keskiviikko 20. elokuuta 2008

SNY-postia ja muutakin

SNY jo vähän vihjailikin postia olevan tulossa. Tänään töistä tullessa postilaatikossa oli pehmeä paketti (jes!) ja SNY-emo lähettäjänä. Nopeasti kamera kainaloon, sakset messiin ja pakettia purkamaan. Paketista paljastui 200g vihreää Kamena-lankaa, punainen huovutettu rintakoru, hedelmä/suklaa/pähkinäsekoitus ja kortti.

Paketti on todella mieluinen, olisin ostanut lankaa viime talvena paikallisen lankakaupan loppuunmyynnistä, mutta mieluisat värit olivat jo lopussa. Tämä väri on ihan justiinsa minun omaani, luultavasti tästä tulee sitten aikanaan hartiahuivi. Täytyy laittaa mietintämyssy käyntiin ja yrittää löytää täydellinen malli juuri tälle langalle. Rintakoru on lämpimän punainen, mukana vähän liilaa. Tämä tulee käyttöön kunhan kelit viilenevät ja pitkähihaista pidetään taas päällä töissä. Mies oli ylitöissä, Tyttö uimassa ja Poika palloa potkimassa ja sainkin nautiskella herkut ihan itse Usain Boltin juoksua odotellessa ja katsellessa.

Suuret kiitokset Salaiselle ystävälle tästä paketista, iloa tästä riittää pitkäksi aikaa.

Postilaatikko suorastaan pullisteli tänään. Salaisen paketin lisäksi sain myös Liinalta tilaamani S- ja L-koon succaplocit, M-koon plokit olinkin tilannut jo aikaisemmin.

Nyt minä olen valmiina Sukkasatoon, mihin myös ilmoittauduin mukaan. Nyt syntyy nättejä ja viimeisteltyjä sukkapareja myös pienempiin ja vähän suurempiin jalkoihin.

Salaisen paketti ja Succaplocit on kuvattu kesälomalla laatoitetulla etupihan terassilla. Postin tuomien juttujen alla näkyy vähän paremmin nuo pyöreät kuviot, mitä on yhteensä neljä kappaletta. Tässä alimpana yleiskuva laatoituksesta. Terassi on nyt paljon kauniimpi ja viityisämpi kuin pelkällä betonipinnalla. Mitähän sitä ensi kesänä rakennettaisiin?

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Mukava kuulla, että paketti on pidetty. Ensimmäistä pakettia aina vähän jännittää, mutta hyvä että tykkäsit.