maanantai 15. helmikuuta 2010

Kovia tavoitteita olympialaisista

Täällä tapahtuu kaikenlaista neulerintamalla, tärkeimpänä listalla on osallistuminen neuleolympialaisiin. Lajeinani ovat WIPs dancing, sweater board, cables ja aerial unwind.

WIPs dancing pitää sisällään vähintään 12.1. jälkeen koskemattoman, keskeneräisen neuleen loppuun saattamisen. WIPs Dancing -neuleeni on Henley perfected, minkä neulominen hyytyi jouluneuleiden alla. Hihat jäi neulomatta, eilen tikuttelin kahta hihaa samaan aikaan ja reilu kolmasosa hihoista on nyt neulottu.

Toisena lajina on aerial unwind, eli tämä on kesken jääneen neuleen purkaminen. Osallistuin vajaa pari vuotta sitten yhteen huivi-KALiin, mutta tuo ei ollut oikein minun juttuni. Jokaisen oikean puolen rivin neulominen kaaviosta on aika tylsää, minulle pitää olla joku paremmin TV-neulontaan sopiva malli.

Kolmas työni on Baby Cables and big ones too, osallistun sillä sekä cables and Sweater board -sarjoihin. Ylhäältä alas -paita ilman saumoja, ei ainakaan tuhraannu paljon aikaa viimeistelyihin.

Baby cables and big ones too -paitaa varten neuloin mallitilkun nelosen puikoilla Schoeller+Stahlin Limbosta ja käytin pesukoneessa. Käsiala oli aika lähellä oikeaa, mutta ongelmana on kokoni. Olen sillä tavalla hankalasti kokojen välissä, että pienemmästä tulee minulle tällä tiheydellä vähän turhan niukka ja seuraava on vähän turhan löysä. Taidan neuloa vielä toisen koetilkun 3,75mm puikoilla ja tehdä isomman koon mukaan.

Colourmartin merinostakin olen neulonut ja pessyt mallitilkkuja. Tästä olisi tarkoitus tulla neulejakku Dropsin 97-18 ohjeella. Ohjeen mukaisilla 3,5mm puikoilla käsiala on liian tiukkaa, kuvassa oikealla. 3,75mm puikoilla täsmää ohjeeseen tarkalleen. Katsotaan milloin tämän kimppuun pääsee.

Malli: Perussukka, koko 36
Puikot: 2,5mm
Lanka: Filona Sukkalanka
Menekki: 49g


Yhdet sukat tekaisin siskonpojalle. Raidallisella sukkalangalla tulee mukavasti raidat ilman lankojen päättelyä.

Ostin Ravelryssa kanssaneulojalta Knitpicks Wool of the Andes -lankaa. Väriä en voinut vastustaa ja tämä on sopivaa Villane-paitaan. Villane on yksi niitä ohjeita, mitä ostin tukeakseni Haitin maanjäristyksen avustustyötä. Ostin Ravelryssa noita ohjeita ja tukea meni sitä kautta SPR:lle ja Lääkäreille ilman rajoja, suunnittelijasta riippuen tukea meni ohjeen hinnasta 50-100%. Ja nyt minulla on kivoja ohjeita ja samalla autoinkin vähän. Yksi työ on jo neulottu, mutta sitä en vielä voi esitellä. Joskus ensi viikolla sitten.

Kohta lähden katsomaan Francon aikaa Teemalta, ajamaan kuntopyörää ja heiluttelemaan jumppakeppiä. Yritän pitää huolta tuloskunnosta. Ja sen jälkeen tiukka olympialaisputki, naisten hiihtoa ja miesten syöksylasku ja samalla kisaneulomista. Parhaani yritän ja katsotaan mihin se riittää.

5 kommenttia:

Satu kirjoitti...

Hei!

Luin tuolta vanhan postauksesi Noro -langoista, joita olit ostanut edullisesti Little knits-kaupasta.

Miten nuitten tullirajojen kanssa olet tehnyt? Sehän on n. 45 euroa, niin oletko tilannut isomman erän niin, että olet tullannut ne, vai laittavatko he paketin päälle pienemmän summan, mitä ostokset ovat oikeasti tehneet?

Noroja himottaisi tilailla! :)

Päivi kirjoitti...

Voi miten kauniin väristä lankaa :)
Tää ei ehtiny nyt olympialaisiin, mutta tuleehan noita taas hetken päästä.

Mohariina kirjoitti...

Satu: Littleknits laittaa paketin päälle jonkun merkinnän kaupallisista näytteistä ja arvoksi aika pienen summan. Olen tilannut lankaa Littleknitsilta neljä kertaa reilusta puolesta kilosta reiluun kiloon ja kerran on paketti mennyt tulliin. Eli paketti menee tulliin jos on mennäkseen, siitä ei tarvitse itse huolehtia. Tilausvahvistus kannattaa printata paperille, jos joutuu menemään tulliin, ALV ja tulli lasketaan hinnasta mikä sisältää kuljetuskustannukset. Tulli oli sen verran vähän, että sitä ei tarvinnut maksaa, maksettavaksi tuli ALV.

Littleknitsilla postikulut on melko korkeat, nyt jos tilaisin Noron Kureyonia, tilaisin varmaan Paviyarnsilta. On EU:ssa, ei tule tullia tai ALVia ja postikulut on pienet. Nykyisillä valuuttakurssilla Kureyon tulee euroina maksamaan Littleknitsilla noin 5,3 ja Paviyarnsilla noin 6,8. Kun huomioi vielä nuo postikulut voi hinnat mennä aika lähelle samaa.

Satu kirjoitti...

^
Kiitos tiedoista ja uudesta lankakauppavinkistä! :)

kio kirjoitti...

heips. Olet voittanut mun blogin synttäriarvonnassa :) kiitos osallistumisesta ja kommentista. Laitatko sun nimen/osoitteen kiokio_21 miukumauku yahoo piste com. Yritän lähiviikkoina pistää palkinnon postiin (kunhan ensin keksin mitä se voisi olla).