perjantai 25. syyskuuta 2009

Ravelryn Neulojan syysloma -paketti

Keskiviikkona postipoika toi kotiovelle Ravelryn Neulojan syysloma -paketin. Olin pyörtyä ihastuksesta kun avasin paketin, tämä on kyllä kauneimmin pakattu lahja minkä koskaan olen saanut. Jokainen paketin yksittäinen juttu oli pakattu omaan itse maalattuihin/värjättyihin papereihin ja itse tehdyt pakettikuvakkeet kertoivat mitä yksittäisistä paketeista löytyy. Jokaiseen pakettiin oli myös laitettu lappu, missä ehdotettiin käyttöä paketin sisällölle.

Eikö olekin kauniisti pakattu?


Heittelin nyt vielä aamulla auringonpaisteessa paperit terassille ja kuvasin. Nämä on yhdessä melkein kuin taideteos.

Tässä on nämä pakettien kuvakkeet. Taitavat nämäkin olla itse tehdyt. Kyllä toiset on taitavia, minä piirtelen lähinnä tuolla tikku-ukkkolinjalla.


Tässä paketin sisältö, paitsi lakut ja jogurttisiemenet (?) jo tuli syötyä.

Paketissa oli toiveideni mukaan lomaa varten lankaa pieniin töihin.

Sukkiin oli Marks & Kattens Fame Trendiä, näistä Vaihtoystävä ehdotteli raidallisia polvisukkia. Se on varmaa, että sukat tulee itselle, mallia pitää vielä miettiä. Piti oikein hillitä itseäni, etten vielä käynyt kipaisemassa puikkoja ja jotain ohjetta sukkien aloittamiseen. Nyt on kuitenkin sunnuntaina deadline pienen tytön neuletunikalle, se pitää tikutella valmiiksi ennen muita juttuja.

Kauhavan kangasaitan Pandasta ehdotettiin pipoa ja pipo tästä taitaakin tulla. Kävin jo vähän Ravelryssa pyörähtämässä ja malleja katsomassa ja taidan mennä massan mukana ja tehdä Kohlhaasin. Langassa on 30% bambua ja loput villaa, ja se on ihanan sileää ja pehmeää. Tästä tulisi varmaan ihana neulejakkukin.

Pirkanmaan kotityön ohut pirkkalanka on lapasia varten. Paketissa oli mukana toivomiani lapasohjeita, merihevos- ja lintulapasiin. Sain idean langoista näille ohjeille jo aiemmin lankavarastossa olleista langoista, ja näistä vihreistä tulee luultavasti jotkut Haavisto-lapaset, siellä on paljon ohjeita näille ohkaisille lapasille.

Dropsin alpakkalangalle Vaihtoystävä ehdotti huivia, Lacy Baktusta tai Multnomahia. Tuo langan väri on niin jotenkin minua, että minulle tuli kova himo tehdä tästä perusvillis, pitäisi vaan ostaa joitain keriä lisää tätä. Multnomahia olen katsellut ja sen meinaan neuloa Regia Hand-dye effect -langasta.



Pisteenä i:n päälle paketissa oli vielä espanjalainen hömppälehti, Glamour olikin minulle ennestään tuntematon. Ja sitten vielä ihana pieni nahkajäljitelmäkantinen muistikirja magneettisulkimella. Tämä on justiinsa niitä pieniä käyttötarvikkeita, missä on joku juju. Näistä tykkään ihan hulluna. Olen miettinyt, laittaisinko orastavan tilkkutyöharrastukseni muistiinpanot neuleiden kanssa samaan. Taidankin laittaa ne tähän. Tämä on ihana.

Tämä oli mieluisa paketti, olit kiva Vaihtoystävä.

9 kommenttia:

Makepeace75 kirjoitti...

Oi mikä upea paketti! Ja pisteenä i:n päällä tuo ihana muistikirja! Olen kuolannut noita jo vuosikaudet, mutten koskaan malta ostaa, kun ovat niin hiiwatin kalliita. :o)

Tess kirjoitti...

Wau, ihana paketti. Ihanat paperit, pakettikuvakkeet ja sisältö. Joku on tosiaan jaksanut nähdä vaivaa.

Anonyymi kirjoitti...

Kiva että tykkäsit! Ehdin jo vähän hermoilla että menikö sittenkin ihan pieleen:)

Salainen Ravelry-ystävä

TiiQ kirjoitti...

Huikea paketti totta tosiaan ja aivan ihastuttavia lankoja!

Hisk It kirjoitti...

Ihana paketti - ja mitä ihania kääreitä! Oliko ne värjätty ihan tavalliselle paperille vai jollekin erikoisemmalle?

Tästä päätellen sulla on kyllä melko ihana (ja todella taitava) salainen Ravelry-ystävä... :D

Sini kirjoitti...

Voi ei! Miten ihana! Mahto tulla hyvä mieli :).

tiinaf kirjoitti...

Vau, mikä paketti! On siinä ollut ihastelemista! Kauniita vihreän sävyjä...

Katharinas SyStuga kirjoitti...

Aivan ihana paketointi idea vaikka joululahjoihin. minä olen leimasimella painanut voimapaperia mutta kyllä nuo oli kauniimmat:)

Mari kirjoitti...

Ihana paketti! Ja aivan upeita nuo erilaiset vihreät langat, pidän vihreästä :)