sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Harmaata ja vaaleanpunaista

Syyskuun lopulla sain valmiiksi tämän mohairhupparin. Kun näin tämän mallin, muistin heti kaapissani majailleet langat. Sitten vaan laskeskelemaan langankulutusta ohjeessa käytetyllä langalla ja katsomaan riittävätkö omat langat tähän. Harmaata piti olla hieman enemmän kuin ohjeessa oli, valkoisesta ei ollut mitään tietoa. Ajattelin, että jotain valkoista löytyy kyllä korvaamaan tai jätetään sitten huppu tekemättä.

Malli: Dropsin mohair-huppari 80-18Puikot: 6mm
Lanka: Novita Prima mohair (harmaa), valkoinen mysteerimohair(?)
Menekki: 530g, Prima mohair 314g, valkoinen 216g


Kutosen puikoilla neuloessa valmista syntyi nopeasti, mutta ei tuo kahden mohairin neulominen välttämättä muuten mitään herkkua ollut. Onneksi purkamista tuli aika vähän.

Ensin näytti, että lanka riittää hyvin. Jossain välissä oli tulla paniikki, ei se riitä kuitenkaan ja sitten tuli taas helpotus, riittihän se.



Otin tarkoituksella vähän naftin koon, yleensä nää neulomukset kuitenkin lörpsähtää jonkun verran. Muutaman pitokerran jälkeen tää on just sopiva. Apinan sukuinen kun olen, neuloin kolme senttiä ohjetta pidemmät hihat. Tykkään tästä, kiva pitoneule.

Prima Mohairia jäi vielä reilu kerä, valkoista lankaakin vähän. Saas nähdä, mitä näistä keksitään.

Hiuksetkin lyheni, kampaamon lattia näytti leikkuun jälkeen suunnilleen siltä kuin lammas olisi keritty. Nyt sairauslomalla ollessa olen liikkunut hirveän vähän ja ruokakaan ei ole maistunut normaaliin malliin. Reidet ja vyötärö on hoikistuneet, toivottavasti muutakin on hävinnyt kuin lihaksia. Valitettavasti rintamus ei tunnu huvenneen mihinkään.

On helppoa etsiä joku kiva malli ja hommata siihen langat. On paljon haastavampaa ottaa kaapista langat ja etsiä näille varastolangoille sopiva malli. Minä olen nyt jäänyt koukkuun malli langalle -haasteeseen.

Varastossa oli puolalla olevaa ohutta koneneulontaan tarkoitettua mohairsekoitetta. Langassa on varmuudella jotain tekokuitua ja ehkä myös villaa. Ostin tämän kanssaneulojalta kun joskus viime vuosituhannen lopulla olin neulekonekurssilla. Tämä oli ostettu Tyttö mielessä, sen vaaleanpunainen kausi vaan loppui jo kauan, kauan sitten. Nyt sitten lähipiirissä on vaaleanpunaisen ystävä, joten mallia etsimään.

Joskus muistan tämän siskontyttöni sanoneen, että tunikat on ihania. Siis neuletunika suunnilleen koossa ekaluokkalainen, Novitasta löytyi. Ja sitten neulomaan.

Malli: Novita syksy 2008, malli 73 tytön pitsinen tunikaliivi
Puikot: 4,5mm
Lanka: Mohairsekoite kaksinkertaisena
Menekki: 230g

Jossain vaiheessa minusta alkoi tuntua, että lanka on vähän turhan raskasta malliin, mutta kun kyselin siskontytöltä väreistä, oli selvää ettei mikään muu varastossa olevista väreistä kelpaisi. Punnersin tämän kuitenkin loppuun ja tulihan tästä ihan kiva. Varmaan kelpaa vaaleanpunaisen ystävälle.


En saanut tunikasta kuvia omistajansa päällä. Siskontyttö oli sairastunut ja jäi kotiin kun sisko tuli hakemaan meiltä päärynöitä ja luumuja. Niitä tuli tänä vuonna niin paljon, ettemme pysty niitä kaikkia itse syömään. Kuinkahan monta kiloa olen luumuja jo syönyt? Mutta kyllä ne on hyviäkin.

Tänään ehdit vielä veikkaamaan lankavaraston kotoa, veikkaus tuossa edellisessä postauksessa.

7 kommenttia:

Päivikki kirjoitti...

Ihana pikkutytön tunika tuo huppari sopii siulle hyvin. On aina mukavaa löytää kivoja ohjeita, joille on jo langat kotona.

Anonyymi kirjoitti...

Todella hienon neuletakin olet taikonut itsellesi! : )

Hepsi kirjoitti...

Kiva huppari ja suloinen mekko!

Tess kirjoitti...

Kivan näköinen huppari ja söpö tunika :)

Mulla on näemmä taas menossa tämä vaihe, että haluaisin neuloa ihan muuta kuin sitä, mikä olisi tarpeellista. Heti aloin haluamaan itselleni uutta hupparimallista neuletta, kun luin tätä postausta. Niitä riittää ennestäänkin, joten...

Susa kirjoitti...

Hieno neuletakki ja söpö liivi!

Minäkin tein vasta tuollaisen liivin tyttärelle liilasta RoseMohairista. Ihan kiva malli neuloa :) Tyttö tykkää pitää sitä koulussa, kun ei tule liian kuuma.

Epa kirjoitti...

Oi ihana tuo tunikka, heti tekee mieli tehdä samanlainen pikusiskolle!

TiinaR kirjoitti...

Ihana tuo tunika :)