keskiviikko 3. syyskuuta 2008

Elokuun lopun satoa

Elokuun viimeisenä lauantaina valmistuivat 7v Polkka -langasta neulomani sukat. Tykkään hurjasti langan eri sävyisistä harmaista, näistä väreistä kun saisi liukuvärjättyä lankaa tai edes pilkutonta raidallista. Langan sain kesällä Novitan Neulomosta johonkin kilpailuun vastattuani, saatteessa ei ollut kerrottu mikä kilpailu oli kyseessä. Pääasia, että lankaa tuli.


Malli: Perussukka 3o-1n, koko n. 41-42
Puikot: 3,75mm Brittany
Lanka: Novita 7v Polkka
Menekki 96g



Kun on pitkään väkertänyt sukkia ohuista sukkalangoista, oli jo ehtinyt unohtaa kuinka joutuisaa näillä paksuilla langoilla neulominen on. Minulla on jonkun verran seiskaveikkaa lankakaapissa, nyt Sukkasadon aikana tikuttelen sukkia jääkiekkojoukkueen arpajaisiin ja uimareiden joulumyyjäisiin. Nämäkin päätynevät jääkiekkojoukkueen arpajaisiin.

Sunnuntaiaamuna ompelin viimeiset saumat ja virkkasin reunuksen tähän äidin synttärilahjaksi neulomaani Samos-jakkuun, kylään mentiin vasta iltapäivällä joten lahja valmistui hyvissä ajoin.

Malli: Novita Kesä 2005, malli 20
Puikot: 5,5mm bambupyörö, 4mm metallikoukku
Lanka: Novita Samos Lollipop, Novita Palma
Menekki: 342g

Mallineule oli yksinkertainen, neljä silmukkaa leveä ja neljä kerrosta korkea. Varsinkin työn alussa jouduin vähän väliä purkamaan, kun tuplalangankierrot ja yhteenneulotut silmukat meinasivat menna väärään järjestykseen.

Kuvausmallina toimi Tyttö, joka myös kehui tätä jakkua kivaksi. Se on paljon se. Jakku oli mittojen osalta juuri sopiva äidilleni, mutta äiti ei tainnut oikein pitää noista hihoista kun ne ovat melko kapeat. Kehotin pesemään ja muotoilemaan kosteana.

Tämä on aika hyvin onnistunut työ, ainoa häiritsevä juttu ovat etureunat. Jotenkin minun oikea ja vasen reunani ovat ihan eri paria, toinen on sopiva ja toinen hurjan löysä. Niinpä jakun etureunassa näkyy miten toinen reuna näyttää aavistuksen verran pidemmältä. Se vain näyttää, koska kerroksia on molemmissa etukappaleissa saman verran, neuloin ne samaan aikaan.

Elokuu meni vähän hurlumhei-meiningillä. Lankaa tuli paljon, mutta kyllä töitäkin valmistui. Nyt lankaa pitäisi olla erilaisiin töihin sen verran, ettei ainakaan pakko ole lisää ostaa. Mutta katsotaan miten loppuvuosi sujuu.

  • Ostin lankaa: 3542 g
  • Sain lankaa: 200 g
  • Töitä valmistunut: 2200 g
  • Lankavaraston muutos: +1542 g

    Vuoden alusta:

  • Lankaa ostettu: 8548 g
  • Lankaa saatu: 850 g
  • Lankaa purettu: 322 g
  • Töitä valmistunut: 9376 g
  • Lankaa lahjoitettu: 370 g
  • Lankavaraston muutos: - 26 g

  • Tilanne on siis, että tällä hetkellä vuoden alusta varasto on huvennut säälittävästi ainoastaan vajaalla viidellä 50g lankakerällä. Huoh. Ainakin jonkun verran vaihtuvuutta on ollut ja joistain vanhoista langoista olen päässyt kokonaan eroon. Pitää yrittää kehittää tehokkaita langantuhoamisrojekteja.

    4 kommenttia:

    teisa kirjoitti...

    Minä olen tehnyt muutamia kertoja jääkiekkojoukkueen rulettipöytään ribbipipoja Isoveljestä. Ovat nopeita tehdä ja ihmiset ovat tykänneet niistä. Lisäksi oman joukkueen äiti-ihmiset tykkäsivät niin ikään palkinnoksi tekemästäni Teddystä virkatusta verkkohuivista niin, että jouduin tekemään niitä tilaustyönä ruletin jälkeen...

    Mohariina kirjoitti...

    Olen neulonut jääkiekkojoukkueen arpajaisiin jo kolme ribbipipoa ja nyt nämä sukat. Pelkkää pipoa ei jaksa vääntää, kyllästymisen välttää neulomalla välillä sukat tai lapaset ja etsimällä uusia helppoja malleja Ravelrysta. Mieluummin näitä itsetehtyjä tuonne antaa kuin jotain roinaa, äidit tykkää erityisesti sukista ja pojat itse pipoista ja lapasista. Täytyykin kokeilla Teddyn/Cool Flammen vähentämistä huiveina tai paksuina lapasina.

    Stricker kirjoitti...

    Luin kaikki blogisi postaukset alusta saakka ja kyllä olet tehnyt kauniita töitä! Toinen toistaan kauniimpia ja erityisesti jäivät mieleen Vihervaarat ja Babette-peitto. Viimeisissä sukissa on tosi ihanat värit ja muutenkin sukkasi ovat todella kauniita. Tulen uudestaankin käymään

    Anonyymi kirjoitti...

    Kaunis jakku!