torstai 15. tammikuuta 2009

Vanhan kertausta

Vieläkin tuo kameraongelma vaivaa, joten tässä vähän vanhan kertausta. Olisi kyllä neulerintamaltakin kerrottavaa ja näytettävää, mutta jos sitten joskus kuvien kanssa...

Eli tässä vielä kertaus syksyn Salainen neuleystävä -kierrokselta. Minua lahjoi Terhi Terhin askareita -blogista.


Elokuun paketissa oli Kamena-lankaa, hyvää syötävää, huovutettu rintakoru ja kortti. Kamena odottaa vielä käyttökohdetta, olen harkinnut jotain pitsihuivia tai sormikkaita. Ans kattoo...

Syyskuun paketissa oli Salomonin solmuilla tehty huivi sekä KnitPicksin pitkä kaapeli & irtopäät ja kortti. Huivi oli ahkerassa käytössä ennen pakkasta ja alpakkahuiviin siirtymistä. KnitPickseillä on tikuteltu jo Hämispeitto ja päättely on menossa Hemlock ring -peitossa. Mies jo joutui vähän korjaamaankin irtopäitä. Pyöreissä peitoissa kun on viimeisillä kierroksilla yli 600 silmukkaa, alkaa tuo pitkäkin kaapeli käydä ahtaaksi ja silmukoita tulee nyhdettyä ja riuhdottua. Irtopäiden puuosat löystyivät niin, että lähtivät irti metalliholkeista ja miehen piti sitten käyttää komposiittiliimaa ongelman hoitamiseksi. Nyt toimivat taas kuin enkelit.

Lokakuun paketissa oli Létt-Lopi -lankaa, herkkuja ja kortti. Yksi vihreistä keristä jo neuloutuikin lapasiksi. Näistä muistakin tullee luultavasti lapasia, taidan pistää Haavistoja menemään.
Viimeisessä, marraskuun paketissa olikin sitten pieni kanavatyö, ihanaa Mokkasukka-lankaa ja todella kaunis (käsintehty?) kortti. Mokkasukasta tulee tietysti jotkut ihanat sukat. Lanka kävi kyllä matkalaukussa etelän lomalla, mutta en sitten raaskinut altaan äärellä hikisillä ja rasvaisilla käsillä tuota neuloa. Odottaa vielä täydellistä mallia.

Minulla lahjottavana oli Seijasisko Seijasiskon neuleblogista. Tavoittteena oli laittaa jokaiseen pakettiin jotain itse tehtyä.

Elokuun pakettiin neuloin Seijasiskolle Lace Ribbon Scarf -huivin Novitan Bambu -langasta.

Koska Seijasisko kertoi pitävänsä Novitan langoista, laitoin lisäksi pakettiin punaista Novitan Polkka -lankaa. Ja ensimmäisen paketin kunniaksi vähän herkkuakin, valkosuklaajogurttibanaanilastuja.

Syyskuun pakettiin neuloin Princess Mitts -kämmekkäät alpakkalangasta.

Pakettiin laitettiin lisäksi kaksi Noron Kureyon -kerää, puiccomitta ja kortti. Seijasiskolla oli toiveena päästä huovuttamaan ja Kureyon on kauniisti huopuvaa lankaa.


Lokakuun paketissa lähti kuusi Lidlin sukkalangasta neulottua alusta, 3,75mm KnitPicks sukkapuikot ja kerä Novitan Nalle Talvi lankaa sekä kortti. Seijasisko oli kertonut keräävänsä alusia. Tulikin tällainen kirjava paketti tästä.

Viimeisen paketin itse tehtyä olivat tyttö- ja poikatonttu. Lisäksi paketissa lähti Helsingistä työmatkalla ostettu huivikirja ja Wendy Fusion lankaa, omista varastoista kaivelin mukaan Schoeller & Stahlin Limbo-lankaa.

Että tällainen vaihto tällä kertaa. Kevään kierrokselta jäin pois suosiolla. Vaikka paketteja on ihana kasata ja saada, tuntuvat nuo pakettien viimeiset lähetyspäivät tulevan vastaan hirveällä vauhdilla. Ei viitsi enää tällaisesta hauskasta harrastuksesta ottaa stressiä, kun tuntuu ettei oikein mitenkään meinaa ennättää hoitaa paketteja ajallaan. Ehkä sitten taas toisen kerran osallistun jos nämä illat joskus vähän rauhoittuvat.

3 kommenttia:

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Ihania paketteja olit laittanut ja myös saanut! Minä lähdin mukaan kevään sny-kierrokselle, vaikka ne postikulut onkin hirvittävä lisä aina..

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos vielä kerran ihanista paketeista.Huoviúttamista en sitten olekaan tullut harrastettua, mutta eilen syntyvät noista NORO-keristä tyttärelle oikein kivat lapaset sunttärilahjaksi..laitan kuvaa niistä sunnuntainan blogiini.

Anu / Ei kissa karvoistaan kirjoitti...

Kivoja paketteja olet sekä saanut että lähettänyt! :)

Itse olen nyt keväällä ekaa kertaa mukana SNY-kierroksella. Olen melkein kaikki paketit jo koonnut tai ainakin suunnitellut valmiiksi, ettei tarvitse enää myöhemmin stressata asiasta :)