maanantai 14. huhtikuuta 2008

Jämälankakassi

Voihan sitä lankoja ja aikaansa tällaiseenkin käyttää. Eli tässä tällainen tekele jämälangoista, mitä tähän kassin tapaiseen upposi yhteensä 246 grammaa. Käytetyt langat olivat Novitan Cocos, Samos ja Tennessee sekä Säästökerä-lanka.

Tätä on virkattu sekä vitosen, nelosen että kolmepuolikkaan koukuilla, malli on sovellettu isoäidin neliöistä ja omasta päästä. Säästökerä-lanka on kaksinkertaisena virkattu, muut yksinkertaisella. Koska tähän meni enimmäkseen kerien loppuja, on kassi vähän epäsymmetrinen eri puolilta, mutta se tuskin ketään haittaa.

Tämä ei ole ihan salonkikelpoinen. Mikä mättää? Ensinnäkin virkkasin neliöt vitosen koukulla ja ne on aika löpsyjä, olisi pitänyt käyttää nelosen koukkua. Toisekseen tein yhdistelyn ikään kuin väärältä puolelta.

Onnistuiko mikään? Olen tyytyväinen noihin mustiin Tennesseestä virkattuihin sankoihin, ne virkkasin kahdeksan silmukan putkilona kolmepuolikkaan koukulla. Lisäksi pohja ja kassin sivut on virkattu kaksinkertaisesta Säästökerästä nelosen koukulla ja ne ovat minun makuuni sopivan napakat. Tämä on kuitenkin varmaan pienten tyttöjen mieleen, laitan tämän palkinnoksi uimareiden arpajaisiin.


Tästä jäi pieni polte virkatun kassin tekemiseen, taidan tehdä paremman version jollain muulla mallilla ja riittävän tiukalla käsialalla. En kyllä ole varma riittääkö puuvillaiset jämälangat, korkkaamattomia keriä kyllä löytyy.


Ja olenhan minä jotain tikutellutkin, mutta siitä enemmän seuraavassa postauksessa.

keskiviikko 9. huhtikuuta 2008

Huovutetut patalaput

Tämä oli jännä projekti, en ollut koskaan aiemmin huovuttanut neuleita pesukoneessa. Näihin patalappuihin käytin erilaisten huopuvien villalankojen jämiä, pohjaväri on Pirtin Kehräämön liukuvärjättyä karstavillaa, sitten mukana on vähän Noroa, Fritidsgarnia ja Novitan Huopasta. Ensin ajattelin tehdä vain yhden, mutta kun ensimmäisen lapun jälkeen puntaroin lankoja, huomasin niiden riittävän vielä toiseenkin. Lankaa näihin kahteen meni yhteensä 58 grammaa.

Loin 30 silmukkaa puikoille, neuloin ainaoikeaa kunnes pituutta oli yhtä paljon kuin leveyttä ja sitten vaan päättelin. En päätellyt langanpäitä, solmin vain pätkät etteivät purkaudu. Lopuksi virkkasin vielä ripustuslenkin kulmaan.


Yllä patalaput ovat neulottuna, ennen koneeseen laittamista. Tässä vaiheessa patalappujen koko oli noin 25*25cm


Tässä patalaput ovat pesukonehuovutuksen jälkeen, koko on noin 18*18cm. Yllättävän hyvin nuo eri langat huopuivat, ainoastaan Huopanen huopui selvästi vähemmän kuin muut ja silmukoiden päistä jäi hassun näköiset pienet kiekurat.



Tässä laput ovat sitten siistittynä, huopuneet langanpäät on leikattu pois. Todennäköisesti laitan nämä palkinnoksi uimaseuran arpajaisiin. Ei oikein nuo värit satu meille kotiin tai muullekaan lähipiirille. Mutta tällaisia on nopea tekaista vaikka lahjaksi kunhan värit osuvat paremmin ajateltuun paikkaan.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2008

Lapasia jämälangasta

Nämä ensimmäiset lapaset valmistuivat jo muutama päivä sitten, mutten ole ehtinyt koneelle. Teen Teddy-lapasiin varret yleensä jostain ohuemmasta langasta, koska minusta lapasen pitää istua napakasti kädessä. Jos varren tekee myös Teddystä, on lapanen vähän löperön oloinen ja sitä paitsi nyt ei kyllä lankakaan olisi riittänyt. Peukalon tein kiilamallisena, koska pidän hyvin istuvista lapasista.


Lanka: Varressa joku vanha jämä, kämmenessä Novita Teddy
Puikot: Varressa 4,5mm, kämmenessä 7mm
Langan menekki: Varsi 16g, kämmen 48g, yhteensä 64g

Punnitsin Noron ja sitä oli niin vähän, ettei siitä enää olisi sellaisenaan lapasia tai kämmekkäitä saanut. Niinpä tein suosiolla varret eri langasta. Varren langasta tein entiselle poikaystävälleni, nykyiselle miehelleni, villapaidan joskus kaksikymmentä vuotta sitten. Langat tiedot olen jo kadottanut, mutta jotain Jakobsdalin lankaa se oli ja jos ei kokonaan villaa niin ainakin himppua vaille. Tummanruskean lankanöttösen sain kulutettua loppuun, vaaleaa jäi vielä muutama kymmenen grammaa. Kuten näkyy, Noro-lanka alkoi olla finaalissa, toinen kärki tuli langanpätkästä, toinen peukalo eri värisen (sinisen) Noron jämästä. Mutta riitti se kuitenkin.

Lanka: Varsi vanha jämä, kämmen Noro Kureyon
Puikot: 5mm bambu
Langan menekki: 58g

Tein nämä Noro-lapaset, että pääsin näkemään millaisia pätkiä siitä jäi. Kunhan olen käyttänyt työn pesukoneessa, katsotaan onko tulos esittelykelpoinen.

Jämistelyn merkeissä taidan nyt siirtyä puuvillalankojen ja virkkaamisen pariin. Mutta taidan kuitenkin välillä jatkaa muitakin töitä.

torstai 3. huhtikuuta 2008

Jämäkuukausi korkattu

Olen mukana jämäblogi-tempauksessa, huhtikuun ajan tehdä neuleita/virkkuutöitä jämälangoista. Onpa tavoitteena saada aikaan myös uusia ohjeita, minä en kuitenkaan ohjeita kehittele, yritänpä vain löytää kivoja valmiita ohjeita käyttööni. Tässä yhteydessä jämälanka tarkoittaa vajaata lankakerää.

Minä aloitin jämistelyn arvokkaimmilla jämilläni, tein kämmekkäät lapasista ylijääneestä Norosta. Minulla oli kaksi vajaata kerää, toisesta jäi peukalon jälkeen vajaa pari metriä ja toisesta viitisen metriä.

Lanka: Noro Kureyon
Menekki 42g
Puikot: 5mm bambu

Huomenna uimaseuran kirpputoritempaus on ohi ja ehdin vähän enemmän kuntoilemaan ja peuhaamaan lankojen kanssa. Katselin vähän sillä silmällä, jos saman oloisia jämiä löytyisi niin paljon, että saisin jotain isompaakin aikaiseksi. Puuvillalangoista saan varmaan virkattua kassin tai pari. Seuraavaksi tulee vielä kuitenkin lapaset, mutta luultavasti sukkaakin pukkaa.

keskiviikko 2. huhtikuuta 2008

Maaliskuun saldo

Maaliskuu taisi olla vähän hurlumhei-kuukausi, tässä luvut:

  • Lankaa ostin 2506 g
  • Sain lankaa 150 g
  • Töitä valmistunut 1410g
  • Lahjoitin lankaa 270 g
  • Lankavaraston muutos +972 g

Vuoden alusta tilanne on seuraava:

  • Lankaa ostettu 4456 g
  • Lankaa saatu 250g
  • Lankaa purettu 322 g
  • Töitä valmistunut 3604 g
  • Lankaa lahjoitettu 270g
  • Lankavaraston muutos + 1154 g

Nyt kun onnistun pitämään itseni pois lankakaupasta, alkaa tuo lankavarastokin tällä neulomisvauhdilla vähitellen huveta. Huhtikuussa osallistun Jämäblogiin, tavoitteenani on saada tuhottua puolisen kiloa noita erilaisia langanloppuja.

Kesken on tällä hetkellä:

  • Pitsibolero Novitan Bambusta. Tekemättä ovat kappaleiden mittoihin venytys ja yhdistäminen sekä napin ompelu, kunhan on ensin ostettukin.
  • Pomatomus-sukat Sandnesin Sisusta
  • Secret of Bad Nauheim, mysteerihuivi
  • Vihervaara kaksinkertaisesta Novita Mayasta

tiistai 1. huhtikuuta 2008

Samos-jakku valmistui

Sain nyt vihdoin valmiiksi noin vuosi sitten aloittamani Samos-jakun. Pidän mallista, se on yksinkertainen ja sporttinen. Olin ostanut tätä pinkkiä lankaa johonkin tarkoitukseen, mutta tähän jakkuun sen lopulta sain menemään lähes kokonaan. Nykyiseen todella tummaan Samos pinkkiin verrattuna tätä voisi varmaan sanoa väsyneeksi pinkiksi.


Ohje: Malli 43, Novitan Kevät 2006
Puikot: Bambu 4,5 ja 5,5
Lanka: Novita Samos
Menekki: 594 grammaa


Kuva ei ihan tee oikeutta valmiille neuleelle, sain Tytön raastettua netin äärestä muutamaksi sekunniksi eikä kuvaaja ollut kovin innostunut tai yhteistyöhaluinen. Jakussa on vetoketju edessä ja kaulus nousee vetoketjun kokonaan kiinni ollessa poolokaulukseksi. Vetoketju on viimeistelty, siihen neulottiin alavara. Eli kumpikin puoli ommeltiin kolmeen kertaan: ensin vetoketju kiinni jakkuun, sitten alavarojen molemmat reunat. Ja kyllä tuntui työläältä. Ompeluun kuluneena aikana olisin varmasti saanut neulottua koko takakappaleen.

Oi joi, kuinka tässä nyt näin kävi

Paikallinen lankakauppamme lopetti toimintansa ja loppuaikana langoista sai 50% alennusta. Menin lauantaina tutkimaan valikoimia ja kyllä sieltä tarttui mukaan yhtä sun toista. Joukkoon kuuluu lankoja, mitä en ole raaskinut ostaa normaalilla hinnalla sekä ihan peruslankoja.

Zitron Loftia ostin 200g ja Zitron Turmalinia 300g. Turmalinin ajattelin käyttää huovutettuun laukkuun ja Loftin joko laukkuun tai sitten huovutettuihin lapasiin.

Tässä Schachenmayr Nomottan Alpaka -lankaa 200 grammaa, puolet vaalean harmaata ja puolet beigeä. Näistä taitaa tulla joulupukin konttiin lämpimiä lapasia viluisille. Ja sitten nämä ihanuudet: 200 grammaa Sublime Merino Angora DK:ta, 100g sinistä ja 100g tummaa roosaa. Jos en tyydy pelkästään silittelemään näitä lankoja, teen näistä sormikkaat itselleni ja luultavasti kämmekkäät/rannekkeet lahjaksi. Näiden kohtalo pitää harkita huolellisesti.

Ja vielä lopuksi 300 grammaa Sandnesin Lanett -lankaa ja 400 grammaa eri värisiä vihreitä/vihertäviä Smart-lankoja. Näistä sitten syntyy pipoa/lapasta/kaulaliinaa. Lanettista tehtävän vaatteen saaja syntyy aikataulun mukaan kesäkuussa.

Eli kaiken kaikkiaan lankaa lähti mukaan 1400 grammaa, tuonne kauppaan en enää pääsekään kun se nyt maaliskuun lopulla sulkeutui lopullisesti. Voin olla hyvillä mielin kun sain lankaa kohtuulliseen hintaan, nyt voin tehdä myyjäistöitäkin muista kuin Novitan langoista. Eikä lankoja tarvitse ostella ellei meidän väreistä tarkka Neiti sitten ehdottomasti halua tuotoksia jostain muusta langasta/väristä kuin varastosta löytyy.