keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Toimintaviikot taklattu

Minulla on pari kertaa vuodessa, milloin sattuu hurjat toimintaviikot. Toinen kiirekausista on yleensä marraskuun loppupuolella, joulukuun alkupuolella ja toinen sitten huhti- ja toukokuun taitteessa.

Tänä vuonna joulukuun alkupuolelle sattui työperäistä ilta-aktiviteettia, seurojen joulumyyjäiset, naapuriseuran isännöimien ikäkausinuorien SM-uinneissa käännösvalvojana toimimista, Joulupuukeräyksen pakettien kasaamista ja kaikenlaista pienempää.

Joulupuukeräykseen laitoin seitsemän pakettia, 7-vuotiaalle tytölle, 8-vuotiaalle pojalle, kaksi pakettia 10-13 vuotiaille tytöille, 14-vuotiaalle tytölle, 16-vuotiaalle tytölle ja 14-vuotiaalle pojalle. Ja muistutukseksi itselleni, ensi vuonna panostan noihin poikiin. Poikien lappuja jäi jonkun verran, alle 10-vuotiaiden lappuja ei tainnut jäädä, mutta 10-16 vuotiaat pojat eivät ilmeisesti ole ihmisten mielissä se houkuttelevin lahjan saaja. Jokaisessa paketissa oli itse tehtyä, useimmissa lapaset ja lisäksi jotain lapsille mieleistä. Pojille oli urheiluvälineitä, tytöille kauneustarvikkeita ja lahjakortit HenkkaMaukkaan. Pitääkin ensi vuonna hankkia ja miettiä noita paketteja pitkin vuotta.

Seurojen joulumyyjäisiin tein uimareiden pöytään neuloin vanhalla tutulla reseptillä kaksi tupla-annosta hedelmäkakkutaikinaa, eli kakkuja tuli yhteensä neljä. Pojan luokka piti myyjäisissä kanttiinia, sinne leivoin pellillisen kinkkupiirakkaa ja toisen mokkapaloja. Nauttikaa näistä kuvista, minulla ei ole keittiögeeniä, leivon melkein vain kun on pakko. Mutta onneksi kaupasta ja leipomosta saa kaikkea. Minä teen enimmäkseen vaan niitä juttuja mistä tykkään.

Tässä kakut paketoituina ja valmiina lähtöön.

Tää näytti aika maistettavalta.

Melkein alkaa sylki valua tätä kuvaa katsellessa. Tuo on hyvää!

Tässä oli hulinaa ja huisketta, parit lapaset jäi kuvaamattakin. Neljästä Puro-Revontulet kerän jämästä sain just vielä yhdet huovutetut lapaset, lankaa meni 59 grammaa.

Ístexin Lett-Lopiakin kokeilin huovutettuihin lapasiin ja sekin oli ihanaa huovutettuna. Neljäkympin pesulla ja samalla vanhalla ohjeella tuli melkein teinille sopivat lapaset, lankaa meni 56 grammaa. Minusta alkaa tuntua, että melkein mikä vaan huopuva lanka on ihanaa Novitan Huopasen ja Elle Merino Brightsin huovuttamisen jälkeen.

Tein tuonne seurojen joulumyyjäisiin patalappuja. Laskin huopumista tapahtuvan sen verran, että jos patalapun sivu on vähän alle 20cm, pitää mitan olla viitisen senttiä enemmän ennen huovuttamista.


Malli: Vaaka-tilkku
Puikot: 4,5mm
Lanka: Pirtin Kehräämön karstalanka 140 TEX *2
Menekki: 71 grammaa kolmeen patalappuun

Kaunis lanka -> kiva patalappu. Helppo ja nopea.

Novitan Karstalangasta olen tehnyt 90-luvun alkupuolella miehelle kirjoneulepaidan. Lankaa oli vielä reilut kerälliset kolmea väriä. Ja ei kun kokeilemaan.

Malli: Perustilkku
Puikot: 4,5mm
Lanka: Novita karstalanka
Menekki: 170 grammaa seitsemään patalappuun

Ajattelin, että jos homma pissii, menetys on ainoastaan antiikkilangan veroinen. Kokeilemalla löytyi sopiva mitta, 91 silmukkaa alkuun ja parittomalla kerroksella kavennettiin keskimmäisestä kolmesta silmukasta pois kaksi. Nää on aika kivan näköisiä. Tällä mallilla, mutta vähän paksummalla langalla voi tehdä näitä arpajaisiin tai pikkulahjoiksi.

Olis vielä muutakin kerrottavaa, mutta menen nyt polkemaan pyörää ja heiluttelemaan gymstickiä.

2 kommenttia:

Marjut kirjoitti...

Aika herkkuja nuo leipomukset! Tuli ihan mieleen, kun mokkapaloja piti leipoa lasten bullis-päiviin kouluun.

Pannulaput näyttävät tosi kauniilta.

TiiQ kirjoitti...

Minua ihan harmittaa, kun en jaksanut osallistua Joulupuu-keräykseen. Hurjasti olet panostanut siihen ja tuohon seuratyöhönkin, vau.