perjantai 25. tammikuuta 2008

Kuinka tyhmä saa olla?

Olen tekemässä siililapasia (SK 12/1997) ohjeen mukaan. Vähän otti nuppiin kun huomasin laittaneeni siilin piikit kämmenen puolelle. Ei se mitään jos tämä olisi ensimmäinen kerta, mutta tämä on jo toinen kerta kun näin tapahtuu. Nämä ovat kolmannet saman mallin mukaan tehdyt lapaset ja tämä moka sattui myös ensimmäisten lapasten kohdalla. Toisia lapasia piikittäessä laitoin hakaneulat merkiksi lapasen selkäpuolelle ja niiden kanssa ei tullut ongelmaa. Nyt aloitin taas reunasta ja innoissani lähdin etenemään, mutta heti väärään suuntaan.

Ei kun nyppimään piikit pois ja laittamaan uudestaan. Niinhän sitä sanotaan, että suurinta vahinkoa saavat aikaan tyhmät ja ahkerat. Onneksi en sentään kaikkia piikkejä ehtinyt laittaa ennen kuin huomasin vahingon. No toisella kerralla se käy nopeammin kun ei enää tarvitse leikata piikkejä. Taidan tehdä vähän aikaa jotain muuta.

Pitäisi varmaan kehittää systeemiä niin, etten aloittaisikaan systemaattisesti lapasen ulkoreunasta vaan keskeltä kämmenselkää. Silloin jos ensimmäinen piikki on oikealla puolella, menevät loputkin automaattisesti oikein.

Ei kommentteja: