lauantai 11. huhtikuuta 2009

Matka mielessä

Ensimmäiseksi kiitän PuikOtusta, sain tunnustusta blogilleni häneltä. Nimi oli Neulomosta tuttu, mutten ollut vielä aiemmin törmännyt tuohon Vuodatuksessa olevaan blogiin. PuikOtus on suunnilleen Tytön ikäinen (16v), mutta neuloo ja virkkaa jo kuin vanha tekijä.

Tässä kuvia kaksi viikkoa sitten Lappeenrannassa sairaalakäynnillä ostamistan langoista. Aikani pyörin Pyöröpuikon ihanien lankojen keskellä ja päädyin lopulta ostamaan Noroja ja Gjestalin Bris-lankaa.

Kureyonin värit ovat taivaallisia. Näistä syntyy varmaan lapasia tai kämmekkäitä. Tällä kertaa voisin kokeilla huovutettuja lapasia, vielä en ole Kureyonia uskaltautunut huovuttamaan.

Ja tästä kanssa lapasia/kämmekkäitä. Lahjalaatikkoon ensi talveksi. Tästä jo laitoinkin alulle Matrixit yhdessä Létt-Lopín kanssa.

Bris on ihanan pehmeää pinnaltaan ja väri liukuu kauniisti ainakin kerällä. Lanka on 50% villaa ja 50% soijaa. Veikkaukseni langalle on kämmekkäät tai kahdet lahjalaatikkoon.

Ravelryssa Tiina kyseli vaihtoon värjäykseen sopivaa villaa. Minä hetken aikaa mietin ja totesin voivani luopua laatikossa melkein 17 maanneista kasvivärjäyskurssia varten hankituista villoista. Jos joskus taas ehdin/innostun värjäämään, ostan sitten tarkoitusta varten uutta lankaa. Nyt tuntuu, ettei intoa ja aikaa oikein ole tuollaiseen puuhasteluun.

Villaa oli 550g ja vaihtariksi Tiinalta valitsin Patonsin SWS (Soy Wool Stripes) langan, mitä sain kolme kerää eli 240 g. Langassa on 70% villaa ja 30% soijaa. Lanka piti tietysti jo koeneuloa.

Malli: Dashing
Puikot: 5mm bambusukkikset
Lanka: Patons SWS
Menekki: 96g


Näistä tulikin perusteellisesti neulotut. Koska lanka oli paksumpaa kuin ohjeessa, neuloin koon S mukaan. Neuloin ensimmäisen kappaleen 4,5mm puikoilla ja minun tyyliini palmikot reilusti kiristäen. Tuloksena oli palmikoiden kohdalta ihan liian kireät varret, kämmenosa kyllä oli sopiva. Purin, neuloin uudelleen.


Seuraavassa versiossa neuloin vitosen puikoilla varren palmikot löysäillen. Neuloin toisen kämmekkään ja kun olin jo kalkkiviivoilla, huomasin neuloneeni toisen paljon ensimmäistä löysemmin, pituutta ja leveyttä oli paljon enemmän kuin ensimmäisessä kappaleessa. Purin ja neuloin uudelleen.

Jos vielä joskus teen kämmekkäät tällä ohjeella, teen varren isommilla puikoilla ja palmikot on neulottu, vaihdan pienempiin.

Langalle on annettava tunnustusta, se ei mennyt miksikään purettaessa. Tästä tulee myös muutamat kivat kämmekkäät arpajaispalkinnoiksi tai sitten pipo kämmekkäiden pariksi. Täytyy miettiä vielä.

Neulomossa joku oli luopumassa tästä sukkaklassikkokirjasta, minä adoptoin tämän hyvään kotiin. Ensimmäiset sukat kirjasta on tekeillä.

Sukkia on valmistunutkin, mutta vain yhdellä mallilla.

Vuoden alussa lomamatkalla aloitin Pomatomus-sukat ja oikeastaan tein jo valmiiksikin. Sukista vaan tuli eri kokoiset, kun toisesta sukasta jäi vahingossa kaventamatta neljä silmukkaa kantapään jälkeen. Nyt sitten tein kolmannen sukan, nyt parin sai neljän ylimääräisen silmukan sukka.

Malli: Pomatomus, koko 37
Puikot: 2,5mm KnitPicks
Lanka: Lidlin sukkalanka
Menekki: 72g


Sen verran aikaero sukkien neulonnan välillä vaikutti, että toinen sukka on vähän löysempi kuin aikaisemmin neulottu. Mutta eipä se juuri sovitettaessa vaikuttanut.


Nämä sukat menevät uimareiden kilpailuihin arpajaispalkinnoiksi.

Sukat pyörivät kodinhoitohuoneen pöydällä ja sieltä siivoojamme bongasi ne. Lupauduin neulomaan samalla mallilla koon 39/40 sukat siivoojan miniälle pientä korvausta vastaan. Aikaa sukkien tekoon oli siivouspäivien väli eli kaksi viikkoa. Nämä piti sitten tehdä alta pois ennen kuin pääsi tekemään taas omia juttuja.



Malli: Pomatomus, koko 39-40
Puikot: 2,5mm KnitPicks
Lanka: Hjertegaran Sock 4
Menekki: 66g


Lanka oli mukavaa neulottavaa, pehmeää ja lanka ei halkeillut oikeastaan yhtään. Vaikka tämä oli pätkävärjättyä, ei lanka läikittynyt ja värivaihtelut olivat sen verran rauhallisia, että sukista ei tullut levottoman näköisiä. Kuvassa sukat ovat vaaleammat kuin todellisuudessa, oikeasti sukkien perusväri on tumma harmaa.

Kun nyt saan vielä punnerrettua parin sille parittomalle siniselle Pomatomus-sukalle, jätän mallin rauhaan joksikin aikaan. Alkaa jo vähän tökkiä tuo kierretty oikea silmukka.

Maaliskuun puolella sain valmiiksi myös tällaisen huivin, pingotus tuli tehtyä huhtikuun puolella.

Malli: Branching Out
Puikot: 7mm
Lanka: Novita Brush
Menekki: 130g


Tämä oli hauska huivi neuloa. Ensimmäistä kertaa pitsin neulonnassa piti turvautua myös sanallisiin pitsiohjeisiin, en meinannut uskoa jollain kerroksella mallikuvion keskellä olevaa kavennusta, minusta se tuntui ihan toispuoleiselta. Mutta kun sain sovittua itseni kanssa tuon kavennuksen olevan symmetrinen, sujui huivin neulominen kuin tanssia vaan. Kuvionkin oppi ulkoa joidenkin mallikertojen jälkeen. Silloin tällöin piti vilkaista kaaviota varmistuksen vuoksi.


Lanka oli historiaosastoa ja taisi olla hyvin kuivunutta. Huiviin meni kolme kerää lankaa, olisi pitänyt olla 150g. Kuitenkin omalla vaa'allani sain punnitustulokseksi 130g. Lanka on 80% villaa ja 20% akryylia, mitä ei kyllä langan pörröisyyden perusteella uskoisi.

Ylihuomenna lähdemme Miehen kanssa Pojan lätkäjoukkueen turnausmatkalle Tsekkeihin, Mostiin. Mostista tärkein mainittava asia taitaa olla, että Dominik Hasek on kotoisin sieltä. Pojat jaetaan tasan aikuisille ja oman pojan lisäksi meille tulee valvottavaksi omaa poikaakin sukkelampi elohopea. Toivottavasti kukaan ei eksy matkalla.

Neulojan tärkein tehtävä on etsiä sopiva matkaneule, matkustamme ensin linja-autolla Helsinki-Vantaalle ja sieltä lento Prahaan. Monta tuntia sopivaa neulomisaikaa. Jotkut sukat vai lapaset? Täytyy katsastaa jotain sopivaa neulottavaa.

Lämpötila Mostissa on ollut 20 asteen molemmin puolin eli kovin paljon vaatetta ei tarvitse mukaan. Jonkun verran lämmintä pitää kuitenkin olla mukana, olemmehan menossa jääkiekkoturnaukseen. Toivottavasti halli on lämpimämpi kuin meidän oma Näreharju-areenamme.

Sen verran innokkaimmat ovat jo tutkineet nettiä, että hotellin vieressä on ostoskeskus. Saas nähdä törmäänkö missään lankakauppoihin, muuten hankintalistalla on yhdet kävelykengät ja jotain urheiluhenkisiä vaatteita jos hinnat on edullisia.

Ennen matkaa pitää vielä tehdä Tytölle ruokaa jääkaappiin ja tehdä sellaiset ostokset, ettei sen tarvitse kovin paljon itse käydä ostoksilla. Ja jos tarvitsee kyytejä, laitetaan mummo, pappa ja täti valmiuteen.

Seuraavan kerran raporttia kuulumisista joskus reilun viikon päästä.

1 kommentti:

Mari kirjoitti...

Tein Brisistä talvella pari kauluria, aivan ihana lanka kauluriin, kun on NIIN pehmeä :)
Pari kerää on vielä jemmassa, jotta voin tehdä ehkä jouluksi lahjakaulureita myös.