Sininen salonki

Kesälomalla laitoimme Miehen kanssa Pojan huoneen tapetit uusiksi. Huoneen loppusilaus valmistui eilen... siitä enemmän tämän jutun lopussa.


Poika ei enää halunnut huoneeseensa valkoista liukuovikomeroa, vaan vaatteista karsittiin kovalla kädellä pieneksi jääneet ja nyt kaikki vaatteet ovat tässä Miehen mummon kotoa saadussa vanhassa keittiökaapissa. Jos tarvitsee, sängyn alle saa laatikoita ja yritin ehdottaa myös syvyyssuuntaista lyhyttä naulakkoa, mihin saisi parhaat hupparit nätisti riippumaan. Tämä ehdotus ei mennyt läpi ainakaan vielä.

Kaapin päällä on myös palkintohylly. Tähän on kelpuutettu pokaalit ja muut erikoisemmat, yleisurheilusta on aika paljon mitskujakin, ne on jossain kaapin kätkössä.

Nyt Poika kyllä kasvaakin ihan hullulla vauhdilla, uudet vapaa-ajan kengät on kokoa 40, edellisiä kenkiä olemme ostaneet koossa 38. Se on nyt ihan siinä ja siinä, olenko vielä Poikaa pidempi. Pitää nyt paljon taputella Poikaa päälaelle ja sanoa Pikkumieheksi, osat vaihtuu ihan pian.

Tässä työpöytä ja huoneen somisteena olevat oma pieneksi jäänyt jalkapallon pelipaita ja Miehen jääkiekon MM-kisoista muistoksi ostama maajoukkuepaita nimipainatuksella. Pöydällä on koristeena Lego Technic -nosturiauto ja Lego Formula-auto, Kuubasta ostettu turistikitara, vanha maalivahtipankki ja käyttötavarana jesari.

Ja pöytä/huone on oikeasti näin siistejä. Tässä kohtaa lapset eivät ole tulleet äitiinsä ja isäänsä, vaan siisteysgeenit on tainneet periytyä resessiivisinä jostain edellisiltä sukupolvilta.

Ja tässä idoli. Tämä paita ostettiin yhtenä vuonna kimpassa synttärilahjaksi, on aito Galgary Flamesin fanipaita, painatus teetettiin paikallisessa yrityksessä. Tätä ovat monet (miehet) ihastelleet. Ja nyt jos katsot tuota edellisen kuvan keltaista jalkapallon pelipaitaa, ei ole vaikea arvata miksi siihen on valittu pelinumeroksi 34.

Poika tykkää tiikereistä eli tikruista. On pyyhkeitä, pussilakanoita, pehmoleluja ja tämä matto.

Kesälomalla oli niin hyviä ilmoja, ettei oikein huvittanut olla sisällä. Siten aloittamani tsiljuunan plan tilkkupeittokaan ei edistynyt. Halusin saada jotain valmistakin aikaan, kaivoin esille joskus leikkaamani farkkupalat ja päätin tehdä Pojalle sinisen peiton.

Palathan sinänsä oli aika nopea ommella yhteen, se hoitui yhden vähän sateisen viikonlopun aikana. Ompelu meni aika hyvin, pari lyhyttä saumaa jouduin purkamaan, kun ruutujen kohdistus ei ollut ihan paikallaan.

Taustaksi ostin yksinkertaista sinistä lakanakangasta ja täytteeksi laitoin vähän painavampaa 80g vanua. Minulla ei vielä ollut yläsyöttäjää, joten päätin kiinnittää kerrokset puuvillalangasta solmimalla.



Sitten hommaan tulikin tauko näiden sairastelujuttujen ja ylä syöttäjän puutteen vuoksi. Yläsyöttäjän sain kun kävimme sairaalasta pääsyn jälkeen neurologian polilla aivofilmiä ottamassa ja Mies suostui käymään ompelukoneliikkeessä. Yleensä se on aika penseä näille minun ehdotuksille erikoisliikkeissä vierailuista, mutta nyt se yllättävän auliisti suostui tekemään minulle mieliksi.

Sunnuntaina sitten leikasin reunakaitaleet ja ompelin ne yläsyöttäjän kanssa kiinni peittoon. Tässä huomasin, että olisi hyvä kehitellä joku koroke ompelukoneen ympärille, niin ompelu onnistuisi varmaan helpommin. Reunuksen kiinnittäminen nurjalle puolelle valmistui eilen, reilut seitsemän metriä käsin ompelua. Tuokin olisi varmaan kannattanut kiinnittää nuppineuloilla reuna kerrallaan, nyt reunukset aavistuksen verran kiertää kun vaan pistin ommellen ilman kiinnitystä.

Opin jo monta hommaa tässä ensimmäisessä ja yksinkertaisessa hommassa, seuraava menee jo paljon sujuvammin.

Ja tässä peitto sitten oikealla paikallaan, sain sen sänkyyn eilen sillä aikaa kun Poika oli maalivahtiharjoituksissa. Se ei sanonut mitään, eli ilmeisesti oli varsin mielissään. Jos ei olisi tykännyt, olisi meillä eilen kuulunut ärinää, murinaa, puhinaa ja mouruamista.

Tämä peitto oli se sinisen salongin loppusilaus, olen tähän aika tyytyväinen.