lauantai 14. marraskuuta 2009

Lapaskuu korkattu

Kyllä täällä on kaikenlaista ährätty ja valmistakin on tullut. Tämä pimeys vaan haittaa kuvien ottamista.

Enkä oikein pääse paremmalle alakerran koneellekaan, Poika ja Mies varaavat melkein kaikki arki-illan tunnit. Mies pelaa jotain peliä ja käy välillä vähän nostelemassa punttia isossa varastossa, minne se on virittänyt oman kotisalin. Omasta mielestään se nostaa puntteja, minusta se on pelaamista mikä tehdään hyväksyttävämmäksi säälittävällä kymmenen - viidentoista minuutin välein tapahtuvalla painojen kanssa pelaamisella. Aikaa tuohon sessioon kuluu aina suunnilleen pari tuntia.

Pojalla on vielä kipsi, joten liikuntaharrastukset on nyt ollut vähemmällä ja se on ehtinyt oleilemaan koneellakin. Kun käden parantumista oli tarkasteltu toiseen kertaan kahden viikon kipsin pidon jälkeen, lääkäri soitti ja kertoi käden parantuneen ja luutuneen niin hyvin, että kipsi voidaan ottaa toisen kahden viikon jälkeen pois. Poikaa harmitti, että vielä kaksi viikkoa täytyy pitää kipsiä. Mies lohdutti, että normaalisti lapset joutuvat pitämään kipsiä kuusikin viikkoa. Tuossakin Poika on hätäinen ja paranee nopeammin kuin moni muu. No joka tapauksessa kipsin kanssa on oltu normaalia enemmän koneella ja pelattu jotain netin jääkiekkopeliä, samalla kuuluu tasainen höpötys kun Poika pelatessa skypettää kaverin kanssa.

Kalenteriin ei kannata katsoa, suunnittelukin on nysveröille. Viime lauantaina siis havahduin seuraavan päivän isänpäivään. Idea Miehen lahjasta tulikin aika helposti, entinen pipo oli jo nähnyt parhaat päivänsä ja reikiäkin löytyi takasaumasta. Sporttikaupasta mukaan tarttui siis nätti pitopipo. Saa nähdä kestääkö tääkin sen lähes kymmenen vuotta kuin edellinen.

Omalle isälle en oikein ensin keksinyt mitään. Sukkia on tullut viime aikoina neulottua ja annettua aika monet. Sitten keksin, että Mies oli just samalla viikolla kehunut tekemiäni huovutettuja lapasia lämpimiksi ja hyviksi, Isällekin huovutetut lapaset.

Langaksi valikoitui Patonsin SWS ja lauantain neuloin näitä. Kutosen puikoilla valmista syntyi nopeasti, sitten lapaset vaan koneeseen huopumaan ja kuivumaan.


Malli: Tellun blogin huovutetut lapaset
Puikot: 6 mm
Lanka: Patons SWS
Menekki: 108g

Pesun tein 30 asteessa pesukoneen sporttiohjelmalla eli vähän kevyemmällä linkouksella. Tämä ei ollut tönkköhuovutus vaan ennemmin tuollainen aika kevyt. Neule sai paksuutta, mutta silmukat jäivät selvästi näkyviin. Itse tykkäsin huovutusjäljestä, tästä tulisi varmaan rajummallakin huovutuksella kaunista pintaa. Isä tuntui tykkäävän ja se oli pääasia.

Lapaset laitoin kuivumaan lapasploccien päälle ja normaaliin pikkuneuleiden kuivatuspaikkaan eli alakerran vessan lattialle. Ploccien päällä kuivuivat nätisti muodossaan ja kuivuminenkin tuntui käyvän aika nopeasti kun pinnat olivat ilmavasti irti toisistaan.

Lopuksi vielä kuva viime viikolta, aurinko nousi upein värein joen toiselta puolelta. Kamera sattui kerrankin olemaan kohdalla ja sain kuvan napattua. Taidanpa ensi vuonna ostaa itselleni kunnon kameran, millä saisi tällaisetkin värit toistumaan sellaisina kuin ne näin. Tästä saa vain kalpean aavistuksen nähdyistä väreistä.

1 kommentti:

Hepsi kirjoitti...

Kauniit lapaset! Minäkin tykkään tuollaisesta huovutusjäljestä!