sunnuntai 10. elokuuta 2008

Katsaus historiaan, osa 2

Toisena isona peittona esittelyssä on Tytön päiväpeite. Aloitin virkkaamaan näitä paloja joskus vuosituhannen vaihtumisen aikoihin, tarkkaa mielikuvaa ajankohdasta ei ole. Valmista tuli muutama vuosi sitten.

Alkukimmokkeena projektille oli värikkäät Novitan Alabama -langat, mistä piti tulla pienelle tytölle sopiva kirjava kesämekko. Mekon neulominen kuitenkin jäi, ja jossain vaiheessa totesin ufoutuneen mekon olevan liian pieni jo varttuneelle lapselle. Purin tekeleen ja siitä jäi sekä purettuja pätkiä että ehjää uutta lankaa. Tuumailin vähän aikaa ja totesin virkatun palapeiton olevan langoille sopiva käyttökohde.

Malli löytyi Suuren käsityölehden joulukuun numerosta vuodelta 1994. Ohjeen mukaan yksi pala on 7,5*7,5 cm ja näitä tietysti tarvitaan peiton koon mukainen määrä. Virkkasin paloja, ostin lisää lankaa ja sitten jossain vaiheessa laskin tarvittavien palojen määrää. Tavoitteeksi oli jalostunut virkata niin paljon paloja, että niistä saa molemmille lapsille päiväpeitteet yhden hengen sänkyihin. Tavoitteeksi tuli 1156 palan virkkaaminen.

Virkkasin lisää paloja ja ostin lisää lankaa. Yhden palan virkkaamiseen meni suunnilleen seitsemän minuuttia ja tein näitä aina silloin kun huvitti. Välillä meni pitempikin aika etten virkannut palan palaa. Mika Häkkinen ajoi formulaa kun virkkasin näitä ja Mikan ajoja jännätessä ja formuloja katsoessa valmistuikin paljon paloja. En muista ihan varmasti, mutta yhdestä 50 g kerästä taisi tulla noin neljätoista palaa.

Sitten jossain vaiheessa laskin paloja ja totesiin niitä olevan riittävästi. Palat jaettiin kahtia, jokaisen värin palasia oli yhtä monta Tytön ja Pojan peittoon. Jos yhden värin paloja oli pariton määrä, Pojan peittoon varattiin siniset ja vihreät parittomat, Tytön peittoon punaiset ja keltaiset.

Tyttö oli jo niin iso, että tarjosin mahdollisuutta sommitella itse palaset peittoon niin kuin haluaa. Tarjous otettiin vastaan ja tässä Tytön oman suunnittelun mukainen peitto.


Malli: Suuri käsityölehti, Joulukuu, s. 12
Koukku: 3,5mm
Lanka: Palat Novita Alabama, reunukset Novita Tennessee
Koko: Kapeaan sänkyyn

Kun tuli aika tehdä nuo reunukset, ei Alabamaa enää ollut saatavilla. Siispä virkkasin reunukset Tennesseestä. Kaikkein kovimmille tässä projektissa otti reunusten virkkaaminen, ei olisi enää huvittanut. Reunukset kuitenkin valmistuivat ja peitto otettiin käyttöön iloisena ja käytössä se on ollutkin.

Viimeisessä historiakatsauksen osassa esittelen Tytön peiton rinnakkaisprojektin eli Pojan peiton.

5 kommenttia:

Hansu kirjoitti...

Aivan mahtava ja upea peitto! Luulin ensin tilkkupeitoksi, mutta suuremmasta kuvast sen näki, että se on virkattu :)

Lankakomero kirjoitti...

Tää on väritykseltään vielä hienompi kuin edellisen postauksen peitto!

makepeace75 kirjoitti...

Minä olen Lankakomeron kanssa ihan samaa mieltä; tämä on vielä ihanampi! :o)

Villakerä95 kirjoitti...

Tosi upea peitto! Kauniit värit. :)

TeSa kirjoitti...

Kauniita peittoja molemmat.