torstai 24. tammikuuta 2008

Ensimmäinen teksti

Päätin minäkin aloittaa ihanien käsityöblogien innoittamana oman neuleblogini tämän vuoden alusta. Aloittaminen viivästyi kun kaksi ensimmäistä viikkoa menivät kaukomailla lomaillessa. Bloggaamista hankaloittaa se, että meillä on kotona yksi kiinteä nettikone ja neljä koneenkäyttäjää. Koneajasta joutuu usein taistelemaan.

Toin nyt töistä kannettavan kotiin, Miehen pitää vaihtaa siitä langattoman verkon asetuksia niin että pääsen kotimme suojattuun langattomaan verkkoon. Jos päivittäminen sitten onnistuisi muulloinkin kuin silloin tällöin varttitunnin pätkissä.

Ei kommentteja: