lauantai 14. marraskuuta 2009

Lankaa ja kuvia langoista

Kun kerrankin kone oli vapaana, tulin latailemaan äsken otetut kuvat ja vähän tarinoimaan.

Tämä vuosi on mennyt aika vähillä lankahankinnoilla, varasto on enemmänkin supistunut tänä vuonna. Lokakuun olin mukana Langattomassa lokakuussa eli lokakuussa tähän talouteen ei tullut yhtään uutta lankaa. Tästä pidättäytymisestä taisi jäädä patoutunutta langanostotarvetta, no nyt on tullut marraskuussa sitten tehtyä ostoksia.

Kävin Minimanissa ja siellä nuo Purot oli niin houkuttelevia ja halpoja (2,70 per kerä) , oli pakko ostaa.
Revontuliväristä on tarkoitus tehdä huovutetut lapaset pariksi aiemmin neulomalleni Puro-raidoitetulle huiville. Nämä menevät sitten Joulupuu-keräykseen jos paikallinen Nuorkauppakamari sellaisen tänä vuonna taas järjestää, lisäksi ostan jotain pientä kivaa mukaan pakettiin. Tundra vaan näytti niin ihanan vihreältä, kokeilen vaan ihan omaksi huvikseni huovutettuja lapasia ja vähän juhlistan Lapaskuuta.

Sitten lankaa pahan mielen torjuntaan. Neurologi soitteli jälkikontrollin tuloksista, mitään ihmeellistä ei tuloksissa ollut. Mutta kun aivotulehduksen aiheuttajavirusta ei tunnistettu, jäi vielä vähän varaa jossittelulle. Oireeni olivat tulehdusarvoihin nähden ihan liian voimakkaat, ja neurologi haluaa vielä ottaa magneettikuvat päästä MS-taudin poissulkemiseksi ja lupasi sitten lopettaa minun kiusaamiseni jos ei mitään löydy. Todennäköisesti minulla ei MS-tautia ole, mutta ajatuskin sai mielen aika mustaksi.
Joku neuloja sitten vinkkasi Fiinaneuleessa olleessa 20% alesta jonkun lankaedustajan tuotteiden osalta ja kävin vilkaisemassa. Mukaan tarttui langat yhteen Ravelry-jonossani olevaan neuleeseen, 700 g Rowanin Summer Tweedia. Jälkeen päin luin kommentteja langasta ja kyseinen lanka näyttää jakavan mielipiteet aika rankasti. Monet rakastavat, jotkut vihaavat. Saa nähdä kun itse kokeilen. Tykkään kyllä tuollaisesti rustiikista pinnasta, mitä langasta tulee.

Mukaan tarttui myös kaksisataa grammaa harmaata sukkalankaa. Toinen on ihan yksiväristä harmaata ja toinen aavistuksen verran meleerattua. Yksivärisiä sukkalankoja tarvitaan aina.


Tämä viimeinen oli suunnittelematon. Ostin Neulomossa kanssaneulojalta pois nämä Sublimen Angora Merinot. Lanka on aivan hurmaavaa ja sain sen edukkaasti. Langan valmistus on lopetettu ja nyt loppueriä varmaan saa halvalla nettikaupoista. Mitenköhän tuo kestäisi jossain villiksessä? Täytyypä käydä lukemassa kommentteja Ravelrysta.

Ja nyt alppihiihtoa.

2 kommenttia:

Tui kirjoitti...

Mä tykkään Summer Tweedistä kovin, oon pitänyt siitä tehtyä puseroa paljon. :) Tosta angora merinosta mulla on sormikkaat ja täytyy sanoa että ne on kyllä aika paljon nyppyyntyneet, en ehkä sitä ostais villikseen.

Marjut kirjoitti...

Aika hienoja lankahankintoja! Minulla ei vielä ole kääntynyt lankavarasto vähentymisen puolelle, vaikka yritystä on ollut;)