lauantai 2. toukokuuta 2009

Huhtikuussa valmistunutta

Huhtikuussa sain virkkausinspiksen ja huvikseni koukuttelin taas palasia virkattuun kassiin. Anchor Magicline-lankaa ei ollut enää riittävästi yhteen kassiin, joten yhdistin siihen Säästökerä-lankaa kaksinkertaisena.


Koukku: 4,25mm
Lanka: Coats Anchor Magicline, Säästökerä kaksinkertaisena
Menekki: 318 g

Kassi päätyyy luultavasti ensi viikonlopun uimakisoihin arpajaispalkinnoksi.


Palojen virkkaaminen on jostain syystä todella hauskaa, eikä tuo yhdisteleminen ja lankojen päättelykään tuota enää niin paljon tuskaa kuin joskus aikaisemmin. Ei muuta kuin alkaa vaan tehdä, kyllä se siitä lähtee.

Tähän Babette-peittoon virkkasin palat tammi-helmikuun vaihteessa reilussa viikossa. Lankana oli Novitan 7v, Gjestalin Janne, Schoeller+Stahlin Limbo, Sandnes Smartin jämät ja erilaisia langanloppuja. Aika paljon tähän upposi noita sekalaisia nöttösiä.

Kun aloin tekemään näitä lappusia, minulla ei ollut aavistustakaan kenelle tästä tulisi peitto. Vähitellen peiton saajaksi kirkastui kummityttö, minkä nimppareille 30.4. tämä sitten piti saada valmiiksi.

Lomautusviikolla sitten kaivoin palaset sisältävän kassin esille ja ensin esisssä oli lankojen päättely lapuista. Siihen meni jonkun verran aikaa. Yhdistelyn tein myös osittain lomautusviikon aikana ja loput yhdistelystä sitten viime viikon iltoina. Lopulta reunuksen virkkaamisesta jäi viimeinen puolikas kerros Vappuaatolla, ei muuta kuin menemään, pesukoneeseen ja pingotus.

Malli: Babette Blanket
Koukku: 4,25mm ja 3,5mm
Langan menekki: 1115g


Ensimmäisen Babetteni tein niin, että pingotin paneelit yksi kerrallaan. Tällä kertaa virkkasin nuo pienimmät neliöt pienemmällä koukulla, jolloin ne sai jo aika mukavasti oikeaan muotoon ja kokoon, pingotus onnistui valmiina peittona.

Olin sen verran muokannut tuota Babettea, että sain siitä enemmän suorakaiteen kuin neliön muotoisen ja myös peitossa käyttämäni palat olivat suurempia kuin oikeassa Babettessa.

Mies kyseli vaan, eikö pitäisi kummitytölle viedä rahaakin eikä vain pelkkä peitto. Kummityttö on 13v, täyttää myöhemmin tänä vuonna 14v. Sanoin, että tässä on ihan riittävästi nimpparilahjaa. Mies tyytyi tähän, mutta epäili lahjan menestystä.


Kovasti tyttö tykkäsi ja äiti myös. Seuraavalla kerralla voi sitten taas antaa rahaa jos ei keksi mitään kivaa tekemistä.


Täytyy vielä kaivella lankavarastoja, jos niistä saisi vielä yhden Babetten.

Huhtikuussa:

  • Töitä valmistui: 1571 g
  • Lankavaraston muutos: -1571 g
Vuoden alusta:

  • Lankaa ostettu: 300 g
  • Lankaa saatu: 240g
  • Töitä valmistunut: 3365 g
  • Lankaa lahjoitettu: 550 g
  • Lankavaraston muutos: -3375 g

Toukokuussa yritän saada valmiiksi talvella selkävaivan vuoksi kesken jääneen Noro-jakun, muutamat sukat on kesken ja melkein yksi virkattu kassi on jo valmiina. Ja lankaakin yritän olla ostamatta.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihana Babette :)

TeSa kirjoitti...

Kassissa on kivat värit, mutta tuo peitto on ihan huippu!

äiti-puffa kirjoitti...

Minäkin ihastuin: kassi on kiva ja nätti, mutta Bebette upea!

Nunt kirjoitti...

Babetten ohje odottelee itsellänikin, ja taas sain uusia ideoita väreihin! Nyt vaan on ongelma se, että niitä ideoita olisi jo varmaan neljään eri peittoon...

Mohariina kirjoitti...

No sitten voi tehdä neljä eri peittoa, vaikkapa neljänä peräkkäisenä vuotena.

Annika kirjoitti...

Minä olen niin kateellinen tuosta peitosta. Aivan ihana, ei kyllä mulla onnistuis ihan noin suit sait tekasta:) Niin ja kassissa on onnistuneet värit. Se voiskin olla sopivampi projekti minun hermoille...

Tarja kirjoitti...

Hei ystäväiseni! Voitit blogini arvonnassa ja odottelen sähköpostiini yhteystietoja,että pääsen postittamaan voittosi : D