keskiviikko 18. elokuuta 2010

Shokkiviikko

Täällä eletään loman jälkeistä shokkiviikkoa. Mies lohdutti aamulla, että tänään puolen päivän aikaan työviikko on jo puolessa välissä. Töissä uutta asiaa pukkaa pöydälle ja postiin sellaiseen tahtiin, että muutaman kerran piti tänään kesken päivän puhallella. Mutta asia kerrallaan, ja jos en kaikkea ehdi, jotain jää tekemättä. Kahdeksan tuntia päivässä ja sitten omaa aikaa. Tulipa vuodatettua.

Viime talvena ostin muiden innostamana merinovillaa Colourmartilta. Firma myy laadukkaita teollisuuskäyttöön tarkoitettuja lankoja kohtuulliseen hintaan. Kunhan nyt saan vielä muutaman vaatekappaleen neulottua, olen antanut itselleni luvan investoida kashmir-lankaan. Kylmätkin ajat tulevat uudelleen, taas tarvitaan lämmikettä. Sitä luksusta odotellessa neuloin neuletakin Colourmartin merinosta.

KYH 1: Aloitettu 1.6, valmis 19.7.
Puikot: 3,75mm
Lanka: Colourmart 100% Extra Fine Merino 16/48 DK Weight, väri Jalapeno
Menekki: 318g

KYH-tempauksen lisäksi osallistuin tällä neuleella myös Ravelryn Colourmart-ryhmän neulekilpailuun neulepaitojen sarjassa. Aänestyksessä eniten ääniä saivat luonnollisesti taidokkaat pitsi-, palmikko- ja pintaneulevaatteet, mutta minun lisäkseni omaa neulettani olivat äänestäneet suosiksi myös neljä muuta ryhmän jäsentä.

Ai että taas otti kupoliin, kun katsoin kuvia isolta näytöltä. Olisin tietysti voinut laittaa kuvaussessiota varten päälle jonkun vähän napakamman paidan ja jotkut muut housut, missä ei ole niin paljon taskuja, vyölenkkejä ja muita ohuen neuleen alla pullistelevaa lisäkettä. Ehkä jo seuraavalla kerralla varustautuminen kuvausta varten onnistuu paremmim.



Eikö olekin veikeä poseerausasento? Mies otti ensin muutamia kuvia, mutta urheasti leikin yli kolmenkymmenen asteen helteessä itselaukaisijan kanssa ja joitain ihan kameraan nähden kohtuullisia kuvia sain otettua. Nyt ainakin osaan käyttää tuota itselaukaisijaa.


Tämä on kyllä yksi onnistuneimmista tekeleistäni. Kun tämä vähän vielä rentoutuu käytössä, on koko sataprosenttisen sopiva. Materiaali on ihanan pehmeää. Tämä on ollut päällä kuvatessa ja pariin otteeseen pari tuntia kun viime viikonloppuna olimme jäähallissa katsomassa pojan jääkiekkojoukkueen pelejä. Ei kutittanut, ei tuntunut miltään.


Tässä neuleparka on pingotuksessa. Lanka on öljyttyä ja neulottaessa kovahkoa, mutta neulomisen jälkeen neule pestään ensin Fairylla tai vastaavalla. Sitten viskasinkin takin normaaliin villapesuun. Ja ei kun kuivumaan. Sitten olikin taas ihme tapahtunut, ja kovahko villa pörhistynyt ja täyteläinen. Tällä langalla neulottaessa mallitilkun teko on siis pakollinen juttu ja mallitilkun käsittely pitää olla samanlainen kuin valmiillakin neuleella.


Tässä vielä lähikuvaa neuleesta pesun jälkeen, tässä värikin näkyy sellaisena kuin se oikeasti on.

Vietimme viimeisen lomapäivän Miehen kanssa mökillä myrskyn kaatamien puiden kanssa puuhastellessa. Tässä tällainen vertaileva kuvapari, miltä mökillä maisemaa hallitseva Korkeasaari näytti viime kesänä ja miltä se näyttää nyt.



Sanoin Miehelle, miten omituiselta näyttää kun Korkeasaaressa ei enää ole niin paljon puita. Mies sanoi: "Kyllä siellä vielä ne ihan samat puut on, ne on vaan maassa päällekkäin".

5 kommenttia:

Tess kirjoitti...

Nätti neuletakki!

Pitäis joskus kokeilla Colourmartin lankoja, mutta mallitilkkujen kanssa näpräily ja muu ylimääräinen toiminta ei ole oikein innostanut vielä tarpeeksi. Laiska mikä laiska :D

Villanne kirjoitti...

Kaunis takki, tuollaisen voisin itsellenikin neuloa. :)

Saari muutti nopeasti profiiliaan.

Hepsi kirjoitti...

Kaunis takki!

Huh sitä myrskyä!

Taina kirjoitti...

Ihana takki. Näyttäis just sellaiselta, mitä nyt kaipaisin.

P.S. sanavahvistuksen sanana on "cones", melko osuvaa :D

Marjut kirjoitti...

Hieno takki! Itse asiassa se näytää paremmalta sinun päälläsi kuin Dropsin kuvassa.