keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Kukkia

Meikäläisen nykyisiin standardeihin verrattuna tämä huivi oli ehtinyt pahasti uhvoutua, aloitin tämän pääsiäisen aikaan ja tämän virkkaamiseen meni lopulta suunnilleen viisi kuukautta. Kun noita lappusia teki harvakseltaan, piti lapun teko joka kerta tankata ohjeista. Mutta tulihan se valmiiksi.

Tämä sai inspiraationsa tuosta possunvärisestä Rondo Balladista, oli muuten kauhean vaikea yhdistää mihinkään väreihin. En ollut millään keksiä, mihin sen laittaisin, lopulta kuitenkin iskin silmäni tähän virkkauskirjan ohjeeseen. Enää piti vain löytää langat kukan keskustaan ja kehykseen, ja kyllähän varastosta jotain löytyikin.

Malli: Kehystetty kukka Melody Griffithsin kirjasta 201 ideaa pieniin ja suuriin virkkaustöihin
Koukku: 6mm
Lanka: Musta mysteerivilla, possunvärinen Rondo Balladi ja Vihreä Novita Venezia
Menekki: Yhteensä 200g


Rondo Balladi oli sen verran lyhytpörröisempää ja langan sisus sen verran paksumpi, että sitä vielä pystyi virkkaamaan. Venezian lanka oli sen verran hentoisempaa ja pörrö runsaampaa, että sen virkkaaminen alkoi jo olla melko haastavaa. Silmukoiden välit olivat aika usein hukassa ja nuo lankaruutujen koot hieman hm.. vaihtelivat. Noin kokonaisuudessaa huivi on kuitenkin aika kiva.
En ole humalassa enkä krapulassa, vähän vaan nuutunut kun päivän terveysunet jäi väliin siivouspäivän vuoksi. Mikäköhän päivä hiuksetkin on viimeeksi pesty?

Balladia jäi vielä vähän muutamaa väriä, pitäisiköhän ottaa missioksi Balladin tuhoaminen lankavarastosta virkkaamalla niistä monivärinen kukkahuivi.

1 kommentti:

Lettu kirjoitti...

Soma huivi; minäkin olen hautonut mielessäni, että tuollainen paloista virkattu kaulakiina olisi kiva :)