keskiviikko 1. heinäkuuta 2009

Kesäkuun viimeiset kyhäilyt

Pikkuhiljaa KesäYön Hullutuksenkin työt edistyvät. Eilen lentokentältä tulon jälkeen menimme Miehen kanssa terassille, Mies makaamaan lepolasseen ja minä keinuttelemaan riipputuoliin. Pienten nokosten jälkeen mieleen juolahtivat kuvaamattomat valmiit työt, hain kameran ja tekeleet. Kärsimättömänä en jaksanut odottaa Miehen heräämistä päivänokosilta, joten otin nämä valokuvataiteen helmiotokset ihan itse.



KYH15: Aloitettu 15.6, valmis 24.6
Malli: The Boy Hat
Puikot: 4,5mm
Lanka: Elle Merino Brights
Menekki: 76g

Pipon juju on päälaen kavennuksissa, valitettavasti ei erotu kovin hyvin tässä kuvassa. Ohjeen mukaan pipoa neulottiin 6 tuumaa ennen kavennuksia, mutta minun makuuni piposta tuli liian matala. Sovituksen jälkeen syvä huokaus, purku ja yksi tuuma lisää ennen kavennuksia. Näin piposta tuli sopiva.

Olen kehittynyt käsitöiden tekijänä, aikaisemmin minulla oli kiire saada työ valmiiksi. Jos lopputuloksessa joku mätti, annoin työn olla millainen se sattui olemaan. Nykyisin en halua päästää käsistäni jotain sellaista, mihin en ole täysin tyytyväinen.



Nämä kämmekkäät aloitin kesäkuun ensimmäisenä sunnuntaina kun ajoimme vaihtareiden infotilaisuuteen Heurekaan. Sovitettuani ensimmäisenä valmistunutta kämmekästä, totesin sen ranteesta liian pitkäksi ja jätin työn lepäämään. Tauon aikana otin käyttöön nämä puikot edellä esitellyn pipon neulomiseen ja näitä kämmekkäitä pääsin jatkamaan pipon valmistumisen jälkeen.

KYH7: Aloitettu 7.6, valmis 29.6.
Malli:
Noro Fingerless Mitts
Puikot: 4,5mm
Lanka: Elle Merino Brights
Menekki: 60g

Purin ensimmäisen kämmekkään joustimen yläpuolelle ja jätin kaksi kerrosta sileää ennen peukalokiilaa, ohjeen mukaan tähän tulee 11 kerrosta. Peukku on ohjeen mukaan, se olisi voinut olla ehkä silmukan tai kaksi väljempi. Peukaloita en kuitenkaan purkanut, koska nämä tulee ihan omaan käyttöön ja itse pidän tuollaisista napakoista peukaloista.

Nämä on hyvät työmatkakävelyyn silloin kun hanskat/lapaset on liikaa ja paljaat kädet liian vähän.

Viimeisenä esiteltävänä työnä on miesten sukat, nämäkin menevät jääkiekkoturnauksen arpajaispalkinnoiksi. Minulla oli tätä sukkalankaa jäljellä vielä noin puolitoista kerää ja etsin ohjeen, mikä kuluttaisi mahdollisimman paljon lankaa ja olisi samalla mahdollisimman yksinkertainen.

KYH4: Aloitettu 4.6, valmis 29.6.
Malli: Gentleman's Plain Winter Sock with Dutch Heel, Favorite Socks -kirjasta
Puikot: 2,5mm
Lanka: Schoeller+Stahl Fortissima Socka Mit Bambou
Menekki: 0,82g

Parempi pysytellä yksivärisissä sukkalangoissa. Tätä lankaa jäi vielä 56g, neulon tuosta joko lasten sukat tai sitten raidoitan jonkun toisen jämän kanssa.


Lopuksi yhteenveto kesäkuulta:

  • Töitä valmistui: 2499 g
  • Lahjoitin lankaa: 300 g
  • Ostin lankaa: 750 g
  • Lankavaraston muutos: -2049 g
Vuoden alusta:
  • Lankaa ostettu: 1050 g
  • Lankaa saatu: 440 g
  • Töitä valmistunut: 6752 g
  • Lankaa lahjoitettu: 850 g
  • Lankavaraston muutos: -6112 g

Kesäkuulle kirjautui tuo touko- ja kesäkuun aikana tehty iso peitto, ihan samanlaisena langan vähentäminen ei jatku. Mutta kyllä tämän vajentumisen pitäisi jo näkyä ja tuntua lankavarastossa. Jos muistan, inventoin lankani kesäloman aikana.

3 kommenttia:

Sini kirjoitti...

ihana toi pipo! heti oli tulostettava ohje ja sitä tapahtuu harvoin.

puikOtus kirjoitti...

Ihania neuleita taas, varsinkin noi kämmekkäät!

Anonyymi kirjoitti...

Pipo näyttää todella kivalle, kämmekkäät ovat ihgut!