tiistai 19. elokuuta 2008

Postipoika ahkerana

Ensimmäiseksi kiitos kaikille Babette-peittoa kommentoineille. Peitto valmistui poikkeuksellisen nopeasti, koska olin lomalla ja värien valitseminen yksittäisiin lappuihin todella koukutti. Palojen kasaaminenkin kävi yllättävän sutjakasti. Koska Babette kasataan pienemmistä paneeleista, oli tavoitteena oli aina saada paneeli kerrallaan valmiiksi. Jos olisin kasatessa ajatellut koko peiton kasaamista, olisi homma voinut tuntua ylivoimaiselta.

Ja sitten tähän päivään tai oikeastaan tarkemmin viime viikkoon. En saanut viime viikolla kuvattaua näitä postin tuomia juttuja, jotenkin aina tuo loman jälkeinen viikko töihin menoineen ja lasten koulunkäynnin aloituksineen on melko tahmea. Mutta tässäpä sitten näitä.

Viime maanantaina oli postin mukana tullut pakettikortti ja syöksyin postiin hakemaan sen. Paketissa oli lankaostoksia Novitan Neulomon Katjulta. Ostin 350 g kasvivärjättyä Stahlsche Wollen Limboa ja reilut 250 g Novitan Woolia. Limboa katselin sillä silmällä, josko siitä, Babetten jämistä ja vielä värjäämättömistä villoista värjättynä ja joidenkin langanjämien kanssa saisi aikaan uuden Babetten.

Woolista tulee luultavasti pipoja ja lapasia uimareiden ja kiekkoilijoiden arpajaisiin/myyjäisiin. Jääkiekkojoukkueella on oma turnaus 20.9, sinne jokaisen pojan pitää tuoda 8 arpajaispalkintoa. 4.10. on ylialueellinen turnaus, minne jokainen hoitaa 5 arpajaispalkintoa. Lisäksi normaaleissa sarjan kotipeleissä on arpajaiset, joista yhteen pitää viedä 5 palkintoa. Eli yhteensä näistä tulee jo 18 palkintoa. Kaikkia palkintoja en neulo, mutta mahdollisimman monta kuitenkin yritän tehdä kun suurin osa ihmisistä tuntuu pitävän näistä itse tehdyistä pipoista, lapasista ja sukista ja arvostaa niitä.

Tiistaina töistä kotiin tullessa keittiön pöydällä oli tiukka muovinen paketti ja tekstiä lontoonkielellä. Olin reilu viikko aikaisemmin tehnyt ensimmäisen lankatilaukseni ulkomailta, virikkeitä sain Kiolta ja tilauksen tein Little Knitsilta. Langat olivat alennuksessa ja tällaista sieltä tuli:

Yksi sadan gramman kerä Noro Kureyon sukkalankaa. Tästä tulee tietysti jotkut superihkut sukat minulle itselleni.

Puoli kiloa Noro Kureyon lankaa. Tästä tulee minulle ylösalaisin villis.


Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä loppuviikosta postilaatikkoon oli tuotu syksyn VK-lehti. Neulomossa tuli tilaisuus hommata VK, kun Tinja oli hamstrannut muutaman ylimääräisen kappaleen. Ja minähän tartuin syöttiin kuin ahven koukkuun. Tämä oli pakko saada Vihervaaran takia, tytölle meinaan tikutella sen, kokoja oli paljon enemmän kuin alkuperäisessä Tikrun blogissa julkaistussa versiossa. Tytön koko on XS, pitää vaan tutkia ohje tarkkaan ennen neulomisen aloittamista, lanka nimittäin VK:n versiossa ihan erilaista kuin alkuperäisessä ohjeessa . Muutamat lapaset siitä myös todennäköisesti teen.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos lankakauppavinkistä! Arvaa kävinkö ostoksilla samantien... :) Ihania lankoja nuo Norot.

Mohariina kirjoitti...

Juu, nämä vierailut muiden blogeissa voivat joskus antaa virikkeitä ostoksiin. Mutta pitäähän se ostaa jos Noroa saa halvalla.

kio kirjoitti...

kivan väriset langat valkkasit! noiden ostosten jälkeen mä harrastan itsehillintää, enkä enää osta vähään aikaan ;)