankaa: 989 g
  • Lankavaraston muutos: - 1083 g
Vuoden alusta:
  • Töitä valmistunut:  7046 g
  • Lankaa lahjoitettu: 3865 g
  • Lankaa myyty: 79 g
  • Lankaa ostettu: 11213 g
  • Lankaa saatu: 934 g
  • Lankavaraston muutos +1157 g

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Jotain kaunista

Joskus malli ja lankavalinnat osuvat ihan kohdilleen eikä vain vähän sinne päin. Näin Spectran ohjeen Ravelryssa heinäkuussa ja se oli rakkautta heti ensi silmäyksellä. Varastossa oli huiviin sopivaa hitaasti väriä vaihtavaa Noron Silk Garden Sockia, missä on villaa, nailonia, silkkiä ja mohairia. Reunukseen halusin tummaa lankaa, Wollmeisessa oli sopivaa tumman sinistä twininä.

P1010022

Tässä lähikuvaa huivista, missä näkee tuon reunuksen semisolidin värin, mustanpuhuvaa sinistä. Kaareva muoto saadaan aikaan lyhennetyillä kerroksilla ja tämähän on intarsiaa, kun väri vaihtuu huivissa pystyyn neulomissuunnassa.

P1010019
Malli: Spectra
Puikot: 3,75mm
Langat: Noro Silk Garden Sock & Wollmeise Sockenwolle 80/20 twin, väri WD Admiral
Menekki: 214g

Ohjeessa oli 86 palasta värillisellä langalla, minulla lanka riitti 84 palaseen. Noroa meni suunnilleen 63 grammaa ja Wollmeisea meni lähes kokonainen vyyhti, muutama gramma jäi vyyhdistä yli eli tämäkin vyyhti oli enemmän kuin normi 150g. .

P1010018


Huivi oli hauskaa neulottavaa oheistoiminnoksi, mallin oppi saman tien eikä ohjetta tarvinnut vilkuilla. Minä neuloin tätä mökillä ja mökkimatkoilla autossa. Aikaa tähän meni yllättävän paljon, noin vartti per väripalanen eli melkein puolikas työviikko tämän tekemiseen meni. Mutta kyllä on kaunis. Tämä meni äidille syntymäpäivälahjaksi, toivottavasti pääsee aktiivikäyttöön.

lauantai 17. syyskuuta 2011

Sitten KYJYilyyn

KesäYön Hullutuksen eli tuttavallisesti KYHin jälkeen tai oikeastaan jo sen aikana tuli toisenlainen neulontatempaus KesäYöstä JouluYöhän eli aatosta aattoon (KYJY). Tarkoituksena oli aloittaa 24 työtä juhannusaaton ja elokuun kymmenennen päivän välillä ja saada ne valmiiksi jouluun mennessä. Tämä on astetta totisempaa puuhaa kuin kyhäily, sääntöjä on enemmän töiden koolle ja raportoinnille kuin kyhäilyssä, missä jokainen saa soveltaa itse omia sääntöjään. Sen verran hullu olen, että lähdin mukaan. Lähdin mukaan, koska KYHin päivittäisissä aloituksissa vaan painettiin eteenpäin ilman, että olisi ehtinyt juuri mallitilkkuja neuloa tai muuten valmistella. Jäi ne isommat työt aloittamatta, ajattelin pistää ne alulle KYJY-tempauksessa.

Heinäkuun kyhäilin ja kyjyilin päällekkäin, mutta sain kuin sainkin kaikki tarvittavat aloitukset tehtyä. 49 aloitusta 71 päivän aikana alkoi jo tuntua työltä. Nyt tuntuu siltä, että olen saanut rauhan näiltä pitkäkestoisilta tempauksilta töiden määrään enkä enää osallistu. Sukkasatoonkaan en osallistunut tänä vuonna ja lapaskuunkin jätän väliin jos sellainen tänä vuonna järjestetään. Jatkossa aloitan töitä ihan vaan omaksi huvikseni ja silloin kun siltä tuntuu.

Nyt sitten Kyjy-töiden esittelyyn, aloitettujen töiden listani näyttää tältä:

1. Tiskirätit
2. Virtaus, pipo
3. Skelf, paita
4. February Lady Sweater
5. Different Lines, huivi
6. Raitalapaset
7. Featherwight cardigan
8. Squirrel mittens
9. Spectra, huivi
10. Virkatut patalaput
11. Laika, jakku
12. Sweet Honey Beret
13. Stripe Study Shawl
14. Westknits Mystery Shawl
15. Lapaset Smartista ja nypyllisestä sukkalangasta
16. Huovutetut siniset lapaset
17. Marywarmers, kämmekkäät
18. Huovutetut punaiset lapaset
19. Simple Skyp socks
20. High street -liivi
21. Huovutetut ruskeat lapaset
22. Alpakkahansikkaat
23. Kaura fingerless mitts
24. Huovutetut harmaanruskeat lapaset.

Tällä hetkellä valmiina on 8 työtä ja hyvin pitkällä 5 työtä eli melkein puolessa välissä mennään jo, aikaa on vielä kuitenkin yli kolme kuukautta.

Ensimmäisenä valmistui työ numero 5 eli toinen Different Lines -huivi.

P1010015
Malli: Different lines (Ravelry link)
Puikot: 4mm
Lanka: Wollmeise 100% Merino Superwash, värit WD Pinie ja Wasabi
Menekki: 201g

Minua niin nyppi tuo edellisessä postauksessa pieneksi jäänyt huivi, että päätin saman tien neuloa saman huivin riittävän isona versiona. Langaksi valikoitui Wollmeise, koska se nyt vaan on niin ihanaa huivilankaa ja siinä on niin ihania (lue vihreitä) värejä. Tästä huivista tulee kaikkea mukavaa mieleen, neuloin tätä heinäkuussa kun olin lomailemassa Kahelimatkoilla Helsingissä ja Tallinnassa. En ole virallisesti hullu, mutta kuulun Ravelryssa Kaheleihin, suomalaisten neulojien höpötysryhmään ja siellä organisoitiin kesällä Tallinnan matka. Matkalla tapasin taas paljon netistä tuttuja neulojia. Oli kivaa.

Matkalla käytiin tietysti Karnaluksissa,  kaikkien käsitöistä kiinnostuneiden Tallinnan pyhiinvaelluspaikassa. Vahinko, että ei ollut kamera mukana. Siellä oli tiiviisti korkeita hyllyjä ja mahdottomasti kaikenlaisia ompelutarvikkeita, lankoja, välineitä, sanat eivät riitä kuvaamaan. Ja myös kaupan lämpö pitäisi saada lehautettua mukaan. Nettikaupasta löytyy myös noita lankoja, mutta paikan päällä ne ovat edullisempia. Itse keskityin laatuun ja ostin 500g Rowanin Cashmere tweed -lankaa värissä sisal. Yhdessä kerässä on vain 25g lankaa, joten keriä kertyi 20.  Monet ostivat lankaa yksikkönä kilo.
P1010004

Lanka on todellista luksuslankaa, 90% kshmiria ja 10% silkkiä. Olen etsinyt tälle sopivaa ohjetta, mutta vielä ei ole löytynyt sitä täydellistä. Tekee jo mieli päästä neulomaan tätä ihanuutta.

Ostin vielä 3,75mm ruusupuupuikot ja ne olivat niin ihanat tuntumaltaan, että niitä ostan lisää jos jossain osun kohdalle. Kivoilla välineillä on mukavaa puuhastella. Nyt aamupalalle ja sitten naapurikaupunkiin jääkiekon merkeissä.

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Loput kyhäilyt

Olen aikaisemmissa postauksissa esitellyt Kesäyön hullutuksessa neulotut käsijutut, sukat ja hatut. Nyt esittelen loput kyhätyt, huivit ja sekalaiset jutut.

P1010027

Malli: Hitchhker (Ravelry link)
Puikot: 3,5mm
Lanka: Wollmeise 100% Merino Superwash, väri Iris Sibirica
Menekki: 153g

Ravelryn Wollmeise-höperöt -ryhmässä oli loppukeväästä ja alkukesästä Martina Behm -KAL. Martinalla on kivoja huiveja, niistä malliksi valikoitui Hitchhiker eli liftari. Erityisesti moniväriset Wollmeiset näyttää hyvältä tässä mallissa, minulla Iris Sibirica oli kaikkein värikkäin ja niin se lähti puikoille, väri ei sovi niille jotka haluavat sulautua taustaan. Tämä huivi oli siis kaksi kärpästä yhdellä iskulla, osallistuin tällä Martina Behm -KALin lisäksi KYHiin.


P1010019

Malli: Alina (Ravelry link)
Puikot: 3,75mm
Lanka: Anny Blatt Fine Kid
Menekki: 89g

Tämäkin huivi oli kaksi kärpästä yhdellä iskulla, mutta vähän toisenlaisilla kriteereillä. Tähän huiviin sain käytettyä odottamaan ostamani ohjeen ja kahden kerän setin kokeiltavaksi ostettua lankaa. Mallissa on ohjeet tällaiseen matalan malliseen huiviin kuin minulla, vähän syvempään huiviin ja melkein kolmion muotoiseen huiviin. Voi taivas, että tuohon reunapitsin silmukoiden poimimiseen meni aikaa. Tulipahan tehtyä.


P1010023

Malli: Stripe Study Shawl (Ravelry link)
Puikot: 4,5mm
Lanka: Novitan Maya
Menekki: 212g

Maya on Novitan viime vuosituhannen lankoja, 70% alpakkaa ja 30% villaa. Minulla oli noita sinisiä kaksi kerää kumpaakin ja reilusti mustaa. Langat halusivat ihan selvästi huiviksi ja vielä löytyi täydellinen mallikin, Veera Välimäen Stripe Study Shawl. Epäsymmetrin muoto syntyy lyhennetyillä kerroksilla, kun huivi oli saatu alkuun, ei tarvinnut kuin osata laskea kahteenkymmeneen. Mainio TV-neule, simppeliä neulomista ilman ohjeiden lukemisen tarvetta. Tämän saa varmaan joku lahjaksi, itse en tunnetusti osaa oikein kantaa sinistä.


P1010023

Puikot: 5mm
Lanka: Vanhaa purkupellavaa
Menekki: 37g

Ei ehkä kovin kaunis, mutta niin kovin käytännöllinen. Nappaa keittiötason töhryt ja tahmat uskomattoman tehokkaasti, tällä käsittelyn jälkeen keittiön kivitason on uskomattoman silkinpehmeä.

P1010014

Malli: Different lines (Ravelry link)
Puikot: 4mm
Lanka: Pirkan kotityö ohut Pirkkalanka
Menekki: 93g

Sitten piti neuloa Veera Välimäen toinenkin lyhennetyillä kerroksilla neulottu huivi, ohjeen sai puoleen hintaan jos oli ostanut Stripe Study Shawlin ohjeen aikaisemmin. Pakkohan se oli ostaa, kun halvalla sai. Minulla oli kerittynä kaksi kerää ohutta Pirkkalankaa ja aloin neuloa huivia. Ajatuksena oli neuloa niin monta raitaa kuin langasta riittää, ei riittänyt kovin moneen raitaan. Kävi sellainen ajatusvirhe, että kuvittelin lankaa olevan 100g per kerä, mutta sitä olikin vain 50g per kerä. Tyhmä, tyhmä, tyhmä. Yhtään ei pienessä mielessä käynyt, että kerät ovat kovin pieniä satagrammaisiksi, en sitten edes käyttänyt keriä vaa'alla. Mutta minähän en pura. Neuloin sitten niin pitkälle kuin lankaa riitti ja pingotin huivin mahdollisimman suureksi. Ehkä tuo jollekin kelpaa.

P1010021
Koukku: 2mm
Lanka: Coats Säästökerä
Menekki: Yhteensä 98g neljään patalappuun

Sitten vähän virkkausta, neljä nopeaa patalappuprojektia. Tämä malli oli ollut pitkään toteutettavien listalla, en ollut saanut aikaiseksi aloitettua. Ensimmäinen kappale piti tehdä lukemalla ohjetta Harmaan Villasukan blogista. Seuraavat patalaput menivät katsomalla aloituksessa mallia valmiista patalapusta. Näitä tuli sitten vähän eri värisiä, vihreissä on samat värit mutta eri järjestyksessä.


P1010022


P1010019


P1010020

Ja vetäistäänpä tähän loppuun elokuun tilastot:


  • Töitä valmistui: 792 g
  • Lahjoitin lankaa: 360 g
  • Myin lankaa: 50 g
  • Ostin lankaa:  749 g
  • Lankavaraston muutos: - 453 g
Vuoden alusta:
  • Töitä valmistunut:  5765 g
  • Lankaa lahjoitettu: 2263 g
  • Lankaa myyty: 50 g
  • Lankaa ostettu: 9119 g
  • Lankaa saatu: 934 g
  • Lankavaraston muutos +1975 g
Seuraavaksi siirrytäänkin KYHistä KYJYyn.

tiistai 9. elokuuta 2011

Kesätauko ohi

Tulikin suunnittelematon kesätauko tähän bloggaamiseen. Loppukeväästä ja alkukesästä töissä projektiin liittyvät työmatkat ja pitämäni uimakoulut imaisi aika paljon mehuja, en sitten jaksanut istuskella koneen ääressä. Ja kesällä olen ilman salliessa enimmäkseen ulkona, talvella ehtii nyhjätä sisällä.

Neulottu täällä on, jopa normaaliakin enemmän. Heinäkuun alkupuolella sain jalkaani urheiluvamman kuntorasteilla käydessä, sen jälkeen liikuntaa ja puutarhassa touhuamista on ollut normaalia vähemmän.

Tässä nyt toukokuun tuotokset, niitä olikin vain kolme valmistunutta.

Ensimmäisenä valmistuivat Sam-sukat.


P1010009

Malli: Sam, Cookie A:n kirjasta Sock Innovation
Puikot: 2,5mm
Lanka: Schachenmayr Nomotta Regia Uni /Solid 4-ply
Menekki 79 g

Tarkoituksenani oli neuloa sukat Pojalle, jonka kengännumero on jotain 40-41. Tuli sitten itselle sopivat. Neulon joko poikkkeuksellisen tiukkaa tai sitten tuossa mitoituksessa on jotain pielessä. Ehkä näistä tulisi miehelle sopivat, jos vaihtaisi astetta paksumpaan sukkalankaan ja neuloisi varrren paksummilla puikoilla kuin terän. Varren mallineule on kaunis, mutta ainakin minun tällä langalla ja näillä puikoilla neulomanani joustamaton. Mutta sainpa itselleni kauniit sukat, pitää vaan neuloa Pojalle uudet ennen talvea.

P1010041

Puikot: 2,75mm
Lanka: Wollmeise Sockenwolle 80/20 Twin, väri Feldmaus
Menekki 63 g

Toukokuussa kävimme työn merkeissä pitämässä tiimipalaveria Pohjois-Karjalassa, ensimmäisenä päivänä melottiin ja toisena palaveerattiin. Olin matkustajana ja matkalle piti saada jotain askarreltavaa käsille. Aloitin nopeasti tämän vanhan tutun pipon, yksinkertaista aivotonta neuletta. Sainkin neulottua pipon suoran osan kokonaan vaikken koko aikaa neulonutkaan. Neuloin pipon ohjeen suuremmalla silmukkamäärällä.


P1010028

Malli: Pogona, Ravlink
Puikot: 4,5mm
Lanka: Wollmeise 100% Merino Superwash, väri Kürbis
Menekki 186 g

Ravelryn Suomen Wollmeise höperöt -ryhmässä oli keväällä Stephen West KAL, neuloin siinä Pogonan itselleni. Jotenkin en osaa pitää kolmiohuiveja. Pogonassa muoto on sellainen, että se asettunee mukavasti hartioille ilman ankaraa sitomista ja asettelua. Katsotaan, miten tämä sitten talvella toimii.

P1010039

Tässä huivi on huolettomasti heitetty olkapäille, väri on tässä todellinen, ylemmässä kuvassa väri on liian punainen. Kuvista erotttaa hyvin, että Wollmeise on käsinvärjättyä lankaa. Vaikka molemmat käytössä olleet vyyhdit on tilattu samalla kertaa, näkyy vyyhtien keskinäinen ero langan vaihtamisen jälkeen.


P1010011

Malli:Lina
Puikot: 4,0 mm
Lanka: Wollmeise 100% Merino Superwash kaksinkertaisena, väri Kürbis
Menekki 97 g

Neuloin jo aikaisemmin Linan joskus viime vuonna hävinneen vihreän Linan tilalle, tykkään mallista tosi paljon. Nyt puuttuu enää käsineet/lapaset ja minulla on setti valmiina. Pitäisi vaan enää päättää malli.

Tässä katsaus historiaan ja toukokuun lukemat:
  • Töitä valmistui: 348 g
  • Ostin lankaa:  750 g
  • Sain lankaa: 450 g
  • Lankavaraston muutos: + 852 g

Vuoden alusta:
  • Töitä valmistunut:  2729 g
  • Lankaa lahjoitettu: 1399 g
  • Lankaa ostettu: 4920 g
  • Lankaa saatu: 550 g
  • Lankavaraston muutos +1342 g

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Välipalatöitä

Syksyllä tuli neulottua kaikenlaista pientä. Jo monena vuonna neulevuoteni on jakautunut kevätkauden itselle neulomiseen, kesän virkkauksiin ja sekalaisiin juttuihin ja syksyn lahja-, myyjäis- ja arpajaispalkintoneulontaan. Tässä muutamia välipaloja syksyltä.

004
Malli: Annis
Puikot: 5mm, 6mm
Lanka: Wollmeise 100% Merino Superwash, väri WD Miss May
Menekki: 104g

Tämä on yllättävän nopea neuloa. Tämä neulotaan niin, että luodaan ensin kaikki silmukat, neulotaan pitsi ja sitten vaihdetaan sileään neuleeseen ja vähän muotoillaan lyhennetyillä kerroksilla. Neulottaessa sileä neule näytti rullautuvan pyörökaapelin ympäri sen verran vauhdikkaasti, että neuloin joitain ylimääräisiä kerroksia. Olin jo purkaa koko homman, mutta taas kerran pingottaminen teki temput ja huivin muoto aukeni kunnolla.

005

Olisi tähän tietysti voinut sen yksivärisen langan valita, nyt nypyt jonkin verran häviävät värien sekaan. Jos joskus tarvitsee nopeaa lahjahuivia, voi tämän pyöräyttää uudelleen. Itselle tai paremmaksi lahjahuiviksi voisi kokeilla saman suunnittelija Abrazo-huivia. Nimi on espanjaa, suomeksi se on syleily tai halaus. Sopiva nimi huiville.

Joistain neuleista jää mieleen, mitä on katsellut tai kuunnellut niiden neulomisen aikana. Tämän sileää osuutta neuloessani katselin Citizen Kane -elokuvaa.

002
Puikot: 7mm
Lanka: Colourmart Merino/Angora 15/16NM Chunky Weight
Menekki: 134g

Neuloin samasta, mutta erivärisestä langasta pipon jo aikaisemmin. Se oli tarkoitettu itselle, mutta siitä tuli liian pieni. Nyt neuloin tämän hieman löysemmin ja en pessyt ihan niin rajusti kuin aikaisempi. Pöh, tästä tuli liian iso. Myyjäisiin lähti ja jollekin tämä taisi olla sopiva.

Jonkun tällaisen tosi paksun tarvitsen tuulisia talvipäiviä varten työmatkoja tallatessa. Nyt olen estänyt pään palentumisen käärimällä yli kaksimetrisen mohairhuivin pään ja kaulan ympäri. Kyllä silläkin tarkenee.


013
Malli: Snappy hat (ravelry link)
Lanka: Sandnes Garn Alfa
Menekki: 82g

En näköjään ollut laittanut käytettyjä puikkoja ylös, olisko ollut 7mm. Sen jälkeen kun reilu vuosi sitten opettelin tekemään palmikoita ilman apupuikkoa, olen ollut ihan rakastunut palmikoihin. Tässäkin niitä pääsi vääntämään. Lanka on ihanaa, mutta kun talvitakki on jo musta/tummanharmaa, olisi musta pipo siihen jo vähän turhan synkkää. Myyjäisiin lähti tämäkin.

011

Tässä pipo vielä omassa päässä. Kiva ja nopea malli tämäkin.

Tästäkin sunnuntaista näyttää tulevan melko harmaa. Ärsyttävää, että kuvaukselliset päivät ovat viikolla ja silloin olen töissä. Viikonloppuna on joko harmaata tai sitten minulla sellaista ohjelmaa, ettei valmiita tuotoksia ehdi kuvailemaan. Aika moni odottaa kuvaamista.. Ja nyt lähdenkin tästä hakemaan fairya, kumihanskat ja lähden valmista neuletta kiusaamaan.

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Uusi vuosi, uudet neulomukset

Tulikin melkein kahden kuukauden hiljainen jakso blogissa. Neulonut olen kyllä ja harrastanut kaikkea muutakin käsitöihin liittyvää, mutta dokumentointi on jäänyt vähemmälle. Nyt olen tekeillä on isompia töitä ja kaikkea valmistuu hitaammin, esittelen noita valmistuneita vähitellen.

Otetaan tähän alkuun kuukausitilastot, esittelen sitten niin monta työtä kuin ehdin ennen ruuanlaittoa.

Marraskuu:
  • Töitä valmistui: 987 g
  • Ostin lankaa: 600 g
  • Lankavaraston muutos:  -387 g

Joulukuu:
  • Töitä valmistui: 1103 g
  • Lahjoitin lankaa: 210 g
  • Ostin lankaa: 1483 g
  • Lankavaraston muutos:  +180 g

Vuosi 2011
  • Töitä valmistunut: 11122 g
  • Lankaa lahjoitettu: 670 g
  • Lankaa myyty: 700 g
  • Lankaa ostettu: 18283 g
  • Lankaa saatu: 781 g
  • Lankavaraston muutos +6572 g
Tulihan lankaa hankittua, mutta tuli sitä neulottuakin. Lankavarasto pääsi paisumaan kun todella löysin Wollmeisen ihanuudet ja Colourmartin kohtuuhintaiset luksuslangat. Nyt ei ihan pian pääse langat loppumaan kesken, langat ovat valmiina odottamassa puikoille pääsyä ja ohjeitakin on lankojen vieressä odottamassa. Mutta nyt jo noihin neulottuihin juttuihin.

Vuoden ensimmäiseltä puoliskolta on vielä esittelemättä nämä sukat:
017
Malli: Snicket Socks (Ravelry link)
Puikot: 2,5mm
Lanka: Wollmeise Sockenwolle Twin, väri Frühling
Menekki: 107g

Nämä neuloin siskolle synttärilahjaksi siskon itse valitsemasta väristä. Sain minulle harvinaisen inspiraation ja neuloin kantalappuihin kahden silmukan palmikkoa sukan mallikuvion jatkoksi. Onnistui hyvin.
016


Neuloin sukista ensimmäisen version liukuvärjätystä langasta ja melkoisen halkeilevasta sellaisesta, eikä ilman palmikkopuikkoa ollut kovin helppoa. Tämän langan kanssa palmikoiden neulominen kävin melkein kuin itsestään. Malli on minusta kaunis ja nämä ei varmasti olleet viimeiset sukat tällä mallilla.

Sitten tasapuolisuuden nimissä vähemmän onnistunut työ:
004

Malli: ET-kassi
Koukku: 2mm
Lanka: Anemone
Menekki: 73g

Virkkasin tätä ollessani FIN5-rastiviikon infossa karttoja myymässä, tulee taas mieleen se ihana heinäkuun helle. Tässä ei kyllä onnistunut mikään. Lanka on kassiin liian ohutta, mallikuvio jotenkin vääntää minulla väkisin oikealle ja virkkasin kahvat kassin sivujen yläreunoihin kun niiden olisi pitänyt olla  sivujen päädyissä. Malli sinänsä oli kiva, kunhan sen virkkaa paksummasta langasta ja tekee kahvat ohjeen mukaan. Kuvausrekvisiittana muuten pullottaa Wollmeisen vyyhtejä.

Jos on sitä Wollmeisea ostettu, niin on sitä myös neulottukin.
006

Puikot: 3,75mm
Lanka: Wollmeise 100% Merino Superwash, väri Möhrchen
Menekki: 97g

Neuloin kummitytölle synttärilahjaksi lapaset kaksinkertaisesta langasta. Ja kirjekuoreen sujautettiin se paras lahja, rahaa.

P1010012


Puikot: 3,75mm
Lanka: Wollmeise 100% Merino Superwash, väri Möhrchen
Menekki: noin 80g, mittaustulos jäi kirjaamatta ja enää ei muista

Pipon ohje on paksulle langalle, mutta lisäsin vaan mallikuvioiden määrää. Sovelsin päälaen kavennuksia useammalle kerrokselle kuin ohjeessa, vielä enemmän olisi voinut loiventaa. Tämä oli kummitytön asustesarjan viimeinen, pipo joululahjaksi rahan ja suklaan lisäksi. Ensi vuonna voikin varmaan jo alkaa ostella astioita tai aterimia, halu muuttaa pois kotoa on jo kova.


P1010006

Malli: Multnomah
Puikot: 3,5mm
Lanka: Wollmeise 100% Merino Superwash,väri Feldmäuschen
Menekki: noin 120g, mittaustulos jäi kirjaamatta ja enää ei muista

Tämä meni joululahjaksi kummitytön siskolle. Kiva malli, toiseen kertaan neulottu. Sopii hyvin hillitysti kirjaville langoille.

010

Puikot: 3,75mm
Lanka: Wollmeise 100% Merino Superwash,väri Rubt Thursday
Menekki: 102g

Jaa, kuinkahan mones kerta tämä oli kun tällä ohjeella tuli neulottua. Meni joululahjaksi siskolle. Nämä Wollmeisen langat on metkoja, näissä minusta väri vaihtuuu hurjan paljon valaistuksen mukaan. Tämäkin punainen näyttää välillä todella syvältä, tummalta punaiselta ja joskus vaan hieman joulunpunaista tummemmalta. Ihana väri tämäkin. Pipo on neulottu kaksinkertaisesta langasta.

P1010027

Malli: Briochette (Ravlery link)
Puikot: 3,75mm
Lanka: Wollmeise 100% Merino Superwash,väri Rubt Thursday
Menekki: 96g

Tästä tulee myös mieleen ihana lämpö, nitkuttelin tämän enimmäkseen meren rannalla viettäessämme lomaa etelän lämmössä. Malli on sopivan yksinkertainen lomaneulottavaksi, päiden välissä neulotaan kahteen eri suuntaan kallistuvaa pitsiä ja aina välillä käännetään. Mallikerta on 18 kerrosta. Meni jonkun aikaa ennen kuin systeemi meni selkäytimeen, mutta sitten ei muuta kuin neulottiin eteenpäin.
Tämä oli samasta langasta kuin tuo edellinen pipo, vain yksinkertaisesta. Ja meni siskolle muuten vaan lahjana.

Ja nyt makaronilaatikon ainekset tuntuvat huutelevan minua keittiöön. Seuraavan postauksen yritän saada vähän ripeämmin kuin kahden kuukauden kuluttua.

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Syksyn väri

Tämä kuvasarja on otettu viime viikolla tallatessani taas kerran töihin, matkaa on noin kilometri. Ensin kipuan vielä vähän matkaa mäkeä ylös mäen huipulle, sitten pitkä loiva alamäki, vähän matkaa tasaista ja sitten päästäänkin alla näkyvään kohtaan, mistä alkaa pitkä ja koko ajan jyrkkenevä ylämäki työpaikalle.

Vielä on vihreää ja aurinkokin paistaa.

Jotain punaista sieltä pilkistää.
Ja punainen möhkäle vaan näyttää suurenevan.

Sehän on arkkitehdin pelastukseen piiloutunut talo.

Ja tällainen patsaskin on etuoven vieressä, minä kyllä käytän rahvaalle paremmin sopivaa takaovea. 

Talo vielä kuvattuna päiväauringon hehkussa.
P1010052
Malli: Haruni (Ravelry link)
Puikot: 4mm
Lanka: Wollemeise 100% merino, väri WD Jultomte
Menekki: 131g

Tämän huivin väri on ihan samaa punaista kuin tuo villiviinikin, ihana punainen. Neuloin harunin tehden tuon sileän keskustan, voisi tuota joskus kokeilla ihan ohjeen mukaankin pitsisellä keskustalla. Toinen modaus ohjeeseen oli neuloa lisäys joka kerroksella reunoissa eikä keskellä, näin huivista tuli minusta pidettävämmän mallinen kuin jos lisäykset olisi tehty huivin keskellä myös nurjilla kerroksilla.


P1010049

Reunapitsin malli on kyllä hurmaava. Ihan kohtuullisesti pingotus onnistui, vaikka meinasi kyllä kärsivällisyys loppua nuppineuloja edestakaisin vatkatessa.


Uutta lankaakin kotiutui, melkein samaa värisarjaa tämäkin, Wollmeisen sukkalankaa värissä WD Merlot. Tämä tuli, kun vaihdoin minua vähemmän innostaneen kirjavan langan pois. Tästä tulee ihkut sukat tai jotain muuta ihkua.

Syyskuukin tuli  ja meni:
  • Töitä valmistui: 1134 g
  • Ostin lankaa: 900 g
  • Lankavaraston muutos:  -234 g

Vuoden alusta:
  • Töitä valmistunut: 7780 g
  • Lankaa lahjoitettu: 460 g
  • Lankaa myyty: 550 g
  • Lankaa ostettu: 15000 g
  • Lankaa saatu: 781 g
  • Lankavaraston muutos +6991 g

torstai 12. elokuuta 2010

Huiveja

En oikein pidä kolmiohuiveja muuten kuin töissä talvella kun veto uhkaa hartioita. Kotonakin saatan talvella joskus neuloessa pitää, muuten ne eivät kyllä ole minun juttuni. En ole kolmiohuiveja neulonutkaan, kun en niitä oikein pidäkään.

Nyt kaikki on muuttunut, olen alkanut neuloa kolmiohuivejakin. Siitä syytän Wollmeisea, langasta neulotut huivit ovat melko ryhdikkäitä ilman pingotustakin, lanka on vaan niin miellyttävän tuntuista ja siinä on niin kauniit värit. Huivit taitavat päätyä enimmäkseen lahjalaatikkoon, mutta kai niitä lahjottavia ajastaan löytyy. Alkupuheiden jälkeen esittelyyn pääsevät KYH-tempauksen aikana neulotut huivit.


KYH 4: Aloitettu 4.6, valmis 13.6
Malli: Ishbel
Puikot: 3,75mm
Lanka: Wollmeise 100% merino, väri Möhrchen
Menekki: 131g

Tämä tuli kummitytölle rahan lisäksi rippilahjaksi. Tyttö valitsi värin ja kummityttö vakuutti värin osuneen oikeaan. Ishbel on mukava, muunneltava malli. Tähän huiviin neuloin suurimman sileän neuleen osuuden sekä leveimmän pitsiosuuuden.



Tässä huivi kuvattuna siperiankurjenmiekkojen (Iris Sibirica) kukkien kanssa.

 
KYH 24: Aloitettu 25.6, valmis 2.7
Malli: Ishbel
Puikot: 3,5mm
Lanka: Wollmeise 100% merino, väri Rotkäppchen
Menekki: 110g

Halusin nähdä ensimmäisen Ishbelin jälkeen miltä näyttää suuri keskiosuus yhdistettynä kapeaan pitsiin. Tuli kokeiltua sekin, pidän tästä kombinaatiosta enemmän kuin tuosta ensimmäisestä.


KYH 14: Aloitettu 14.6, valmis 16.7
Malli: Multnomah
Puikot: 3,25mm
Lanka: Wollmeise 100% merino, väri Mistelzweig
Menekki: 123g

Tämän mallin neulominen on ollut pitkään mielessä ja sain vihdoin toteutettua. Tein tämän vähän normaalia ohuemmilla puikoilla, kun en paksummilla puikoilla tykännyt neuleen pinnasta. Ainaoikeinneule saa minusta olla aika napakkaa ollakseen nättiä.


Tätä neuloin kun kävin kesäkuun puolen välin paikkeilla Helsingissä tapaamassa Teijaa ja kävin samalla Helsingin neulemiitissä Ursulassa. Oli mukavaa.

Mieleen jäi myös puhelias Ruotsissa asuva, mutta Imatralla vieraillut mummo, joka puhui koko junamatkan Imatralta Helsinkiin ihan mahdottoman paljon.  Ehti kertoa kaiken kissoistaan ja tuttavistaan ja uudesta rakkaudestaan. Mummo on ihan rakastunut johonkin pakistanilaiseen kaupanpitäjään, jolla on valkoiset hampaat, mustat aaltoilevat hiukset ja joka hymyilee niin kauniisti. Teki kuulema myös mieli muhinoida tuon ihanan ilmestyksen kanssa. Tai oikeastaan mummo sen sanoi vähän karkeammin, mutta häveliäänä ihmisenä en kirjoita sitä ihan kerrotussa muodossa.