perjantai 17. heinäkuuta 2009

Onks pakko...

... olla aina masokisti ja suuruudenhullu.

Nyt on kaikki tilkkupeiton palat leikattu. Aikaa meni, kun halusin hyödyntää oman kangaskaapin sisältöä mahdollisimman paljon. Vaaleita pohjakankaita piti ostaakin, mutta onneksi kaikki meni yhtä kymmenen sentin siivua lukuun ottamatta. Ja aika monesta kangaspalasesta pääsin onneksi eroon.

Tässä on suurin osa palasista, 110 on otettu erilleen, kuvassa on vielä noin 750. Tänään aloitan sitten ompelun.

Jotain on puutarhanhoidon, kuntoilun, tilkkujen leikkaamisen, shoppailun ja muun puuhastelun ohella valmistunutkin. Saanko esitellä: Pötkylät. Inspiraatio näihin lähti, kun halusin eroon Heksagon-peiton teosta ylijääneestä tummansinisestä 18 gramman Lanett-nöttösestä. Ravelrysta löytyi sopiva malli ja tämä aloitettiin kyhäilyn merkeissä.

KYH18: Aloitettu 19.6, valmis 14.7.
Malli: Jacoby by Berroco Design Team
Puikot: 2,5mm
Lanka: SandnesGarn Lanett
Menekki: 40g

Mallissa ei ollut neulottu peukaloa, minä tein peukut ja neuloin kämmekkäät myös pidemmäksi kuin mallissa. Tykkään näistä yksinkertaisista ribbikämmekkäistä, ne istuvat kädessä kuin hanskat. Ei taida kuitenkaan tulla omaan käyttöön, värit ei oikein ole minua.
Eilen sain Tapion kaupasta viikko sitten tilaamani langat. Oikeastaan tarvitsin vain tuon Anchor Magiclinen, kun virkatusta kassista jäi lankaa puuttumaan. Mutta kun joka tapauksessa postikulujen määrä on vakio, tilasin samoilla kuluilla muutakin mukaan. Otin keittiöliinat mielessä kokeiltavaksi hamppulankaa ja sitten erilaisia lankoja sukkia varten. Talvi tulee, vaikka kesä on kukkeimmillaan ja talvella tarvitaan taas sukkia. Omasta mielestäni en kuitenkaan ostanut mitään turhaa.


Lopuksi vielä meidän omatarvesuutarin kengänkorjaukset. Poika on korjannut omat kenkänsä kantapääsät jesarilla, kärkeä ei ole yritettykään paikata ja onhan tuo paremmin ilmastoitukin noin. Nyt nämä sitten päätyvät täysin palvelleina roskiin, eilen vihdoin sain luvan kenkien pois heittämiseen. Näillä on kuljettu kilometri poikineen ja ilo on otettu irti.

5 kommenttia:

AnneKa kirjoitti...

Innolla odotan mitä noista tilkuista syntyy.
Niin eihän noita lankoja ole koskaan liikaa. Selitys oli kyllä hyvä. Täytyy muistaa käyttää samaa selitystä... kun samoilla kuluilla :D

Hepsi kirjoitti...

Lankoja - jes! Kauniita!
Kämmekkäät on hienot!
Meillä poika 16v paikkasi samalla tavalla omat Reiskansa reilu vuosi sitten ja käytti niitä sitten ihan joka paikassa. =)

TiiQ kirjoitti...

Huh mikä tilkku-urakka, olen jo nyt kunnioituksesta kaksinkerroin!
Meillä mies harrastaa tuota ilmastointiteippausta kengissä enemmänkin (sekä omissa että hätätilassa lasten), sillä on pelastettu monet kengät vielä taipaleelle ;-).

hillanen kirjoitti...

Kiitos kauhiasti Shedir-kehuista. :) Ihania lankoja, ja niiiin hellyttävät nuo jesaroidut superstarit, ihanaa.

äiti-puffa kirjoitti...

Onpa siinä tilkku poikineen ja vielä pojanpoikineenkin!
Oma-aloitteista suutarointia. :)