maanantai 8. helmikuuta 2010

Ihkupaita

Ostin marraskuussa Fiinaneuleessa alennuksessa ollutta Rowanin Summer Tweed -lankaa. Malli oli tiedossa, toteutus odotti joululahjaneulonnan ja muun joulun ajan näpräilyn loppumista. Tammikuun puolessa välissä tämän aloitin ja tammikuun lopulla tämä oli valmis.


Puikot: 5mm
Lanka: Rowan Summer Tweed, väri Smoulder
Menekki: 9 kerää

Lanka on ihanan tuntuista iholla, koostumus on 70% silkkiä ja 30% puuvillaa. Tykkään langasta, se on eläväpintaista ja rouheaa, väri on kertakaikkisen ihana. Vaikka lanka on aika paksua, on neule kuitenkin kevyt.

Huomasin langan olevan paljon mukavampaa neulottavaa metallipuikoilla. Knit Pro:n puupuikoilla jokaista silmukkaa piti kiristellä erikseen, metallipuikoilla silmukka tuntui kiristyvän melkein itsestään.

Tein mallitilkut edestakaisin neulomalla ja yläosa V-aukon kohdalla onkin neulottu edestakaisin neuleena. Siellä tiheys täsmäsi justiinsa. Kun neule vaihtui ainaoikeaan ympyräneuleeseen, neuloin ensin liian löysää. Minulla tuo nurja silmukka tuntuu olevan se kireämpi. Lopussa taas kiristin tietoisesti.


Olisin voinut neuloa yhtä kokoa pienemmän paidan, nämä neuleet kun tuntuvat aina vähän rentoutuvan ja lötköytyvän vaikka ne naftiksi neuloisikin. Jotenkin sitä ei meinaa uskoa, että voisi itselleen neuloa S-koon vaatetta.

Malli oli hauska, ylhäältä alas. Tällä kertaa poimin kainalossakin silmukat enkä ommellut noita kuuden silmukan saumoja jälkikäteen. Kätevää. Kaula-aukkoa en tehnyt samanlaiseksi kuin alkuperäisessä mallissa, enkä kyllä ymmärrä miten ohjeen silmukkamäärillä sellainen rullautuva kaulus olisi syntynytkään. Tykkään tuosta neulomastani V-kaula-aukosta, piti tehdä kahteen kertaan ennen kuin sain sopivasti silmukoita resoriin.

Lankaa tilasin varmuuden vuoksi 500g, vaikka ohjeen mukaan 450 olisi ollut riittävästi. No yksi kerä jäi sitten yli. Aika vajaita nuo kerät taisivat kuitenkin olla, punnituksen tuloksena paidan paino oli 426g. Menin sitten tilaamaan yhden kerän samaa lankaa, saan neulottua siitä huivin.

Kuvat nyt olivat taas tätä laukaise ja kokeile osastoa. Kauniimpia kuvia blogiin ilmestyy vasta kun työpäivän jälkeenkin on vielä päivän valoa.

6 kommenttia:

Hepsi kirjoitti...

Upea paita! Minulla on tuosta samasta langasta, mutta vaal.punaisesta neulottu Baktus ja sekin on todella kevyt. Mukavan rouheaa pintaa tulee tosiaan myös tuosta langasta.

Marjut kirjoitti...

Kaunis pusero ja langan koostumus kuulostaa kyllä ihanalta.

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Komia paita ja herkullisen värinen!

Loppukerästä sitten pipo..

Minäkin neulon nurjan kerroksen tiukempaa. Hankala sovittaa käsiala oikeaksi jos vaihtaa pyöröstä edestakasneuleeseen..

-maria- kirjoitti...

Kaunis pusero!

Susa kirjoitti...

Kaunis pusero!

Päivikki kirjoitti...

Ihana väri, kaunis pusero!