torstai 23. heinäkuuta 2009

Pientä pintaremonttia

Täällä on puuhailtu vähän kaikenlaista, ei siis paljon mitään lajia. Kaikki etenee pikku hiljaa.

Meillä olikin nyt alkuviikko hiljaista, Poika oli jalkapalloleirillä. Poika on kova puhumaan, aiemmin se oli hurmaava höpöttäjä, nyt murrosiän alkaessa vaivata siitä on tullut tuittupäinen tiuskija. Kuulin vasta nyt alkukesällä, mikä on Pojan lempinimi jalkapallopiireissä. Olimme käymässä urheiluvälineliikkeessä ja parkkipaikalla tuli Pojan valmentaja vastaan ja sanoi: "Kato, PäläPälä". Tuo PäläPälä kuvaa aika hyvin Poikaa.

Käytimme Miehen kanssa tämän hiljaisuuden hyväksemme ja tapetoimme Pojan huoneen, entinen tapetti oli revitty ja rapsuteltu pois seinästä viime viikolla.




Tässä oli lähtötilanne, lastenhuoneen boordi ja tapetti, kolmessatoista vuodessa jäänyt lapselliseksi, elämäkin näkyi seinissä.

Viime viikolla sitten revimme Miehen kanssa tapettia aina silloin tällöin. Kaikki lattialle ja viimeiseksi minä leikin rakennussiivoojaa ja säkitin nuo jätteet.

Tapetti palstautui, ensin lähtivät pinnat, sitten pohjapaperi. Minä olin vähän ronskimpi suihkupullon käyttäjä ja annoin veden aina imeytyä kunnolla, sain putsattua paljon seinää lyhyessä ajassa.

Maanantaina aloitimme tapetoinnin ja tiistaina siitä tuli valmista. Tapetti on maalattavaa, maalin kävimme hakemassa äsken kun haimme Pojan leiriltä. Poika näytti itse haluamansa maalin värin, me vähän loivensimme vaaleammaksi. Pitää kokeilla maalia seinään ja katsoa onko se vieläkin liian tummaa vai bueno.

Tilkkuilun lisäksi olen vähitellen puuhastellut muitakin käsitöitä. On vaan tullut pikkuremontin, puutarhahommien, kuntoilun ja tilkkuilun vuoksi katsottua niin vähän telkkaria, että paljon en ole valmista saanut aikaan. Minulla langalliset käsityöt kuuluu yhteen töllön katsomisen kanssa. KYHäilyn loppu häämöttää, nämä sain ainakin vielä valmiiksi.

KYH8: Aloitettu 8.6, valmis 22.7.
Malli:
Inga's Häkelbeutel
Koukku 3,5mm
Lanka: Anchor Magicline Stripes
Menekki: 300g


Tätä kassia olen virkannut jo monesti aiemminkin, mutta tämä on ensimmäinen versio raidoittuvasta langasta. Ostin ensin ohjeen mukaan 250g lankaa, mutta jo ensimmäisen kerän jälkeen oli selvää, että lanka ei riittäisi koko kassiin. Lankaa piti tilata lisää. Kaikki lappuset sain kyllä tuon lisälangan kanssa tehtyä, mutta viimeistelyyn lanka ei kokonaan riittänyt.

Kun olisin ollut vähän fiksumpi, olisin tehnyt yhdistelyn jollain muulla langalla ja silloin raitalanka olisi riittänyt noihin reunojen viimeistelyihin. Onneksi varastosta löytyi väreihin sopivasti ohutta puuvillalankaa, mitä virkkasin kassin reunoihin kaksinkertaisena. Noita pitkiä saumoja en sentään alkanut purkaa reunavirkkauksien vuoksi.

Ohjeen 3mm koukun sijaan virkkasin puoli kokoa isommalla. Ei tuon langanmenekin olisi kuitenkaan noin paljon pitänyt heittää. Kun katselin Ravelrystä muiden kanssavirkkaajien saman kassin tietoja, olivat kaikki käyttäneet tuon 6 kerää lankaa.


KYH11: Aloitettu 11.6, valmis 23.7.
Malli: Spring Forward
Puikot: 2,25mm
Lanka: Lidlin sukkalanka
Menekki: 78g

Neuloin tarkoituksella pienillä puikoilla, että sukista tulisi oikein tiukat näin ensi alkuun. Langassa on kuitenkin sen verran paljon puuvillaa, että luultavasti löpsähtävät vähän käytössä. Nämä tuli ihan itselle, jotenkin tuo hedelmäisen kirjava lanka on niin mieleistä.

5 kommenttia:

TiiQ kirjoitti...

Herkullisen hedelmäisen värinen kassi! Tuota sukkamalliakin olen katsellut sillä silmällä, josko kokeilisi...

hillanen kirjoitti...

Aivan mielettömän ihana kassi! Värit on niin herkkuja, mallikin niin kaunis! Ja nuo Spring Forwardit näyttää koko ajan ihanammilta, mitä useammin niitä näkee. :)

Maippi kirjoitti...

Todella kaunis tuo kassi :)

Tess kirjoitti...

Hieno kassi ja nätit sukat!

Päivi kirjoitti...

Kätevä kassi, piti heti printata itsellekin tuo ohje (jospa sitä enskesäksi vaikka ehtis tehdä). Ihanat värit tuossa sinun versiossa, suorastaan herkulliset :)