lauantai 17. syyskuuta 2011

Sitten KYJYilyyn

KesäYön Hullutuksen eli tuttavallisesti KYHin jälkeen tai oikeastaan jo sen aikana tuli toisenlainen neulontatempaus KesäYöstä JouluYöhän eli aatosta aattoon (KYJY). Tarkoituksena oli aloittaa 24 työtä juhannusaaton ja elokuun kymmenennen päivän välillä ja saada ne valmiiksi jouluun mennessä. Tämä on astetta totisempaa puuhaa kuin kyhäily, sääntöjä on enemmän töiden koolle ja raportoinnille kuin kyhäilyssä, missä jokainen saa soveltaa itse omia sääntöjään. Sen verran hullu olen, että lähdin mukaan. Lähdin mukaan, koska KYHin päivittäisissä aloituksissa vaan painettiin eteenpäin ilman, että olisi ehtinyt juuri mallitilkkuja neuloa tai muuten valmistella. Jäi ne isommat työt aloittamatta, ajattelin pistää ne alulle KYJY-tempauksessa.

Heinäkuun kyhäilin ja kyjyilin päällekkäin, mutta sain kuin sainkin kaikki tarvittavat aloitukset tehtyä. 49 aloitusta 71 päivän aikana alkoi jo tuntua työltä. Nyt tuntuu siltä, että olen saanut rauhan näiltä pitkäkestoisilta tempauksilta töiden määrään enkä enää osallistu. Sukkasatoonkaan en osallistunut tänä vuonna ja lapaskuunkin jätän väliin jos sellainen tänä vuonna järjestetään. Jatkossa aloitan töitä ihan vaan omaksi huvikseni ja silloin kun siltä tuntuu.

Nyt sitten Kyjy-töiden esittelyyn, aloitettujen töiden listani näyttää tältä:

1. Tiskirätit
2. Virtaus, pipo
3. Skelf, paita
4. February Lady Sweater
5. Different Lines, huivi
6. Raitalapaset
7. Featherwight cardigan
8. Squirrel mittens
9. Spectra, huivi
10. Virkatut patalaput
11. Laika, jakku
12. Sweet Honey Beret
13. Stripe Study Shawl
14. Westknits Mystery Shawl
15. Lapaset Smartista ja nypyllisestä sukkalangasta
16. Huovutetut siniset lapaset
17. Marywarmers, kämmekkäät
18. Huovutetut punaiset lapaset
19. Simple Skyp socks
20. High street -liivi
21. Huovutetut ruskeat lapaset
22. Alpakkahansikkaat
23. Kaura fingerless mitts
24. Huovutetut harmaanruskeat lapaset.

Tällä hetkellä valmiina on 8 työtä ja hyvin pitkällä 5 työtä eli melkein puolessa välissä mennään jo, aikaa on vielä kuitenkin yli kolme kuukautta.

Ensimmäisenä valmistui työ numero 5 eli toinen Different Lines -huivi.

P1010015
Malli: Different lines (Ravelry link)
Puikot: 4mm
Lanka: Wollmeise 100% Merino Superwash, värit WD Pinie ja Wasabi
Menekki: 201g

Minua niin nyppi tuo edellisessä postauksessa pieneksi jäänyt huivi, että päätin saman tien neuloa saman huivin riittävän isona versiona. Langaksi valikoitui Wollmeise, koska se nyt vaan on niin ihanaa huivilankaa ja siinä on niin ihania (lue vihreitä) värejä. Tästä huivista tulee kaikkea mukavaa mieleen, neuloin tätä heinäkuussa kun olin lomailemassa Kahelimatkoilla Helsingissä ja Tallinnassa. En ole virallisesti hullu, mutta kuulun Ravelryssa Kaheleihin, suomalaisten neulojien höpötysryhmään ja siellä organisoitiin kesällä Tallinnan matka. Matkalla tapasin taas paljon netistä tuttuja neulojia. Oli kivaa.

Matkalla käytiin tietysti Karnaluksissa,  kaikkien käsitöistä kiinnostuneiden Tallinnan pyhiinvaelluspaikassa. Vahinko, että ei ollut kamera mukana. Siellä oli tiiviisti korkeita hyllyjä ja mahdottomasti kaikenlaisia ompelutarvikkeita, lankoja, välineitä, sanat eivät riitä kuvaamaan. Ja myös kaupan lämpö pitäisi saada lehautettua mukaan. Nettikaupasta löytyy myös noita lankoja, mutta paikan päällä ne ovat edullisempia. Itse keskityin laatuun ja ostin 500g Rowanin Cashmere tweed -lankaa värissä sisal. Yhdessä kerässä on vain 25g lankaa, joten keriä kertyi 20.  Monet ostivat lankaa yksikkönä kilo.
P1010004

Lanka on todellista luksuslankaa, 90% kshmiria ja 10% silkkiä. Olen etsinyt tälle sopivaa ohjetta, mutta vielä ei ole löytynyt sitä täydellistä. Tekee jo mieli päästä neulomaan tätä ihanuutta.

Ostin vielä 3,75mm ruusupuupuikot ja ne olivat niin ihanat tuntumaltaan, että niitä ostan lisää jos jossain osun kohdalle. Kivoilla välineillä on mukavaa puuhastella. Nyt aamupalalle ja sitten naapurikaupunkiin jääkiekon merkeissä.

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Loput kyhäilyt

Olen aikaisemmissa postauksissa esitellyt Kesäyön hullutuksessa neulotut käsijutut, sukat ja hatut. Nyt esittelen loput kyhätyt, huivit ja sekalaiset jutut.

P1010027

Malli: Hitchhker (Ravelry link)
Puikot: 3,5mm
Lanka: Wollmeise 100% Merino Superwash, väri Iris Sibirica
Menekki: 153g

Ravelryn Wollmeise-höperöt -ryhmässä oli loppukeväästä ja alkukesästä Martina Behm -KAL. Martinalla on kivoja huiveja, niistä malliksi valikoitui Hitchhiker eli liftari. Erityisesti moniväriset Wollmeiset näyttää hyvältä tässä mallissa, minulla Iris Sibirica oli kaikkein värikkäin ja niin se lähti puikoille, väri ei sovi niille jotka haluavat sulautua taustaan. Tämä huivi oli siis kaksi kärpästä yhdellä iskulla, osallistuin tällä Martina Behm -KALin lisäksi KYHiin.


P1010019

Malli: Alina (Ravelry link)
Puikot: 3,75mm
Lanka: Anny Blatt Fine Kid
Menekki: 89g

Tämäkin huivi oli kaksi kärpästä yhdellä iskulla, mutta vähän toisenlaisilla kriteereillä. Tähän huiviin sain käytettyä odottamaan ostamani ohjeen ja kahden kerän setin kokeiltavaksi ostettua lankaa. Mallissa on ohjeet tällaiseen matalan malliseen huiviin kuin minulla, vähän syvempään huiviin ja melkein kolmion muotoiseen huiviin. Voi taivas, että tuohon reunapitsin silmukoiden poimimiseen meni aikaa. Tulipahan tehtyä.


P1010023

Malli: Stripe Study Shawl (Ravelry link)
Puikot: 4,5mm
Lanka: Novitan Maya
Menekki: 212g

Maya on Novitan viime vuosituhannen lankoja, 70% alpakkaa ja 30% villaa. Minulla oli noita sinisiä kaksi kerää kumpaakin ja reilusti mustaa. Langat halusivat ihan selvästi huiviksi ja vielä löytyi täydellinen mallikin, Veera Välimäen Stripe Study Shawl. Epäsymmetrin muoto syntyy lyhennetyillä kerroksilla, kun huivi oli saatu alkuun, ei tarvinnut kuin osata laskea kahteenkymmeneen. Mainio TV-neule, simppeliä neulomista ilman ohjeiden lukemisen tarvetta. Tämän saa varmaan joku lahjaksi, itse en tunnetusti osaa oikein kantaa sinistä.


P1010023

Puikot: 5mm
Lanka: Vanhaa purkupellavaa
Menekki: 37g

Ei ehkä kovin kaunis, mutta niin kovin käytännöllinen. Nappaa keittiötason töhryt ja tahmat uskomattoman tehokkaasti, tällä käsittelyn jälkeen keittiön kivitason on uskomattoman silkinpehmeä.

P1010014

Malli: Different lines (Ravelry link)
Puikot: 4mm
Lanka: Pirkan kotityö ohut Pirkkalanka
Menekki: 93g

Sitten piti neuloa Veera Välimäen toinenkin lyhennetyillä kerroksilla neulottu huivi, ohjeen sai puoleen hintaan jos oli ostanut Stripe Study Shawlin ohjeen aikaisemmin. Pakkohan se oli ostaa, kun halvalla sai. Minulla oli kerittynä kaksi kerää ohutta Pirkkalankaa ja aloin neuloa huivia. Ajatuksena oli neuloa niin monta raitaa kuin langasta riittää, ei riittänyt kovin moneen raitaan. Kävi sellainen ajatusvirhe, että kuvittelin lankaa olevan 100g per kerä, mutta sitä olikin vain 50g per kerä. Tyhmä, tyhmä, tyhmä. Yhtään ei pienessä mielessä käynyt, että kerät ovat kovin pieniä satagrammaisiksi, en sitten edes käyttänyt keriä vaa'alla. Mutta minähän en pura. Neuloin sitten niin pitkälle kuin lankaa riitti ja pingotin huivin mahdollisimman suureksi. Ehkä tuo jollekin kelpaa.

P1010021
Koukku: 2mm
Lanka: Coats Säästökerä
Menekki: Yhteensä 98g neljään patalappuun

Sitten vähän virkkausta, neljä nopeaa patalappuprojektia. Tämä malli oli ollut pitkään toteutettavien listalla, en ollut saanut aikaiseksi aloitettua. Ensimmäinen kappale piti tehdä lukemalla ohjetta Harmaan Villasukan blogista. Seuraavat patalaput menivät katsomalla aloituksessa mallia valmiista patalapusta. Näitä tuli sitten vähän eri värisiä, vihreissä on samat värit mutta eri järjestyksessä.


P1010022


P1010019


P1010020

Ja vetäistäänpä tähän loppuun elokuun tilastot:


  • Töitä valmistui: 792 g
  • Lahjoitin lankaa: 360 g
  • Myin lankaa: 50 g
  • Ostin lankaa:  749 g
  • Lankavaraston muutos: - 453 g
Vuoden alusta:
  • Töitä valmistunut:  5765 g
  • Lankaa lahjoitettu: 2263 g
  • Lankaa myyty: 50 g
  • Lankaa ostettu: 9119 g
  • Lankaa saatu: 934 g
  • Lankavaraston muutos +1975 g
Seuraavaksi siirrytäänkin KYHistä KYJYyn.

lauantai 3. syyskuuta 2011

Pipojakin on tullut neulottua

KYH-projektina tuli neulottua myös pipoja, ne ovat nopeita neulottavia ja talvella niitä tarvitaan.
P1010037
Puikot: 5mm
Lanka: Rowan RYC Soft Tweed
Menekki: 47g

Tämän pipon neuloin kaveriksi samalla mallilla aiemmin neulomilleni lapasille. Pipo jää minulle puoleen väliin otsaa, vaikkei minulle tulekaan, saatan vielä purkaa ja neuloa syvemmäksi kun lankaakin vielä jäi vajaa kerä.


P1010023

Malli: Kaura hat (Ravlink)
Puikot: 3,75mm
Lanka: Wollmeise 100% merino superwash kaksinkertaisena, väri Möhrchen
Menekki: 113g

Tälle projektille annoin Ravelryssa nimeksi Porkkanapipa iloisen oranssin värin vuoksi. Tasan ei käy nallekarkit, edellinen pipo oli liian matala, tästä piposta tuli ehkä aavistuksen turhan syvä. Olin neulonut pipoa jonkun matkaa ja minusta näytti, että kolmella mallikerralla piposta tulisi kovin matala. Vertasin neuletiheyteen ja lisäsin neljännen mallikerran. Kolmella olisi tullut liian matala, mutta neljällä tuli vähän turhan syvä. Jälkiviisaana voi sanoa, että olisi pitänyt neuloa pitempi joustin ja tehdä kolme mallikertaa. Mutta ehkä seuraavalla kerralla jos vielä neulon tämän mallin uudelleen.


P1010014

Puikot: 5mm
Lanka: Colourmart 100% Extra Fine Merino 16/48NM DK Weight kaksinkertaisena, väri Jalapeno
Menekki: 82g

Tämä malli oli ollut Ravelryn jonossani ties kuinka pitkään ja Colourmartin pehmoinen villa suorastaan karjui haluavansa pipoksi. Tässä malli ja ohje kohtasivat, tuloksena hyvä peruspipo.


P1010008

Puikot: 5mm
Lanka: Colourmart 100% Extra Fine Merino 16/48NM DK Weight kaksinkertaisena, väri Jalapeno
Menekki: 77g

Colourmartin lanka oli yllättävän riittoisaa ja puntaroinnin jälkeen sitä oli jäljellä vielä suunnilleen saman verran kuin oli mennyt edelliseen pipoon. Uusi pipo siis ja Ravelry-jonoa lyhyemmäksi. Malli on saman suunnittelijan kuin edellinenkin, helppoa palmikkoa mukavasti ryhmiteltynä. Olin ohjeen kommenteista lukenut, että ohjeen mukaisella joustimella piposta tulee aika matala, neuloinkin reunan joustimen pidemmäksi ja yhden palmikonkierron enmmän pipon alaosaan. Aika sopiva tuli.

Tämä pipo jo vaihtoi omistajaa, esittelin siskolle valmiiden neuleiden varastoa ja täm oli mieluinen. Sain maksuksi rahaa uuden langan ostoon. Jos vaikka Noron Silk Garden Sockia Virkkukoukkusesta.

P1010002
Malli: Adalmiina
Puikot: 3.0mm ja 3.5mm
Lanka: Novita Luxus Cotton
Menekki: 79g

Ostin viime kesänä alennuksesta Novitan Luxus Cottonia sytomyssyjä varten, mutta sytomyssyinto sitten sammui. Nyt kyhäillessä pistin taas sytomyssyä tulemaan. Adalmiina oli kivan näköinen malli, mutta vaikutti speksien puoleen aika pieneltä Lisäsinkin mallikerran tai kaksi lisää ja tikuttelin menemään. Käytössä oleva yksi kerä ei sitten riittänytkään. Onneksi sain lisää lankaa Ravelryn kautta ja sain tämän neulotua valmiiksi eikä tarvinnut alkaa säätää koon ja eriväristen lankojen kanssa.

P1010014
Malli: Wurm (Ravlink)
Puikot: 2,75mm ja 3,25mm
Lanka: Noro Silk Garden Lite
Menekki: 96g

Wum on hauskan näköinen ja olen nähnyt mallista vain positiivisia kommentteja. Minäkin halusin neuloa sen. Noro ja Wurm ovat enemmän kuiin osiensa summa ja tässä tapauksessa hattuakin tuli paljon. Silk Garden Lite on jonkun verran ohuempaa lankaa kuin mallissa, ajattelin hatusta tulevan sopiva jos neulon sen suurimman koon mukaan. Joko tämä sopii jättiläisenn päähän tai sitten tykkään vaan, että pipo on tosi kireällä. No ehkä tähänkin vielä se sopiva pää löytyy. Tämmöinen olisi kyllä hauska, mutta pitää neuloa seuraava yksi tai jopa kaksi pykälää pienemmässä koossa, muuten samoilla spekseillä. Lisää samaa lankaakin löytyy toisen värisenä.

Ja vetäistäänpä tähän loppuun elokuun tilastot:


  • Töitä valmistui: 792 g
  • Lahjoitin lankaa: 360 g
  • Myin lankaa: 50 g
  • Ostin lankaa:  749 g
  • Lankavaraston muutos: - 453 g

Vuoden alusta:
  • Töitä valmistunut:  5765 g
  • Lankaa lahjoitettu: 2263 g
  • Lankaa myyty: 50 g
  • Lankaa ostettu: 9119 g
  • Lankaa saatu: 934 g
  • Lankavaraston muutos +1975 g

maanantai 15. elokuuta 2011

Heinäkuussa huhkittiin

Oho, sain tällaisen aurinkoisen tunnustuksen blogilleni PikkuUnelmia-blogista. Olen yllättynyt, koska olen ollut pitkän aikaa radiohiljaisuudessa ja hyvin vähän muiden blogeissa kommentoin. Työ haittaa ikävästi harrastuksia...


Tunnustuksen saaneen tehtäviin kuuluu kiittää tunnustuksen antanutta, vastata 10 kysymykseen ja jakaa tunnustusta eteenpäin 10 ihanaan blogiin sekä tiedottaa ko. blogeja asiasta. Tässä kysymykset ja vastaukseni niihin:

1. Suosikkiväri: Erityisesti vihreät, punaiset, harmaat ja musta
2. Suosikkieläin: Delfiini
3. Suosikkinumero: 14
4. Suosikki alkoholiton juoma: Coca Cola jäillä
5. Facebook vai Twitter? Ravelry
6. Intohimosi: Kuntoilu, käsityöt
7. Saada vai antaa lahja? Antaa
8. Suosikkikuvio: Raita
9. Suosikkiviikonpäivä: Perjantai
10. Suosikkikukka: Kuunlilja

Aika on niukkuusresurssi, en laita tunnustusta eteenpäin vaan lähetän auringonpaistetta tasaisesti kaikille blogissani vieraileville.

Tässä kyhäillyt sukkani.



P1010034

Malli: Mile High Club, Ravlink
Puikot: 2,5mm
Lanka: Wollmeise Sockenwolle 80/20 Twin, väri Amethyst Light
Menekki: 100g

Voitin tämän Tui:n mallin Ravelryn kaheliarpajaisissa, ohjetta voi ostaa myös Tuin blogista (edellinen linkki). Mallin oppi aika helposti ja varressa on takana joustinneuletta, joten yllättävän nopeasti nämä sitten etenivät kun sain kadonneen sukanneulontakipinän taas metsästettyä. Mutta pakko sanoa, olen kyllä enemmän käsi- kuin jalkajuttujen neuloja.



P1010029

Minun silmääni viehättävät näissä sukissa erityisesti tuon leveämmän keskuspalmikon reunoille tulevat kapeat, kierretyilllä silmukoilla neulotut kuviot. Tuollaiset olisivat kauniita pelkällä nurjalla pohjalla.

P1010029
Puikot: 3,5mm
Lanka: Schachenmayr nomotta Regia Uni/Solid 8-ply/ 8-fädig
Menekki: 142g

Paikallisessa kangas/lankakaupassa on nyt alettu vihdoin myydä enemmän muutakin kuin Novitan lankaa. Ymmärsivät vihdoin viimein, että halpakaupat ja isot marketit myyvät Novitaa halvemmalla. Nyt paikkakunnalta saa Virkkukoukkusesta Noron ja Debbie Blissin luksuslankoja ja arkisempia käyttölankoja Karjalan Ompelukoneesta. Halusin kyhäillä yhdet sukat Novitan 7v-paksuisesta, mutta vaihtoehtoisesta langasta, Karjalan Ompelukoneesta löytyi paksua Regiaa. Puikoille.

P1010024

Sukkien juju on tuo kantapään yläpuolelle neulottava palmikko. Palmikot ovat sukissa toistensa peilikuvat. Tykkään kovasti tällaisista yksinkertaisista vaatteista ja asusteista, missä on joku juju. Neuloin nämä tarkoituksella noin kokoa suuremmaksi kuin jalkani, pääsevät lahjalaatikkoon. Langastakin tykkäsin, oli mukavan sileää. Muutamassa kohdassa tuppasi vähän halkeilemaan, mutta ei häiritsevässä määrin. Piti vaan olla tarkkana, ettei puikoille tule osittaisia silmukoita.

Tähän loppuun vielä muutama valokuva mökiltä heinäkuussa. Lämpöä oli melkein kolmekymmentä, ukkonen meni ohi länsipuolelta ja ukkosen jyrinä vaan kaikui järvellä. Hetken aikaa oli todella pimeää ja kuitenkin paistoi aurinko.

P1010002


P1010010


P1010009

Hei hei helteet, tavataan taas ensi vuonna!

Heinäkuu:
  • Töitä valmistui: 1336 g
  • Lahjoitin lankaa: 405 g
  • Sain lankaa: 384 g
  • Ostin lankaa:  500 g
  • Lankavaraston muutos: - 857 g

Vuoden alusta:
  • Töitä valmistunut:  4973 g
  • Lankaa lahjoitettu: 1903 g
  • Lankaa ostettu: 8370 g
  • Lankaa saatu: 934 g
  • Lankavaraston muutos +2428 g

perjantai 12. elokuuta 2011

Kesäkuu kyhäillen

Kesäyön hullutuksessa (KYH) kokeiltiin taas neulonnan rajoja, töitä aloitettiin 25 kappaletta kesäkuun ensimmäisestä päivästä juhannuspäivään. Tavoitteena oli saada aloitukset valmiiksi heinäkuun loppuun mennessä. Sain vaadittavat 25 aloitusta ja ne valmistuivatkin heinäkuun loppuun mennessä, viimeiset päättelyt tein puolitoista tuntia ennen kuin siirryttiin elokuun puolelle. Kaiken kaikkiaan lankaa meni kyhättyihin töihin 1966g. Ja muutakin tein heinäkuun aikana.

Olin mukana sekatekniikalla, tarkoituksena oli käyttää loppuun lankajämiä, tuhota yksittäisiä keriä, aloittaa neulomaan ostetuista ohjeista ja saada lahjalaatikkoon täytettä talvea varten. Tässä esittelyssä kyhäillyt käsijutut.

P1010003

Malli: Night River Mittens, Ravlink
Puikot: 4 ja 5 mm
Lanka: Ístex Létt-Lopi
Menekki: 64g

Nämä lapaset olin tehnyt jo pariin otteeseen aiemminkin, koossa L ja M. Nyt neuloin lapaset pienimmässä S-koossa. Käytin tummempaa vihreää niin pitkälle kuin sitä riitti ja sitten vaihdoin vaaleampaan. Tulikin melko pienet, menee lapselle tai pienikätiselle nuorelle. Väkisin sain omaan käteeni survottua, mutta en minä näitä voisi käyttää. Pituutta noissa kuitenkin on aika reilusti.

P1010018

Malli: Peruslapanen
Puikot: 6mm
Lanka: Pirtin Kehräämön hahtuvan jämiä
Menekki: 66g

Näistä näkeekin, että tarkoituksena oli päästä eroon sekalaisista hahtuvan jämistä. Päättelin hahtuvien päät normaalisti neulalla, näin sain raidat siisteiksi. Lapasen kärkeen olisi voinut vielä neuloa vähän pituutta. Nyt nuo ovat minun käteeni vähän lyhyet, mutta omat sormeni ovatkin melko pitkät. Nämäkin siis lahjalaatikkoon.

P1010007

Malli: Peruslapanen
Puikot: 6mm 
Lanka: Pirtin Kehräämön hahtuva
Menekki: 65g

Tuota ruskean sävyistä hahtuvaa jäi vielä edellisistä lapasista jäljelle, ne neuloin pois tämän punaisen hahtuvan kanssa. Pirtin kehräämön hahtuvasta huovutettu pinta on todella kaunista, lanka si mene silmukoille ja pinta on suloisen pehmeä ja utuinen. Näistä lapasista olin kirjoittanut ylös, että tein huovutuksen 30 asteessa.

P1010036

Malli: Owlings
Puikot: 4mm
Lanka: Sublime Yarns Angora Merino
Menekki: 40 g

Tässä lähtökohtana oli yksinäinen lankakerä, ja sille piti löytää sopiva malli. Ravelryn jonossani olikin jo ollut jonkun aikaa tämä pikkupöllöohje, se lähti toteutukseen. Kyllä otti pattiin kun huomasin näiden valmistumisen jälkeen, että toiseen kämmekkääseen oli tullut varteen pöllön päähän yksi ylimääräinen kerros. Mutta en alkanut tuota enää purkamaan, sehän on vaan käsityön leimaa. Juu. Lahjalaatikkoon.

P1010009

Malli: Peruslapaset
Puikot: 4mm
Lanka: Elle Merino Brights
Menekki: 96g

Nämä kahdesta liukuvärjätystä langasta neulottavat lapaset ovat varsinaista hupineulontaa. On jännä odottaa, millainen väriyhdistelmä noista kahdesta langasta seuraavaksi muodostuu. Tässä neuloin pois viimeiset kerät Amerikasta tilattua ja tullin kautta käytettyä lankaa. Kerät olivat vajaita ja lankaa meni lähes 100g, peukalot piti jo improvisoida pienistä langan jämistä. Tiukkaan neulottua, että olisivat mahdollisimman tuulen pitäviä.

P1010006

Malli: Peruslapaset
Puikot: 3,75mm
Lanka: Schoppel Wolle Reggae Ombre
Menekki: 77g

Näissä oli sama juoni kuin edellisissäkin lapasissa. Minulla oli kaksi Ravelryn Kahelivaihdossa saatua eriväristä kerää tuota lankaa, täydellistä raitalapasiin. Lapasten keskellä punaiset ja oranssit sekottuvat melkein yhtenäseksi värialueeksi. Mutta se oli näiden lankojen kohtalo.


P1010020

Malli: Stulpen
Puikot: 3,25 mm
Lanka: Noro Silk Garden Lite
Menekki: 71g

Nämä kämmekkäät olivat olleet pitkään tehtävien listalla, nyt sitten vihdoin sain nämä puikoille. Tykkään näistä yksinkertaisista malleista, missä on joku juju. Nuo palmikot on hauskat neulottavat. Nyt olen jo sen verran neulonut palmikoita, että nopella vilkaisulla ymmärtää minne päin palmikkoa pitää vääntää ja kuinka monen silmukan verran. Ei tarvitse enää tuijottaa kaaviota ja miettiä aivot solmussa.

Seuraavalla kerralla jotain muita kyhäilyjuttuja.
Kesäkuu:
  • Töitä valmistui: 908 g
  • Lahjoitin lankaa: 99 g
  • Ostin lankaa:  2950 g
  • Lankavaraston muutos: + 1943 g

Vuoden alusta:
  • Töitä valmistunut:  3637 g
  • Lankaa lahjoitettu: 1498 g
  • Lankaa ostettu: 7870 g
  • Lankaa saatu: 550 g
  • Lankavaraston muutos +3285 g

tiistai 9. elokuuta 2011

Kesätauko ohi

Tulikin suunnittelematon kesätauko tähän bloggaamiseen. Loppukeväästä ja alkukesästä töissä projektiin liittyvät työmatkat ja pitämäni uimakoulut imaisi aika paljon mehuja, en sitten jaksanut istuskella koneen ääressä. Ja kesällä olen ilman salliessa enimmäkseen ulkona, talvella ehtii nyhjätä sisällä.

Neulottu täällä on, jopa normaaliakin enemmän. Heinäkuun alkupuolella sain jalkaani urheiluvamman kuntorasteilla käydessä, sen jälkeen liikuntaa ja puutarhassa touhuamista on ollut normaalia vähemmän.

Tässä nyt toukokuun tuotokset, niitä olikin vain kolme valmistunutta.

Ensimmäisenä valmistuivat Sam-sukat.


P1010009

Malli: Sam, Cookie A:n kirjasta Sock Innovation
Puikot: 2,5mm
Lanka: Schachenmayr Nomotta Regia Uni /Solid 4-ply
Menekki 79 g

Tarkoituksenani oli neuloa sukat Pojalle, jonka kengännumero on jotain 40-41. Tuli sitten itselle sopivat. Neulon joko poikkkeuksellisen tiukkaa tai sitten tuossa mitoituksessa on jotain pielessä. Ehkä näistä tulisi miehelle sopivat, jos vaihtaisi astetta paksumpaan sukkalankaan ja neuloisi varrren paksummilla puikoilla kuin terän. Varren mallineule on kaunis, mutta ainakin minun tällä langalla ja näillä puikoilla neulomanani joustamaton. Mutta sainpa itselleni kauniit sukat, pitää vaan neuloa Pojalle uudet ennen talvea.

P1010041

Puikot: 2,75mm
Lanka: Wollmeise Sockenwolle 80/20 Twin, väri Feldmaus
Menekki 63 g

Toukokuussa kävimme työn merkeissä pitämässä tiimipalaveria Pohjois-Karjalassa, ensimmäisenä päivänä melottiin ja toisena palaveerattiin. Olin matkustajana ja matkalle piti saada jotain askarreltavaa käsille. Aloitin nopeasti tämän vanhan tutun pipon, yksinkertaista aivotonta neuletta. Sainkin neulottua pipon suoran osan kokonaan vaikken koko aikaa neulonutkaan. Neuloin pipon ohjeen suuremmalla silmukkamäärällä.


P1010028

Malli: Pogona, Ravlink
Puikot: 4,5mm
Lanka: Wollmeise 100% Merino Superwash, väri Kürbis
Menekki 186 g

Ravelryn Suomen Wollmeise höperöt -ryhmässä oli keväällä Stephen West KAL, neuloin siinä Pogonan itselleni. Jotenkin en osaa pitää kolmiohuiveja. Pogonassa muoto on sellainen, että se asettunee mukavasti hartioille ilman ankaraa sitomista ja asettelua. Katsotaan, miten tämä sitten talvella toimii.

P1010039

Tässä huivi on huolettomasti heitetty olkapäille, väri on tässä todellinen, ylemmässä kuvassa väri on liian punainen. Kuvista erotttaa hyvin, että Wollmeise on käsinvärjättyä lankaa. Vaikka molemmat käytössä olleet vyyhdit on tilattu samalla kertaa, näkyy vyyhtien keskinäinen ero langan vaihtamisen jälkeen.


P1010011

Malli:Lina
Puikot: 4,0 mm
Lanka: Wollmeise 100% Merino Superwash kaksinkertaisena, väri Kürbis
Menekki 97 g

Neuloin jo aikaisemmin Linan joskus viime vuonna hävinneen vihreän Linan tilalle, tykkään mallista tosi paljon. Nyt puuttuu enää käsineet/lapaset ja minulla on setti valmiina. Pitäisi vaan enää päättää malli.

Tässä katsaus historiaan ja toukokuun lukemat:
  • Töitä valmistui: 348 g
  • Ostin lankaa:  750 g
  • Sain lankaa: 450 g
  • Lankavaraston muutos: + 852 g

Vuoden alusta:
  • Töitä valmistunut:  2729 g
  • Lankaa lahjoitettu: 1399 g
  • Lankaa ostettu: 4920 g
  • Lankaa saatu: 550 g
  • Lankavaraston muutos +1342 g

tiistai 10. toukokuuta 2011

Ei menny niinku Strömsössä

Minulla on ollut viime aikoina aika hyvä menestys neuleiden kanssa. Mutta joskus homma ei vaan toimi.


P1010033
Malli: Baby Cables and big ones too
Puikot: 3,75mm
Lanka: Schoeller+Stahl Limbo Superwash
Menekki: 503 g

Homma alkoi mennä pieleen jo alkumetreillä, vaikken sitä vielä silloin ymmärtänytkään. Mallitilkku oli neulottu tasona eli vuoroin oikeita ja nurjia kerroksia. Paita neulotaan pääosin sileänä pyöröneuleena eli kaikki kerrokset oikeaa. Ongelma tässä on se, että neulon oikeat silmukat löysemmin kuin nurjat. Ei sekään haittaa, mutta kun en ottanut sitä huomioon mitenkään.

Mittani olivat kahden koon välissä ja valitsin ihan oikeaoppisesti pienemmän koon, mutta tuo löysempi pyörösileä teki sen, että tästä tuli liian reilu. Neuloessa tuo oli vielä vähän naftin oloinen, mutta neuleen kastelu sitten todella rentoutti silmukat, ne suorastaan lörtsähtivät.


P1010035

Jos ohjeessa oli sanottu jotain tuosta aloituksesta, olen tehnyt toisin kuin ohjeessa sanottiin. Kaulus nimittäin levähti oikein todella. Olisi pitänyt luoda silmukat yhtä tai kahta kokoa pienemmille puikoille. Jostain ylhäältä alas oikealla neulotusta muistan tuon, harmi ettei neuloessa tullut mieleen. Vaikka sovittelin paitaa, en ymmärtänyt miten laaja tuo kaula-aukko on tai sitten sekin laajeni kastelussa. Vähän kun yrittäisi, yltäisi paita minun hartoideni ympäri ja ne eivät ole mallia kaljapullo, ennemmin mallin nimi on ladon ovi.

P1010036

Vielä yksi harmitus tuosta paidasta tuli. Tuo lanka nuhjaantui uskomattoman paljon ja sitä ei saa siistiksi partakoneen terälläkään. En saanut tuota nuhjaantumista kuvattua. Kaikesta tästä on lopputulema se, että käytössä on pihapaita. Minulla oli noita pihapaitoja riittävästi jo ennen tätä, taidan laittaa paidan uudelleen langaksi ja neuloa/virkata sen vaikka torkkupeitoksi.

Harmittaa, malli on todella kiva ja nopea neulottava. Tällä kertaa ei vaan tuo mallin ja langan liitto oikein onnistunut. Ei muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.


P1010009

Tämä Tytön tekemä sammakko on hakenut paikkaa pihalla muutaman vuoden ajan, nyt joku meidän perheestä oli tyrkännyt Sakun alapihan kivien päälle. Nyt se on paikallaan tuottamassa hyvää mieltä aurinkoisella hymyllään.


Huhtikuu:
  • Töitä valmistui: 926 g
  • Lahjoitin lankaa 1399 g
  • Lankavaraston muutos: - 2325 g

Vuoden alusta:
  • Töitä valmistunut:  2381 g
  • Lankaa lahjoitettu: 1399 g
  • Lankaa ostettu: 4170 g
  • Lankaa saatu: 100 g
  • Lankavaraston muutos +490 g