tiistai 6. joulukuuta 2011

Kyjy-huiveja

Neuloin aikaisemmin jo yhden Stripe Study Shawlin ja siinä olleet kauneusvirheet jäi sen verran ärsyttämään, että piti tehdä toinen versio tarkasti ohjetta noudattaen. Lisäksi halusin käyttää aikaisemmasta huivista jääneet Mayan jämät yhdessä huiviin. Aikaisemmasta huivista jäi vähän vaaleansinistä ja keskisinistä, lisäksi minulla oli petroolia ja mustaa Mayaa. Maya on ihanaa, enimmäkseen alpakkaa ja vähän villaa.


P1010019
Malli: Stripe Study Shawl (Ravelry link)
Puikot: 4mm
Lanka: Novita Maya
Menekki: 255g

Minun käytössäni oleva kamera ei pysty toistamaan petroolia väriä ainakaan aurinkoisella kelillä. Raidoista erottuu hyvin keskisinisellä oleva kolmanneksi ulommainen raita, sisältä päin neljäs raita on vaaleansininen ja muut petrooleja. Yritä kuvitella. Kaunis tämä on kuitenkin, vaikka jämälangoista onkin neulottu. Petrooli lanka oli enimmäkseen yhdestä tekeleestä purettua.


P1010013

Tässä vielä toinen kuva samasta huivista. Huivi on niin kolmiulotteisen oloinen, että melkein alkaa huimata. Mainio ja helppo TV- tai matkaneule. Teen varmaan vielä ainakin yhden, Wollmeisen jämiä olen suunnitellut käyttäväni.


P1010041
Puikot: 3,5mm
Lanka: Wollmeise Sockenwolle 80/20 Twin
Menekki: 252 g

Elokuun alussa oli Stephen Westin Mysteerihuivikalistelu ja osallistuin siihen, koska olen joitain Stephen Westin huiveja neulonut ja kovasti tykännyt. Valitsin tähän vihjeiden mukaan Wollmeisen väreistä Feldmausin, WD Petit Poison Nr 5 Darkin ja WD Ruby Thursdayn. Kuvissa tuo Ruby Thursday on ihan liian kirkas, se on luonnossa syvän punainen. Tässä on oikeastaan aika kuninkaalliset värit kun tämän näkee livenä.


P1010043

Huivi lähti viime viikolla uudelle omistajalle meidän paikalliseen Joulupuu-keräykseemme. Laitoin keräykseen viisi pakettia isoille, melkein aikuisille lapsille. Pienille lapsille lahjoittaja löytyy helposti, mutta näille aikuistuville nuorille löytyy vähemmän ymmärrystä. Paketteihin päätyi käytännöllisiä kotitalouden esineitä, jotain itsetehtyä ja jotain muuta kivaa. Toivottavasti paketit osuvat kohdalleen.

Marraskuussa ei kovin paljon valmistunut, neljä patalappua. Puikot ovat kyllä heiluneet kovasti ja nyt kaksi jakkua on nappeja vaille valmiita. Näyttää vähän siltä, että Kyjyt ei taida ihan valmistua, mutta onneksi se ei ole niin vaarallista. Tehdään kun ehditään. Lankaa lähti kuitenkin talosta 989 g, kanssaneuloja Ravelrysta halusi saada itselleen muiden hyljeksimiä lankoja. Minulta löytyi noita viime vuosituhannen lankoja ja laitoin menemään. Toivottavasti en kuitenkaan saa syytteitä ongelmajätteen dumppaamisesta, annoin langoista hyvät kuvaukset ennen lähettämistä.

Marraskuu:

  • Töitä valmistui: 94 g
  • Lahjoitin lankaa: 989 g
  • Lankavaraston muutos: - 1083 g
Vuoden alusta:
  • Töitä valmistunut:  7046 g
  • Lankaa lahjoitettu: 3865 g
  • Lankaa myyty: 79 g
  • Lankaa ostettu: 11213 g
  • Lankaa saatu: 934 g
  • Lankavaraston muutos +1157 g

3 kommenttia:

Näppi kirjoitti...

Huiveja ei voi olla koskaan liikaa, eikö niin? :) Itellä ois kans tarve huiville, mutta vielä toteuttamatta. Pitäs tehä varmaan joku tällanen pika-heleppo-iisi-huivi myös.

Ingi kirjoitti...

Upeita huiveja molemmat!

Taija K kirjoitti...

Ihania huiveja. Minäkin teen juuri tuota Eart & Sky -huivia, aika tylsää neulottavaa se on, mutta lopputulos on kyllä vaivan arvoinen.

Hienosti toimii tuo Feldmaus huivissa.