lauantai 12. helmikuuta 2011

Muodonmuutoksia

Joulukuussa lakkoillessa kävin tutustumassa Virkkukoukkusen uuteen, tilavampaan puotiin. Siis siihen oikeaan kauppaan eikä nettiversioon. Taju meinasi lähteä, kaiken kivan Virkkukoukkus-tavaran lisäksi siellä oli nyt valikoimassa lankoja. Norosta oli ainakin Kureyonia ja sukkalankoja, Debbie Blissistä löytyi kaiken maailman lankoja ja muitakin ihanuuksia oli. Olisi pitänyt olla kamera mukana.

Mukaan tarttui neljä kerää Kureyonia, lanka hyppäsi puikoille heti kotiin päästyäni, kuvia en malttanut ottaa uusista langoista. Tässä kuvat langasta valmiiksi tuotteiksi muotoutuneina.

022
Malli: Peruslapanen
Puikot: 6mm
Lanka: Noro Kureyon
Menekki: 72 g

Olin aina halunnut kokeilla huovutettuja lapasia Kureyonista. Pesin lapaset koneessa 40 asteen pyykin mukana. Sivusuunnassa huopuminen oli hyvin maltillista, pituudesta lähti aika paljon pois. Tämän voisi varmaan kohtuullisen huolettomasti huovuttaa 60 asteessakin.

024

Oikean käden lapasessa värit on täydelliset.


023
Tässä mukana joku possunpunainen värihärö.

Neljästä kerästä kaksi oli tuota ensimmäisten lapasten vihreävoittoista ja kaksi muuta olivat iloisemman värisiä. Kahdesta yksittäisestä kerästä tuli alla esitellyt lapaset.

P1010014
Malli: peruslapanen 44 silmukalla
Puikot: 3,75mm
Lanka: Noro Kureyon
Menekki: 57g

Neuloin nämä sikakireästi, että lapasista tulisi mahdollisimman tiiviit. Tuli niistä tiiviit, mutta omaan käteen vähän liian pienetkin. Pienet lahjalaatikkoon ja uutta lapasta korjatuilla silmukka- raitamäärillä.  

P1010017
Malli: peruslapanen 48 silmukalla
Puikot: 3,75mm
Lanka: Noro Kureyon
Menekki: 70g

Edellisiin lapasiin meni 57g ja lankoja oli jäljellä 65g aloittaessani neulomaan. Lisäksi minulla oli joitain grammoja Kureyonin jämiä aikaisemmista neulomuksista. Valmiilla lapasilla oli painoa 70g.

Lapasia neuloessania langanpätkän piti olla niin pitkä, että sillä sai neulottua kaksi kerrosta kerrallaan. Pienemmät silput heitin pois ja toisen lapasen peukaloon jouduin käyttämään vielä ihan muuta villaa. Virkkukoukkusesta ostettu lanka tuli tarkkaan käytettyä ja vanhoja jämiäkin. Aika tarkkaan meni Kureyon, muutamia metrin pätkiä jäi aikaisemmista jämistä.

Nyt koosta tuli minulle sopiva. Nämä otan ehkä itselleni käyttöön, vielä en ole päättänyt.

Toiset hupineulovat pitsiä, minulle tämä raitojen ja langan värin vaihtumisen aiheuttamien yllättävien väriyhdistelmien seuraaminen on todella hypnotisoivaa ja koukuttavaa. Vielä seuraava raita, ei kun vieläkin yksi, tai sittenkin vielä yksi. Ja huomaamatta on lapaset neulottu.

9 kommenttia:

Raitalammas kirjoitti...

Noron langat on aina tosi ihania. Virkkuukoukkusen puodissa minäkin haluaisin joskus käydä.

Hepsi kirjoitti...

Ihania lapasia! Oikeaa väriterapiaa!

Villanne kirjoitti...

Kauniit lapasia! Miun norokerät vielä odottelevat neulojaansa... :D

Katri kirjoitti...

Yritin itsekin käväistä Virkkukoukkusessa lauantaina, mutta mitä ihmettä, se oli mennyt yhdeltä kiinni kun itse olin oven takana varttia yli. Täytyy yrittää uudestaan joku muu lauantai, viikolla ei ole mitään saumoja ehtiä. Ikkunasta olen vaan ohikulkiessani ihastellut niitä lankakeräsiä.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ihanat lapaset. Tuo lanka on huippu.

Inka kirjoitti...

Voi ei, miten ihania värejä ja niistä syntyneitä raitoja! Kureyon on ihan mahtilankaa :)

Ingi kirjoitti...

Kaunis värimaailma, varmaankin terapeuttista neuloa!

Näppi kirjoitti...

kiitos vinkistä huovutukseen liittyen. Seuraavalla kerralla oon sitte viisaampi. :)

Päivikki kirjoitti...

Ihania lapasia!
Mitä?!? Virkkukoukkunen on muuttanut ja siellä on lankoja!! Uskaltaako sinne enää mennäkään? Aikaisemmilla vierailuilla mies on huokaillut kuuluvasti, kun mie olen vinguttanut pankkikorttia. Kuinkahan siellä käy seuraavalla kerralla...