keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Nyhräyssukat

Ensimmäiseksi huhuilen taas hannania, ota yhteyttä, saat veikkauspalkintosi.

Ravelryn Neulon syysloma -vaihdossa minun yllättäjäni oli Mevrouw Walvis. Yksi paketin ihanuuksista oli Marks & Kattens Fame Trend, siitä tein sukat itselleni ja joku kiva malli oli hakusessa. Ensin kokeilin Undulating Rib -sukkia, mutta ei oikein iskenyt. Sitten otin Ravelryn jonosta Snicket socks -sukat, nämä oli muutaman Noron sukkalankaversiona ja tykkäsin kovasti.


Malli: Snicket socks, ravlink
Puikot: 2,5mm
Lanka: Marks & Kattens Fame Trend
Menekki: 66g

Nämä sukat tulee ihan omaan käyttöön. Tykkään näistä kovasti. Väri on kohdallaan ja malli sopii lankaan tosi hyvin. Varmaankin kauneimmat tähän asti neulomistani sukista.

Nyt vasta huomaan näitä kuvia katsoessa, että lankahan kääntyykin värien puolesta jostain kohtaa peilikuvaksi. Tuo väriliuku on sen verran pitkä, ettei tätä neuloessa huomannut.

Mallissa on aika paljon yhden silmukan palmikoita, varsinkin varren neulominen tuntui varsinaiselta nyhertämiseltä. En ollut montaa kerrosta neulonut kun opettelin palmikon tekemisen ilman palmikkopuikkoa. Ensin oli vähän kankeaa, mutta lopussa kävi jo aika nopeasti. Jokohan seuraavaksi neuloisi leveämpiäkin palmikkoja ilman palmikkopuikkoa.

Sitten vielä muutama kuva teemalla sukat takkahuoneessa.


Takkahuoneen pöydän on valloittanut tilkkujen leikkuualusta. Peittää samalla kätevästi pöydän pinnan kulumat.

Tässä olen pitkällään sohvalla, koivet kohti kattoa. Taustalla pilkottaa miehen palkintohylly.

Tässä myöskin sohvalla ja alla näkyy Babette, sen kanssa nukun alakerrassa päiväunia.

Maanantai-iltana kävin neurologian polilla jälkikontrollissa. Selkäydinpunktiota ja verikokeita ei voitu tehdä ilta-ajalla, piti ajella sairaalaan uudelleen tiistaina. Sain ajoluvan, pääsen taas rattiin ja maailma avartuu.

Olisin halunnut osa-aikasairauslomaa, mutta sitä saa vasta kun sairausloma on kestänyt yli 60 päivää. Nyt sairausloma jatkuu vielä kahdella viikolla ja minun pitää nyt nostaa henkisen rasituksen tasoa, että jaksan sitten parin viikon päästä tehdä kahdeksan tunnin päiviä. Ohjeeksi tuli koneella oleminen ja lukeminen. Ja työterveyshuollossa pitää mennä käymään.

Tämä vuosi on kyllä ollut minulle yksi Annus Horribilis, toivottavasti nyt jo vaikeudet riittäisivät tälle vuodelle. Uusia ongelmia sitten ensi vuonna.

15 kommenttia:

-sanna- kirjoitti...

Snicketit on ollut itselläkin listalla pitkään ja onnistuit nostamaan niitä to-do-listalla vielä paljon ylemmäs. On kyllä kaunis pari ja väri on kertakaikkiaan hieno. Kerrothan sitten kestääkö lanka?

Mari kirjoitti...

Tosi kauniit!

Mammutti kirjoitti...

Voi että on kauniit sukat!
Hienoa, että toipuminen on sujunut hyvin.

MevrouwWalvis kirjoitti...

Kiva että tykkäsit, sukista tuli tosi hienot!

Minä opettelin palmikonteon ilman apupuikkoa Shediriä kutoessani, eikä paluuta entiseen ole:)

Tess kirjoitti...

Kivat sukat!

Mie opettelin palmikoiden teon ilman palmikkopuikkoa neuloessani baijerilaisia. On mun mielestä paljon nopeampaa ja jälkikin on siistimpää. Omaksi harmikseni kyseinen tekniikka ei toimi mun kohdalla kuin ohuilla ja toisinaan keskipaksuilla langoilla. Neulon sen verran tiukkaa, että varsinkin paksulla langalla neuloessa silmukat lähtee karkaamaan ennen kuin saan ne takaisin puikolle.

Mukavaa, että toipuminen on sujunut hyvin!

siina kirjoitti...

Oih, mitkä sukat! Mulla tuolla yksi Noro-kerä odottelee "sitä oikeaa" mallia :)

Flikka kirjoitti...

Hienot sukat! Opettelin just itekin tekemään palmikonkierron ilman palmikkopuikkoa, nopeuttaa huomattavasti. Tsemppiä toipumiseen!

Kangaskasa kirjoitti...

Aivan ihanat sukat!

Toivottavasti olosi kohenee ja tulet kuntoon pikapuoliin!

TiiQ kirjoitti...

Onpa tosiaan malli kohdannut langan erinomaisesti! Minäkin teen kapeammat palmikot ilman apupuikkoa, mutta esim. Lina ei vieläkään onnistu ilman. Mukava kuulla, että toipuminen edistyy toivotusti, jospa tänä vuonna olisi ollut näitä vastoinkäymisiä ensi vuodenkin edestä!

Susa kirjoitti...

Kauniit sukat!

Samma kirjoitti...

Kauniit sukat. Ja ihanat kuvat :)

Mistä ammensit opit palmikkopuikottamaan palmikkojen tekoon?

Toivottavasti vointi helpottaa ja muutenkin vastoinkäymiset.

Makepeace75 kirjoitti...

Niistä tuli kerrassaan hauskan näköiset! Tämän parin ansiosta Snicketit nousivat ylemmäs minunkin listallani. :o) Palmikoiden neulominen ilman ylimääräistä puikkoa on ehdottomasti nautittavampaa.

Marika kirjoitti...

Tosi kivat!

Pitsisukka kirjoitti...

Onpa todella kauniit sukat ja malli sopii niihin hyvin, minulla myös kerä tuota lankaa, taidanpa kokeilla siihen samaa mallia, kiitos vinkistä!

rebekka42 kirjoitti...

Erittäin kauniit sukat :)))