tiistai 12. toukokuuta 2009

Vielä äitienpäivästä

Tänä vuonna sanoin Miehelle, etten tarvitse mitään sen kummempia tavaralahjoja, kunhan vie perheen ja minun vanhempani syömään. Samalla siinä on äitienpäivälahjaa minunkin äidilleni. Kävimme paikallisessa Rossossa ja jokainen sai listalta omaan makuunsa sopivan annoksen.

Meillä ollaan kovaäänisiä, puhutaan ja nauretaan paljon. Rossossa tyttö sanoi yhden miehen mulkoilleen pahasti aina kun naurettiin. Onneksi ääntä mahtuu maailmaan ja onneksi oma mies ei ole sellainen ruttuturpa.

Ruokailun jälkeen kävimme vielä äitini luona kahveilla ennen kuin Poika piti heittää linja-autolle kevään ensimmäistä sarjapeliä varten. Annoin äidilleni pikkulahjaksi nämä Norosta neulotut sukat ja äitini piti näistä paljon.

Malli: Madder Ribbed Socks, Favorite Socks -kirjasta
Puikot: 2,5mm KnitPicks
Lanka: Noro Kureyon Sock
Menekki: 66g

Mallissa oli sädekavennukset, tein ihan vaan ne tavallisimmat kavennukset ja kärjen yhdistin Kitchener Stichillä.


Värin vaihdot näissä meni aika mukavasti, sukissa näkyy samat värit, mutta vähän eri kohdissa. Neuloin nyt Noron sukkalankaa ensimmäistä kertaa ja ihastuin kovasti, tämä värien liukuminen vaan on niin ihanaa. Ei haittaa vaikka lanka kerän sisältä otettaessa kiertyi ja oli mennä useamman kerran umpisolmuun.

Langan paksuuskin oli minusta ihan OK etukäteen kuultuihin kommentteihin verrattuna. Eikä tähän mennessä kerässä ollut edes yhtään solmua. Toisen sukan varresta tuli jotenkin hirveän paljon kireämpi kuin ensimmäisestä, purin varren ja tein uudestaan. Lanka oli purkamisen jälkeen ihan iskemättömän näköistä.

Noron sukkalankoja tulee tähän talouteen lisää ihan varmasti, ja lankaakin jäi sen verran, että toisen keränlopun jälkeen melkein jo saisi neulottua kahdesta eri norosta raidoitetut lyhytvartiset sukat.

Illalla otin ihan laatuaikaa itselleni ja kävin lenkillä, sauvoin ensin viisi kilometria ja juoksin kolme päälle. Päivän päätteeksi katsoimme jääkiekon loppuottelun ja söimme jätskit. Olipa kiva päivä.

2 kommenttia:

Seijasisko kirjoitti...

Olipas kiva äitienpäivä.:) Ihanat nuo Norosukat. Pitää kyllä kokeilla joskus vaikka minua Norolangan hintavuus vähän hirvittääkin. Minunkin äitini sai minulta sukat ..tosin Stepsukat tälläkertaa.

Makepeace75 kirjoitti...

Ihanan väriset sukat! :o)