perjantai 25. tammikuuta 2008

Sukkia

Olen neulonut tammikuun aikana kahdet sukat. Ensimmäiset neuloin lomalla lämpimässä altaan äärellä, kun oli Suomen kesää vastaava sää. Kun sää lämpeni todella helteiseksi, ei neulominen enää jaksanut innostaa. Toisista sukista neuloin ensimmäisen matkalla ja toisen kotona Suomessa.


Ensimmäisten sukkien lanka oli Schoeller & Stahlin Fortissima Socka, minkä koostumus on 60% villa, 25% bambu ja 15% polyamidi. Langan menekki oli 64g. Nämä tikuttelin kolmen millin bambupuikoilla. Malli on muokattu Moda 5/2006 julkaistusta, jalkapöydän päällä joustin jatkuu ja ennen kantapäätä on lisätty sileitä kerroksia. Taisin tehdä sukkien varsia erilaisilla kireyksilla, toisessa sukassa varsi laikuttui. Oikein mukavalta tuo paljaaseen jalkaan tuntui.



Toiset sukat olivat Austermann Stepistä, neulottu saman ohjeen mukaan samoilla puikoilla kuin nuo edellisetkin, langan menekki oli 62 grammaa. Vaikka sovittelin sukkien alut samaan langan kohtaan, heittää raitojen kohta kantapäästä eteenpäin. Jostain syystä yksi sinisen sävyn kohta oli toista sukkaa neulottaessa huomattavasti pitempi kuin ensimmäistä sukkaa neulottaessa. No, ei tuo taida häiritä muita kuin minua. Lankahan on aivan ihanaa neuloa ja sukat ovat erittäin miellyttävät myös paljaassa jalassa.

En ole vielä päättänyt kenelle nämä annetaan. Tarkoituksena on neuloa vielä yhdet ohuet sukat, sitten Poika saa valita ensimmäisenä mieleisensä sukat, sitten Tyttö ja lopuksi minä otan mitä jää. Meillä on kaikilla nimittäin suunnilleen samankokoinen jalka (38) tällä hetkellä.

Ei kommentteja: