tiistai 3. maaliskuuta 2009

Helmikuu tuli ja meni

Pöh. Tämä on ainoa tapa kuvata mennyttä helmikuuta käsitöiden kannalta. Muu elämä tuppasi haittaamaan helmikuun käsitöitä ihan liikaa.

Helmikuu oli hamsterikuukausi ja kuukausi alkoi hyvin. Neuloin Noro-jakkua ja kuun puolessa välissä olin neulonut jakun etu- ja takakappaleet ja olin hyvässä vauhdissa menossa hihoissa. Pääsin suunnilleen tuohon kohtaan mikä näkyy alla olevassa kuvassa.




Noro-jakun lankana on Silk Garden Lite ja kun ison pinnan neulominen pienillä puikoilla kyllästytti välillä, neuloin paksuilla puikoilla jotain pientä ja nopeaa.

Ensimmäinen tukineulonta-projektini oli huovutetut lapaset minulle itselleni, kaikilla muilla perheessä ja aika monella muullakin tällaiset jo olikin.

Malli: Tellun blogin vanutetut lapaset
Puikot: bambusukkikset 6mm
Lanka: Elle Merino Brights
Menekki: 94g

Toistan itseäni, nämä oli samalla mallilla jo seitsemännet lapaset, mutta lankaa sentään olen vaihtanut välillä. Tällä kertaa pesin lapaset 30 asteessa ja mukana koneessa oli muutamia paitoja. Nämä on ihanan lämpimät toisten lapasten kanssa, sormet kestivät ihanan lämpiminä parin tunnin katsomosession meidän jääkylmässä jäähallissamme. Eipäs sitten puhutakaan varpaista.

Tarvitsin lisää tukineulontaa ja aloitin myös Chevalierit, ohjeen mukaisesti neulon näitä SandnesGarnin Lanett -langasta. Näistäkin on toinen lapanen menossa.



Omat huovutetut lapaset jäikin sitten ensimmäiseksi ja ainoaksi valmiiksi työksi helmikuun aikana. Hamsterikuukauden saldoni oli lähinnä säälittävä. Toivottavasti pystyn tahtia parantamaan.

Helmikuun puolessa välissä heräsin sunnuntaiaamuna enkä päässyt itse pois sängystä. Maanantaina kävin lekurissa ja diagnoosi oli yläselässä nikamien väliin puristuksiin jäänyt hermo. Sain relaksanttipiikin kannikkaan, kipulääkereseptin, lääkäri määräsi minulle etenkin hartioihin ja yläselkään vaikuttavaa liikuntaa. Sairaslomaa tuli kolme päivää.

Ensimmäisen päivän nukuin, illalla haudoin kipeää kohtaa kylmällä. Keppijumppasin, venyttelin, nostelin keveitä painoja, rullasin pullon ja pallon päällä. Niskani eivät olleet mitenkään kireät ennen tuota kipua, mutta jotenkin tuo selän hermopuristus veti niskan ja hartiat niin kireäksi ettei mikään tuntunut auttavan.

Kävin ostamassa lumikengätkin lääkärin suosituksesta ja kävin kenkäilemässä sauvojen kanssa. Hiihdin, venyttelin, sauvakävelin, nostin keveitä painoja ja reilun viikon kuluttua olo alkoi olla normaali. Jess.

Mutta sitten vetäisin lahjakkaasti lipat työmaan pihalla, ja löin pään maahan kovan kumauksen saattelemana. Onneksi oli pipo päässä iskua pehmentämässä. Vähän aikaa makasin pitkälläni ja työkaverit kyselivät mitä tehdään, vähitellen nousin ylös ja olo ei tuntunut mitenkään kummalta. Seuraavana päivänä sitten kaulan etupuolen lihakset ja hartialihakset vasemmalta puolelta olivat erittäin kipeät kuin myös alaselkä oikealta puolelta.

Tässä on taas viikon verran keppijumpattu, sauvakävelty, hiihdetty, nostettu keveitä painoja ja venytelty. Nyt alkaa taas tuntua ihan kohtuulliselta. Toivottavasti se kolmas loukkaantuminen jää tulematta. Jospa kolmanneksi harmiksi voisi laskea viikonloppuna minulla olleen lievän kuumeen, en voinut harrastaa kuin kevyttä liikuntaa, hiihto ja lumikenkäily piti jättää.

Pitää aloittaa varovasti tämä paluu käsitöiden ääreen, eilen päättelin kymmenenen langanpäätä lapasista, tänään jos ompelisin napit.

Minulla olisi myös odottamassa tällainen projekti: Virkata huitaisin palat yhteen Babette-peittoon tammikuun lopulla reilussa viikossa. Nyt pitäisi päätellä langanpäät ja yhdistellä peitto.

Tähän sai mukavasti uppomaan vanhoja langanloppuja.

Helmikuun alkupuolella sain myös TiiQ:n Ajatuksia ja tekoja arjessa -blogin arvonnassa voittamani palkinnon, iloisen vihreän virkatun kesäkassin. Kassi on juuri sopivan kokoinen meikäläisen kännykälle, silmälasikotelolle, rahapussille ja avaimille. Paljon muuta ei kesällä tarvitsekaan mukana kannella.

Kuvausalustana on projekti "Ensimmäinen odotus". Neuloin odotusaikana miehelleni kolmosen puikoilla tuollaisen kirjoneulepaidan. Miehen työpaikalla ne ei meinanneet uskoa, että joku on tuollaisen käsin neulonut.

Ostoksillakin on käyty, vaikkei lankaa olekaan ostettu. Lappeenrannassa on ihana Antikvariaatti Suma, kävimme siellä yhtenä lauantaina miehen kanssa ostoksilla. Minä ostin itselleni kaksi kirjaa; Helpot myssyt ja pipot sekä Kauneimmat käsityöt 1.



Myssykirjassa on monia mukavia ohjeita, tästäkin pitää jotain päästä neulomaan. Kirjan kuvaustaustana on viime kesänä virkkaamani Babette-peitto.

Kauneimmat käsityöt 1 -kirja pitää enimmäkseen sisällään neulonnan ja virkkauksen tekniikkaa, mutta on kirjassa monia neuleohjeitakin. Tämä neuletakki kolahti minuun kaikkein eniten. Kyllä parhaat mallit on ajattomia, malli on minusta yksinkertaisen kaunis vaikka mallin meikeistä ja kampauksesta näkeekin kirjan olevan jo aika iäkäs.

Tempaistaan tähän loppuun vielä helmikuun tilannekatsaus.

  • Ostin lankaa: 0 g
  • Töitä valmistunut: 94 g
  • Lankavaraston muutos: -94 g
Vuoden alusta:

  • Lankaa ostettu: 0 g
  • Töitä valmistunut: 1238 g
  • Lankavaraston muutos: -1238 g

Katsotaanpa kuinka pitkälle vuotta eteenpäin pääsen ostamatta lankaa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Huh tuota virkkausnopeutta! Mulla on sormet turtina nyt kahden päivän virkkaamisinspiraation jäljiltä. Kiva jos tykkäsit kassista, ajattelin kyllä, että sen saa lahjoittaa surutta myös arpajaispalkinnoksi ;-).

Pirjo-Riitta kirjoitti...

No sullahan kurja helmikuu on ollut, vaikka olet sitten päässyt oikein kuntoilemaan..
Ihanan värinen peitto tulossa noista virkkaamistasi palasista. Ja tuo ympyriäinen peitto pikkuneidille on kyllä kaunis. Piti itsellekin laittaa ohjesivu suosikkeihin, jos vaikka joskus saisin sellaisen aikaiseksi..