maanantai 26. lokakuuta 2009

Sukkia ja kirpparitouhuja

Huomasin Ravelryssa pyöriessäni, että nämä Miniliekkisukat olivat jääneet esittelemättä täällä blogissani. Joten nyt siis kuvat ja muut tiedot.


Kuvio Novitan Neulomosta lukijoiden extramalleista, perinteinen sukka ranskalaisella kantapäällä
Puikot: 2,75mm
Lanka: Novita Nalle, Sandnes Sisu, joku ikivanha sukkalanka
Menekki: 40g
Koko: 24



Neuloin aiemmin samanlaiset myös koossa 34, sukat menivät tuttavan lapsenlapsille samaan perheeseen. Nyt on sisaruksilla samanlaiset sukat.

Pojallekin piti neuloa sukat. Sen kengännumero on kasvanut nyt viimeisen vuoden aikana kolmeseiskasta neljäänkymmeneen.



Puikot: 2,5mm
Lanka: Schachenmayr Regia Hand-dye effect
Menekki: 60g
Koko: 40

Tässä on edelliset sukat kokoa 37 ja nämä uudet. Vanhatkin on osoittaneet venymiskykyä, kun niitä on vedetty kokoa suurempaan jalkaan. Kantapää oli pitkällä jalkaterän alla ja näytti vähän surkealta ja neuloin uudet sukat. Pojan mielestä edellisetkin olisi olleet ihan hyvät. Vanhat joutuikin koville Moonwalkia harjoitellessa.

Nyt Pojalla onkin aikaa lepäillä ja tehdä kaikenlaisia juttuja, käsi murtui torstaina jalkapallon piirijoukkueleirillä Kuusankoskella. Poika oli keskittänyt ja takaa päin tuli vastustaja ja tönäisi nurin. Poika kaatui käden päälle ja kyynärluu murtui ranteesta.

Kesälläkin hirvittää, kun joissain joukkueissa näyttää olevan ihan normaalia ja hyväksyttävää takaa päin nurin tönäisy. Kun joku on suunnilleen paikallaan ja toinen tulee vauhdilla ja tönäisee nurin, on siinä iso riski tuollaiseen tapaturmaan. Valmentajien pitäisi puuttua omien pelaajien takaa päin tönimiseen ja tuomareiden pitäisi ehdottomasti viheltää nuo.

Poika oli ollut jo jonkin aikaa kotona, kun se kysyi Mieheltä, onkohan ranne murtunut kun se on aika kipeä. Kipin kapin päivystykseen. Röntgenkuvia ei enää saanut, lääkärikään ei saanut selvää oliko käsi murtunut. Seuraavana aamuna sitten röntgeniin ja kipsaus. Tarkistuskuvaus on ensi perjantaina ja jos luutuminen on hyvin onnistunut, selvinnee kipsistä kolmessa viikossa.

Perjantaina Pojalla olikin vain neljä tuntia, joten sai jäädä kotiin kipsiä kovettamaan. Soitin opettajalle ja kerroin tilanteen. Opettaja sitten ihan tosissaan sanoi, että Pojan pitäisi opetella kirjoittamaan vasemmalla kädellä, kipsi kun on oikeassa kädessä ja ainakin perjantaina sormien käyttö oli vähän niin ja näin. Minä olin varmaan silmät hämmästyksestä ymmyrkäisinä, voiko ihminen ihan oikeasti ajatella noin. Opettelis ite kirjoittamaan vasemmalla. No tänään kirjoittaminen sujui jo aika hyvin oikeallakin.

Suurimmat vaikeudet on varmaan tuossa liikkumisen rajoittamisessa. Liikunta-annos on normaalisti paljon suurempi ja nyt sitä pitää rajoittaa aika paljon. Perjantaina oli jo kahdeksan tunnin kipsin pidon jälkeen melkoista seinille hyppimistä ilmassa.

Onneksi se oli käsi eikä jalka, onneksi selvittiin kipsillä kun oli siisti murtuma eikä tarvinnut leikkausta ja onneksi oli lajeista rakkaampaa eli jalkapalloa ajatellen talvikausi. Onnea oli mukana onnettomuudessakin.

Viime keskiviikkona vein tavaraa kirpparille, varasin paikan kahdeksi viikoksi. Käytiin Miehen kanssa sunnuntaina katsomassa ja kauppa oli käynyt yllättävän hyvin. Siispä kaivettiin kaikkea mahdollista varastoista, minä hinnoittelin ja täydensin tänään. Takkahuone on ollut minun tukipisteeni, hinnoittelen ja lajittelen siellä. Tässä näkyy pehmoja lattialla, leluja sohvalla ja vaatteita sohvan selkänojan päällä. Nämä vielä lähtee kirpparille jos sinne vielä mahtuu.

Vein sinne kaksi pussillista lankaakin, Pirta Haituvaa ja Pirta Flamingoa. Ja ne oli menneet kaupaksi! Pääsin eroon kilosta lankaa.

Kuvassa näkyy myös aloittamani Vaakapeitto-projekti. Vaaka ry ottaa peittoja vastaan ensi vuoden loppuun asti. Minun peittooni tulee 5*7 eli 35 palaa. Tarkoituksena on päästä eroon sellaisista sekalaisista keristä ja jämälangoista, mistä ei ole oikeastaan mitään hinkua tai ideaa toteuttaa jotakin. Jos pääsisi siihen, että lankavarasto on kokonaan tietoisesti hankittu ja täynnä sellaisia lankoja, mistä haluaa tehdä jotain.

11 kommenttia:

Susa kirjoitti...

Minäkin sain myytyä jo reilun kilon lankaa Neulomon kautta. Saa vähän siivottua lankavarastoa järkevämmäksi :)

Oletkos lähdössä Tampereen messuille?

-sanna- kirjoitti...

Pojat tuntuu kasvavan maata myöten. Hyvän näköiset uudet sukat.
Ja juniorijalkapallo on joskus hurjan näköistä, varsinkin kun kokoerot voi olla hurjia.

TiiQ kirjoitti...

Jaa että teilläkin luunmurtuma, kurjaa! Onneksi tosiaan on noita lieventäviä asianhaaroja.

Tuo ylimääräisestä (tavarasta tai langasta) eroon pääsy on kyllä terapeuttista :-).

Mammutti kirjoitti...

Huh, kylläpä oli ikävä tapaus. Pidetään peukkuja, että kipsistä pääsee pian. Ei opettaja voi vaatia kirjoittamaan vasemmalla kädellä, eikä oikeallakaan, jos siinä on kipsi.
Niin, nuo sukat on kauniita.
Paranemisia ja hyvää viikonjatkoa!

Flikka kirjoitti...

Kurjaa tuo käden murtuminen, toivottavasti parantuu hyvin. Hienon näköisiä sukkia olet tehnyt. Meidän neulekahvilaporukka on myös tehnyt tilkkuja tuonne Vaaka ry:n peittoprojektiin, mun tehtäväksi jäi koota peitto. Siitä tulee ainakin 4x6 kokoinen.

aura kirjoitti...

Pikaista paranemista ja jaksamista ihan koko porukalle. Tiedän kokemuksesta, mitä on, jos ei pääse liikkumaan niin paljon kuin haluaisi.

TiuTau kirjoitti...

Toi basic sock näyttikin hyvältä. Uskaltaiskohan sitä ottaa kokeiluun englanninkielisen ohjeen...

puikkotiikeri kirjoitti...

Täällähän on syntynyt paljon sukkia!
Huh, meillä myös olisi edessä varaston tyhjennys kirpparille. Ylimääräisiä keränloppuja lankaa sain jo myytyä.

TiinaR kirjoitti...

Hienot sukat!

Marika kirjoitti...

Ihania neuleita!

Eila kirjoitti...

Hienot sukat ja muutkin käsityöt! :)